Luettua: Voiko aidsiin kuolemisesta kirjoittaa kauniisti?

Jonas Gardell 2012-2013: Tårka aldrig tårar utan handskar. Del 1: Kärleken, Del 2: Sjukdomen, Del 3: Döden

Gardell

Minuun teki suuren vaikutuksen ruotsalaisen Jonas Gardellin aiemmat Jeesuksesta (Om Jesus, 2009) ja Jumalasta (Om Gud, 2003) kirjoittamat teokset – jotka löytyvät myös suomennettuina. Niissä hän tarjoaa vahvasti henkilökohtaiset mutta samanaikaisesti tutkimuskirjallisuuteen pohjautuvat tulkinnat siitä, miten ja minkälaisissa olosuhteissa historiallinen Jeesus on mahdollisesti voinut elää sekä siitä, miten vanhan testamentin jumalakuvat muotoutuivat historian myötä. Erityisesti Jeesus-teoksessa nousee esiin kirjailijan homoseksuaalisuus. Se voi joistakin kristinuskon tulkinnoista katsottuna olla syntiä, mutta Gardellin tulkinnassa Jeesus kutsuu kaikki tykönsä.

Syksyllä 2012 Ruotsin televisiossa esitettiin Gardellin käsikirjoittama kolmiosainen sarja, Tårka aldrig tårar utan handskor ja samannimisen trilogian ensimmäinen osa ilmestyi. Suomen televisio näytti sarjan keväällä 2013, jolloin ilmestyi sarjan toinen osa. Ja nyt elokuussa sain käsiini trilogian päätösosan. Teossarjan juoni ei ollut yllätys; rakastuminen, sairastuminen ja kuolema. Teossarjan keskeiset kohtauksetkin olivat tuttuja televisiosarjasta. Mutta mikä näissä kirjoissa sitten koukuttaa?

Kieli. Gardell kirjoittaa runollisen kauniisti raadollisista asioista. Hänen kielensä on maagisen rytmikästä. Hän ei ole pateettinen tai imelä, vaan tuo rumuuden esiin samanarvoisena kuin kauneuden. Hän kirjoittaa niin että se näyttää totuudelta. Jotenkin näin haluaisin itsekin osata kirjoittaa.

Trilogia kuvaa 1980-luvun Tukholman homokulttuuria. Pääkaupungin vapauteen saapuivat homot kaikkialta Ruotsista ja myös Suomesta. Samaan aikaan vapauden kanssa saapui sairaus, joka tappoi nämä nuoret miehet julmasti ja nopeasti. Ehkä kertomuksessa on kiehtovaa osaltaan myös se, että se kuvaa aikaa, jolloin itsekin elin villiä ja vapaata nuoruutta. Tosin en Tukholmassa, enkä homokulttuurissa. Mutta samassa ajassa. Teossarja kuvaa tapahtumiaan kuin rinnakkaistodellisuutta, samanaikaisesti tavallisten ihmisten eläessä tavallista elämäänsä elivät nämä nuoret miehet aivan erilaisessa todellisuudessa, jota leimasi sairaus, kärsimys ja kuolema. Eri todellisuuksissa vallitsevat erilaiset säännöt siitä, mikä on puhdasta, mikä saastaista; mikä on rakkautta ja mikä iljetystä.

Juonen tasolla uskontotieteilijää kiinnostaa tässä teossarjassa muun muassa se, miten päähenkilö, Benjamin, syntyy ja kasvaa konservatiivisessa uskonnollisessa yhteisössä, Jehovan todistajissa. Miten hän rakastuttuaan Rasmukseen elää kaksoiselämää ja miten lopulta eroaa liikkeestä tunnustautuessaan homoseksuaaliksi. Ja miten hän on perheelleen sen jälkeen kuollut. Paratiisi on rakennettava maan päälle itse.

home_foto468

Teossarjan paratiisissa nuoret miehet rakastavat toisiaan, juhlivat ja rakentavat omat rituaalinsa, eivät hylkää sairastuneita ystäviään vaan hoitavat heitä loppuun asti, kantavat toisensa hautaan. Riemastuttavassa loppukohtauksessa paratiisi rakennetaan sananmukaisesti näyttämölle, täytettyine leijonine ja lampaineen – ja kaiken keskellä avoin ruumisarkku.

Keskeisenä motiivina koko teossarjan lävitse kulkee Johanneksen ilmestyskirjan jae 21: 4: ”ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” Sairaalan eristyshuoneessa kuolevan aids-potilaan kyyneliä ei saa pyyhkiä ilman suojahansikkaita.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s