Automaattikirjoittaminen

Automaattisen tai treenikirjoittamisen puolesta puhuvat niin Julie Cameron, Natalie Goldberg kuin muutkin luovaan kirjoittamiseen opastavat. Heti herättyä tai ennen varsinaiseen kirjoittamistyöhön ryhtymistä tulisi kirjoittaa käsin – suoraan mielestä käden kautta paperille – mitään ajattelematta, tekstiä sensuroimatta, nostamatta kynää paperista, kirjoitusasua tai oikeinkirjoitusta miettimättä, kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa. Tarkoitus on kirjoittaa yhtäjaksoisesti esimerkiksi kolme sivua tai 20 minuuttia, jotenkin ennalta määrätyn määrän. Prosessi sysää ajattelun ja kirjoittamisen liikkeelle, herättää oivalluksia ja yhteyksiä, nostaa esiin uusia ideoita ja kytköksiä. Olen itse varsinkin kiireettöminä kesäaamuina harjoittanut tällaista aivojen herättelyä.

Automaattikirjoittamista tai meditatiivista kirjoittamista voi käyttää myös kohdennetusti ja  osana tietokirjoittamista. Tällöin vain mietitään etukäteen aihe, josta päätetään kirjoittaa 10 tai 20 minuuttia. Kirjoittamalla täysin itsekritiikittömästi saa tietysti aikaan paljon käyttökelvotonta tekstiä, mutta usein myös ideoita ja ajatuksia ja huomioita, joita ei ehkä muutoin olisi tullut oivaltaneeksi. Tämä sopii parhaiten johonkin yksittäiseen teemaan tai rajatun kirjoitustehtävän, kuten artikkelin tai alustuksen, alkupohdintaan.

Kirjan talossa järjestetyssä tietokirjahautomossa opin dialogisen kirjoittamisen harjoituksen, jonka Päivi Kosonen oli kehittänyt Riitta Suurlan Dialoginen eli meditatiivinen kirjoittaminen -teoksen pohjalta.

Ensin pohdittiin yhtä omaan kirjoitusprojektiin liittyvää, hyvin rajattua ongelmaa tai asiaa – jonka pystyi määrittelemään yhdellä termillä. Sen jälkeen kirjoitettiin 6 minuutin ajan pelkkiä kysymyksiä koskien tätä asiaa. Jo tässä kohden mieleni sopukoista alkoi nousta kysymyksiä, joita en ollut aiemmin osannut kysyä. Jotka eivät olisi aiemmin tulleet mieleenikään. Toki esiin nousi myös triviaaleja ja tyhmiä kysymyksiä, mutta myös helmiä. Tuntui itse asiassa vähän mystiseltä, kun kysymyksiä pulpahteli takaraivon tai selkäytimen uumenista.

Näistä esiin pulpahtaneista kysymyksistä nostettiin esiin yksi, se kaikkein tärkeimmältä tuntuva, ja käytettiin sitä dialogin avauskysymyksenä. Kysymyksenä, johon vastattiin. Ja vastaukseen vastattiin uudella kysymyksellä ja niin edelleen. Kysymykset tehtiin minä-muodossa, vastaukset sinä-muodossa. Näin syntyi dialogia minun ja itseni välille.

Dialogin kirjoittaminen tuntui ensin vähän kömpelöltä. Mutta kun sen sai aloitettua, se jotenkin kirjoitti itse itsensä. Ja mikä oudointa, dialogi kaareutui suuntaan, jota en olisi etukäteen arvannut, ja johti uusiin oivalluksiin oman tietokirjaprojektini suhteen. Sokraattinen menetelmähän siellä taustalla luurasi; vastaukset löytyvät meistä itsestämme, emme voi lähteä hakemaan niitä muualta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s