Luettua: Tieteen yleistajuistamisesta

Urpu Strell­man & Johanna Vaat­to­vaara (toim.) 2013. Tie­teen yleis­ta­juis­ta­mi­nen. Hel­sinki, Gau­dea­mus, 281 s.

Teteen-yleistajuistaminen-202x300

Urpu Strell­ma­nin ja Johanna Vaat­to­vaa­ran toi­mit­tama teos tie­teen yleis­ta­juis­ta­mi­sesta tar­joaa sekä yleistä tie­toa tut­ki­jan ja yhteis­kun­nan suh­teista että eri­tyi­siä vink­kejä ja ohjeita eri­lai­siin tilan­tei­siin, joissa tut­kija on vuo­ro­vai­ku­tuk­sessa yhteis­kun­nan eri ylei­sö­jen kanssa.

Teok­sessa puhu­taan kan­san­ta­juis­ta­mi­sen tai popu­la­ri­soin­nin sijaan nime­no­maan yleis­ta­juis­ta­mi­sesta, mikä tuo esiin sen, että yleis­ta­juis­ta­mi­sen toi­sena osa­puo­lena ei ole niin­kään ”kansa” vaan monen­lai­set, eri­tyi­set tie­teestä kiin­nos­tu­neet ylei­söt. Yleisö voi olla täl­löin myös aka­tee­mista, esi­mer­kiksi aloit­te­le­via opis­ke­li­joita, tai toi­sen tie­tee­na­lan ammat­ti­lai­sia. Vuo­ro­vai­ku­tuk­sen toi­sena osa­puo­lena ovat­kin teok­sen mukaan kaikki muut kuin omalla tie­tee­na­lalla toi­mi­vat hen­ki­löt.

Johanna Vaat­to­vaara muis­tut­taa, että tie­teen yleis­ta­juis­ta­mi­sen paikka on aina vält­tä­mättä myös vai­kut­ta­mi­sen paikka. Yhteis­kun­nal­li­sella vuo­ro­vai­ku­tuk­sella voi olla vai­ku­tuk­sia paitsi tut­ki­jan uralle myös yhteis­kun­nan jol­le­kin osa-alueelle

Yhteis­kun­nal­li­nen vuo­ro­vai­ku­tus, yli­opis­ton kol­mas teh­tävä, ote­taan tässä teok­sessa vaka­vasti käsit­te­lyyn. Tie­teen­te­ki­jän ammat­ti­tai­toon kuu­luu oleel­li­sesti se, että hän kyke­nee eri tavoin vies­ti­mään omasta tut­ki­muk­ses­taan ja omasta tie­tee­na­las­taan sekä toi­mi­maan oman eri­tyi­sa­lansa asian­tun­ti­jana eri foo­ru­meilla, niin kir­jal­li­sesti kuin suul­li­sesti. Toi­voa sopii, että yhteis­kun­nal­lista vuo­ro­vai­ku­tusta ja tie­teestä vies­ti­mistä myös arvos­tet­tai­siin apu­ra­hoja myön­net­täessä ja työ­teh­tä­viä täytettäessä.

Teok­sessa pai­no­te­taan sitä, että ”kor­kea­kou­lu­jen tulisi tie­toi­sesti kas­vat­taa opis­ke­li­joi­taan laaja-alaiseen tie­teestä vies­ti­mi­seen” (s. 11). Teos on äärim­mäi­sen tar­peel­li­nen niin opet­ta­jalle, opis­ke­li­jalle, jat­ko­kou­lu­tet­ta­valle kuin vart­tu­neem­mal­le­kin tut­ki­jalle. Samoin kuin tie­teen teke­mi­seen myös tie­teestä vies­ti­mi­seen on har­jaan­nut­tava.  Sekä mais­te­ri­vai­heessa että eri­tyi­sesti tut­ki­ja­kou­lu­tuk­sessa tulisi entistä vah­vem­min panos­taa paitsi tie­teel­li­sen myös yleis­ta­jui­sen kir­joit­ta­mi­sen ope­tuk­seen ja harjoittamiseen.

Teok­sessa nos­te­taan esiin monen­lai­sia yleis­ta­jui­sen vies­tin­nän tilan­teita, joita ei äkki­sel­tään sel­lai­siksi edes miel­täisi. Paitsi ylei­sö­luen­noilla myös perus­o­pe­tuk­sessa pyri­tään tuo­maan esiin oman tie­tee­na­lan käsit­teis­töä yleis­ta­jui­sesti. Sisäl­tö­läh­töi­sestä ope­tuk­sesta kan­nus­te­taan­kin siir­ty­mään oppi­mis­läh­töi­seen ope­tuk­seen. Mutta myös rahoi­tus­ha­ke­muk­set on kir­joi­tet­tava yleis­ta­jui­sesti, sillä hake­muk­sia lukee hyvin kir­java joukko ihmi­siä, jotka eivät usein­kaan ole haki­jan oman tut­ki­musa­lu­een asiantuntijoita.

Teos tar­joaa yleistä poh­din­taa tie­don­vä­li­tyk­sen raken­teista, reu­naeh­doista, poli­tii­kasta ja etii­kasta. Myös kus­tan­nus- ja toi­mi­tus­maa­il­man ylei­set läh­tö­koh­dat tule­vat hyvin esi­tel­lyiksi. Näkö­kul­ma­laa­ti­kot tuo­vat esiin yksit­täis­ten tut­ki­joi­den tai tilan­tei­den esi­merk­ki­ta­pauk­sia, tar­ken­ta­vat ja yksi­löi­vät niitä moni­nai­sia tilan­teita, joi­hin tie­teen­te­ki­jät saat­ta­vat jou­tua. Kiin­nos­ta­vana esi­merk­ki­ta­pauk­sena esi­tel­lään mur­re­tut­ki­jan ja mur­re­näy­tel­mää val­mis­te­le­vien teat­te­rin­te­ki­jöi­den koh­taa­mi­nen, jossa oppi­mi­nen ja ymmär­ryk­sen lisään­ty­mi­nen on molemminpuolista.

Yli­pää­tään teok­sessa tar­kas­tel­laan tie­don­vä­li­tyk­sen vuo­ro­vai­kut­tei­suutta ja kah­den­suun­tai­suutta. Yhtäältä toi­mit­ta­jat, tie­do­tus­vä­li­neet tai muut yhteis­kun­nal­li­set toi­mi­jat otta­vat yhteyttä tie­teen­te­ki­jään ja pyy­tä­vät kom­ment­tia, haas­tat­te­lua, teks­tiä tai esiin­ty­mistä, puhu­maan ohjel­maan tai tilai­suu­teen tai kir­joit­ta­maan jul­kai­suun. Toi­saalta tut­kija itse voi olla aktii­vi­nen suh­tees­saan yhteis­kun­taan. Hän tie­dot­taa väi­tök­sensä tai tut­ki­muk­sensa val­mis­tu­mi­sesta, hän tar­joaa aiheita tai jut­tua eri tie­do­tus­vä­li­neille, hän kir­joit­taa tie­to­kir­joja, blo­geja, asiantuntija-artikkeleita tai kolumneja.

Väli­tet­tä­vän tie­don ei tar­vitse olla itse tuo­tet­tua, eikä tar­vitse olla Suo­men joh­tava asian­tun­tija ennen kuin voi vas­tata myön­tei­sesti haas­tat­te­lu­pyyn­töön tai toi­mit­ta­jan kysy­myk­siin. Riit­tää, kun on paras saa­ta­villa oleva asiantuntija.

Markku Val­ko­sen artik­keli siitä, miten hän on kir­joit­ta­nut ja oppi­nut kir­joit­ta­maan hyvin monen­lai­sia tie­to­kir­joja, on erit­täin valai­seva. Teos tar­joaa myös yksi­tyis­koh­taista tie­toa tie­to­kir­jan teke­mi­sen yksi­tyis­koh­dista. Vähem­män tut­tuna mutta sitä­kin ins­pi­roi­vam­pana koin Kimmo Svin­huf­vu­din artik­ke­lin verk­ko­jul­kai­se­mi­sen mer­ki­tyk­sestä. Hän tuo tär­keänä seik­kana esiin sen, että asian­tun­ti­ja­blo­gia voi käyt­tää väy­länä raken­net­taessa omaa asian­tun­ti­juutta ja asian­tun­ti­ja­pro­fii­lia. Hänen mukaansa verk­ko­kir­joit­ta­mi­nen on ensi­si­jai­sesti hauskaa.

Miten tie­deyh­tei­sössä suh­tau­du­taan kol­le­gan jul­ki­siin esiin­ty­mi­siin? Monesti tie­teen­te­ki­jät häpei­le­vät esiin­ty­mi­si­ään vaik­kapa radio­lä­he­tyk­sissä. Niitä ei juuri etu­kä­teen mai­nos­teta työyh­tei­sössä. Voi­sim­meko jat­kossa iloi­sina ja ylpeinä ker­toa esiin­ty­vämme radion suo­rassa kes­kus­te­luoh­jel­massa? Vai olem­meko hil­jaa asiasta ja toi­vomme, ettei kukaan tuttu satu kuu­le­maan ohjel­maa. Pel­kääm­mekö, että emme ole­kaan eduk­semme, että sanomme jotain tyh­mää? Onko meillä oikeus sanoa jul­ki­sesti jota­kin jos­tain asiasta, joka ei ole aivan tark­kaan se aihe, josta olemme teke­mässä tai teh­neet tut­ki­musta? Louk­kaan­tuuko joku, jos puhues­sani astun hänen paa­lut­ta­mal­leen tut­ki­mus­ton­tille? Vai­ku­tanko jul­ki­suu­den­ki­peältä, jos suos­tun tele­vi­sio­lä­he­tyk­seen? On kui­ten­kin muis­tet­tava, että yhteis­työ toi­mit­ta­jien ja tie­do­tus­vä­li­nei­den kanssa on jul­ki­sella rahoi­tuk­sella työs­ken­te­le­vän tie­teen­te­ki­jän työ­teh­tävä ja velvollisuus.

Kaik­kien tie­teen­te­ki­jöi­den tulisi myös miet­tiä oman tut­ki­muk­sensa ajan­koh­taista luon­netta. Mitä eri­tyi­sy­lei­söä se saat­taisi kiin­nos­taa? Miten se sijoit­tuu laa­jem­paan kon­teks­tiin? Nämä kysy­myk­set ovat eri­tyi­sen tär­keitä kir­joi­tet­taessa väi­tös­tie­do­tetta sekä väi­tök­se­nal­ka­jais­luen­toa, mutta myös väli­tet­täessä tie­toa muista tut­ki­muk­sista, tapah­tu­mista ja tulok­sista. Väli­tet­tävä sanoma olisi hyvä pukea tari­nan tai draa­man kaa­ren muo­toon. Jos haluaa työl­leen jul­ki­suutta, on se muo­kat­tava sel­lai­seen asuun, että se herät­tää kiinnostusta.

Koin hyvänä sen, että teok­sessa tuo­daan näky­viin pal­jon hil­jaista tie­toa, joka yleensä opi­taan yri­tyk­sen ja ereh­dyk­sen kautta. Missä muu­alla ope­tet­tai­siin raken­ta­maan hyvä suul­li­nen esi­tys? Eri­tyi­sen tär­keitä ja yksi­tyis­koh­tai­sia ohjeita anne­taan muun muassa tut­ki­mus­tie­dot­teen laa­din­nasta, väi­tök­se­nal­ka­jai­se­si­tel­män kir­joit­ta­mi­sesta, toi­mit­ta­jien koh­taa­mi­sesta, leh­ti­ju­tun ja kirja-arvion kir­joit­ta­mi­sesta sekä verk­ko­vies­tin­nästä. Myös suul­li­sen esi­tyk­sen saloi­hin joh­da­te­taan, esi­mer­kiksi ker­to­malla siitä, miten val­mis­tau­tua radio– ja tele­vi­sio­haas­tat­te­lui­hin tai mitä pitää ottaa huo­mioon tie­to­kir­jaa suun­ni­tel­taessa, koot­taessa ja julkaistaessa.

Teos on itses­sään mal­lie­si­merkki siitä, miten hyvä tie­to­kirja raken­ne­taan. Se on kie­lia­sul­taan ja lähes­ty­mis­ta­voil­taan yhte­näi­nen koko­nai­suus, jossa laa­jem­pien artik­ke­lien lisäksi tar­jo­taan yksit­täi­siä näkö­kul­ma­laa­ti­koita sekä ehdo­tuk­sia jatkolukemiseksi.

Teok­sen luke­mi­nen oli äärim­mäi­sen ins­pi­roi­vaa. Ennen kuin olin luke­nut kir­jan lop­puun, olin jo saa­nut puo­li­val­miiksi sano­ma­leh­den asian­tun­ti­ja­teks­tiksi tar­koi­te­tun jutun, hah­mo­tel­lut kir­jai­deaa kus­tan­ta­jalle lähe­tet­tä­väksi ja mil­tei aloit­ta­nut blog­gaa­maan. Lisäksi sain pal­jon ideoita ope­tuk­sessa ja ohjauk­sessa hyö­dyn­net­tä­viksi. Suo­sit­te­len teok­seen tutus­tu­mista läm­pi­mästi kai­kille tie­teen­te­ki­jöille ja pakol­li­seksi luke­mis­toksi jatko-opintojaan aloittaville.

Arvio on ilmestynyt julkaisussa Uskonnontutkija 2014/1
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s