Luettua: Romaani kirjoittamisesta ja lukemisesta

Joël Dicker 2014 (2012): Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Tammi.

Dicker

Tämä nuoren sveitsiläisen kirjailijan palkittu, yli 800 sivun mittainen romaani on otettu mukaan Tammen keltaisen kirjaston arvovaltaiseen joukkoon. Sarjassa on ilmestynyt niin modernisteja, nobelisteja kuin laajojen lukuromaanien kirjoittajia sekä nuoria lupauksia. Tämä teos soveltuu kahteen viimeksi mainittuun kategoriaan.

En ole pitkään aikaan lukenut teosta, joka olisi koukuttanut lukemaan taukoamatta koko päivän. Tämä on juuri lomalukemiseksi sopiva teos, sillä sitä ei malttanut laskea käsistä ennen kuin yömyöhään – tai käsillä kannatettavaksi kirja on kyllä melko painava. Aivan teoksen lopun säästin aamun kirkkaan mielen luettavaksi.

Tässä teoksessa on rakenne

Teos sisältää kuin upotettuna ja eri suuntiin kulkevina useita eri romaaneja, useita eri tarinoita ja myös erilaisia kirjallisuuden lajeja ja tyylejä. Se myös kulkee aikatasosta ja näkökulmasta toiseen. Mutta siitä huolimatta teoksen seuraaminen on sujuvaa ja helppoa. Hetkeäkään ei jää miettimään, kuka nyt puhuu ja missä nyt mennään. Tämä on lukuromaani, joka viihdyttää. Anna-Maija Viitasen suomennos on sujuva ja onnistunut.

Teosta on vaikea asettaa mihinkään lajityyppiin. Se kuvaa, miten yli kolmenkymmenen vuoden takainen murha lopulta, monien eri vaiheiden jälkeen ratkeaa, mutta se kertoo myös, miten nuori mies kasvaa onnistumisien ja epäonnistumisien myötä kirjailijaksi, miten kolmekymppinen mies ja 15-vuotias tyttö rakastuvat ja miten vaikea rakkautta on ilmaista. Ennen kaikkea se kuvaa, miten romaani kirjoitetaan, miten romaanikirjailijaksi tullaan, mitä on kirjoittajakoulutus parhaimmillan, ja miten menestyminen kirjailijana ei ehkä aina riitäkään. Tässä tuodaan siis esiin vahvana ajatus, että hyväkin kirjoittaja tarvitsee tukea, ohjausta ja koulutusta.

Teos kertoo paljon ihmisyydestä, vahvoista ja heikoista ihmisistä ja siitä, mitä kaikkea on ystävyys. Teoksessa on sekä tragiikkaa että komiikkaa ja mainioita – joskin kapeita – ihmistyyppejä. Tästä teoksesta luulisi rakentuvan vielä elokuvakäsikirjoitus, niin elokuvamaisen elävästi ja tavallaan kohtauksittain etenevästi se on kirjoitettu.

Miten kirjoittaa hyvä romaani?

Kuin vastavirtaan teoksen sisällä kulkee itsenäisesti numeroituina lyhyinä lukuina opas siihen, miten hyvä romaani rakentuu. Samalla teos on malliesimerkki siitä, miten näitä neuvoja on pyritty noudattamaan.

Tärkeitä ohjeita ovat esimerkiksi nämä: Ensimmäinen luku on tärkein; Toisen luvun on oltava napakka ja iskevä; Kirjan viimeisen luvun on oltava hienoin; Kirjoittaminen vaatii samanlaista kurinalaisuutta kuin nyrkkeily; Kirjojakin tärkeämpää on rakkaus.Teos kertoo, minkälainen on hyvä romaani. Sen hyvyyttä eivät ratkaise viimeiset sanat vaan kaikkien kirjoitettujen sanojen yhteisvaikutus:

Noin puoli sekuntia sen jälkeen kun kirja on päättynyt, kun viimeinenkin sana on luettu, täytyy lukijan kokea väkevänä tunne, joka sulkee pois kaiken muun, niin että hän ajattelee vain lukemaansa, katselee kantta ja hymyilee hiukan haikeasti, koska hänen tulee ikävä kirjan henkilöitä. Hyvä kirja on sellainen jonka ei olisi suonut päättyvän.

Tämä kirja on juuri sellainen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s