Luettua: Jännitysromaani akateemisen maailman liepeiltä

Jussi Valtonen 2014: He eivät tiedä mitä tekevät. Helsinki: Tammi.

Valtonen

Matkalukemiseksi etelänmatkalle olin ladannut e-kirjana uusimman Finlandia-voittajan. Yli viisisataasivuista teosta oli tabletilta helpompi lukea vaikkapa rannalla tai lentokoneessa. Joidenkin nuivien arvioiden lukemisen jälkeen epäröin aloittaa kirjan lukemista, ja alku olikin hämmentävä, ehkä vähän kuivahkokin. Mutta päästyäni lukemisen vauhtiin, kirja osoittautui mukaansatempaavaksi lukuromaaniksi.

E-kirjaa lukiessa ei tule fyysistä tuntemusta siitä, että kirjan viimeiset sivut ovat käsillä, joten osin siitäkin syystä teos tuntui pitkään jatkuttuaan loppuvan kuitenkin kuin seinään.

Jos teoksen loppu tuli yllättäen, myös alku jätti avoimia kysymyksiä, joihin ei mielestäni koskaan vastattu. Kirja alkoi, ehkäpä elämän kaltaisesti, kuin jonkin keskeltä, jolloin teos muodostaa tietyn mittaisen pätkän todellisuudesta, pätkän, joka on alkanut jossain aiemmin ja joka jatkuu eteenpäin teoksen loputtua. Näiden pohtiminen jää lukijan tehtäväksi. Teos ei anna vastauksia kaikkeen.

Monikulttuurisen suhteen kompastuskiviä

Teoksen ydin, jonka syitä ja seurauksia hiljalleen avataan, on yhdysvaltalaisen tutkijan, neurotieteilijä Joen ja suomalaisen Alinan yllättävä ja lyhyeksi jäävä avioliitto. Pariskunta asuu Suomessa ja Joe yrittää sopeutua amerikkalaisella sinnikkyydellä maahan, sen kulttuuriin ja yliopistoelämään siinä kuitenkaan onnistumatta. Liitosta syntyy lapsi, joka pikemmin erottaa kuin yhdistää vanhempansa. Alina vaikuttaa kärsivän synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, ehkä jopa psykoosista, joka ilmenee puhumattomuutena, kohtaamattomuutena ja kuvitelmina ja joka hankalan työtilanteen ja Joen urasuuntautuneisuuden vuoksi rikkoo avioliiton. Alina jää pariskunnan pojan, Samuelin kanssa Suomeen ja Joe palaa Yhdysvaltoihin jatkamaan uraansa. Kumpikin perustaa tahollaan uuden, onnistuneemman perheen.

Suomalainen yliopistomaailma ei saa teoksessa kovin mairittelevaa käsittelyä. Se näyttää jämähtäneeltä ja sisäänpäinkääntyneeltä, introverttien, vilttitossuisten yksinpuuhastelijoiden muusta akateemisesta maailmasta irrallisena saarekkeena, jossa mahtipontisten korulauseiden ja virkakielen takana on vain tyhjyyttä. Niin lupaukset kuin yliopiston käytävätkin ovat tyhjää täynnä.

Lyhyt suhde on kuitenkin muuttanut kumpaakin puolisoista: Joe on kokemuksensa jälkeen parempi isä tuleville lapsilleen ja parempi puoliso tulevalle vaimolleen, eikä koskaan unohda Suomea ja siellä oppimaansa. Alina nousee jollakin tavoin voittajaksi tässä teoksessa, kokemiensa vaikeuksien jälkeen. Hän on ottanut opikseen Joen parhaista ominaisuuksista ja omasta kokemuksestaan amerikkalaisen miehen puolisona. Hän ryhtyy kirjoittamaan aiheesta ja rakentaa itsestään arvostetun asiantuntijan maahanmuuttaja- ja monikulttuurisuuskeskusteluissa. Kaikkeen asiantuntijuuteen ei tarvita akateemista uraa – vaikka toki Alinakin on yliopistosta valmistunut ja kirjoittaa teoksiaan yhdessä dosenttitasoisen tutkijan kanssa.

Kärsiväksi osapuoleksi jää Samuel. Joen ja Samuelin välit ovat etäiset. Joe on poikansa menestyksestä koulussa ylpeä ja on pahoillaan, ettei ole voinut pitää tähän vahvemmin yhteyttä. Mutta Alinan viestit ja niiden sävy ovat aina olleet sellaisia, että Joe on kokenut parhaaksi jäädä pois poikansa elämästä. Samuelin näkökulma on toinen. Erityisesti isän jääminen pois ylioppilasjuhlista on hänelle suunnaton pettymys. Hän näkee isänsä tietoisesti hylänneen hänet ja pettäneen lupauksensa. Tyttöystävän kanssa tulleen välirikon ja sitä seuranneen masennuksen myötä Samuel ajautuu sivuun elämästä ja maailmasta. Hän pyörii internetin ekokatastrofia vastustavilla ja eläinten oikeuksia puolustavilla sivuilla ja liittyy aktiivista toimintaa kannattaviin piireihin. Toteutumaton isäsuhde jää kalvamaan häntä.

Akateeminen arki

Teoksen myötä akateeminen elämä ja tutkijan arki tulevat tutuksi: huonoista artikkelikäsikirjoituksista kirjoitettavat refereelausunnot, deadlinen viimeiseen minuuttiin jäävät konferenssiabstraktit, jatko-opiskelijoista ja heidän tulevaisuudestaan huolehtiminen, iltayhdeksän jälkeen alkavat parhaat työtunnit ja tietokoneen näppäimistöllä taukoamatta napsuvat kynnet. Epäselväksi ei myöskään jää rahoituksen hankkimisen epävarmuus sekä tiedekustantamisen karu maailma. Huonolaatuiset ja löperöt lehdet huolestuttavat kunnollisen tutkimuksen maineenpilaajina.

Teoksen keskellä kulkee monta juonikuviota. Yhtenä punaisena lankana juoksee kysymys tutkimuksen etiikasta ja siihen kytkeytyen myös eläinaktivismista. Joe on silmähermotutkimuksissaan käyttänyt koe-eläimiä ja siitä hänet asetetaan tilille. Joe turhautuu, koska vastustajat, poliisit, yliopiston hallinto ja tiedotus, suuresta yleisöstä puhumattakaan eivät tajua tutkimuksen perimmäistä luonnetta, sitä miten tarkkaan harkitusti tutkimusasetelmat laaditaan ja tutkimukset toteutetaan ja miten jossain tapauksessa on pakko käyttää koe-eläimiä. Ja miten kaikki ihmiset huomaamattaan ja tietämättään hyötyvät juuri näistä tutkimuksista. Vastustajat takertuvat tietämättömiin ja yksinkertaistaviin mielipiteisiinsä, sillä totuus on liian monimutkainen heidän ymmärrettäväkseen. Eniten turhaa kärsimystä koe-eläimille tuottavat Joen näkökulman mukaan huonosti suunnitellut ja toteutetut tutkimukset, joita luokattomat tieteellisiltä näyttävät lehdet julkaisevat.

Joen työ-ja perhe-elämä mullistuvat eläintensuojelijoiden aggressiivisista, terroristisista teoista hänen työpaikallaan ja kodissaan. Jännitteiden vuoksi perhe näyttää lopullisesti hajoavan.

Kuluttaja mainostauluna

Moniaalle haarautuvan romaanin yhtenä versona kulkee Joen teini-ikäinen tytär, joka joutuu kansainvälisen konsernin uhriksi, eläväksi mainostauluksi ja koekaniiniksi. Hän saa käyttöönsä paitsi muodikkaita vaatteita ja asusteita sekä mielialalääkkeitä myös I am -nimisen laitteen, joka tarjoaa tietoa, viihdettä ja todellisuuspakoa aivan uudenlaisin keinoin. Kyseessä on eräänlainen eläinkoe ihmisillä, sillä prototyypiksi rakennettu laite on yhteydessä suoraan käyttäjänsä hermoverkkoihin ja näyttää hänelle juuri sen mitä tämä milloinkin haluaa nähdä tai mitä laitteen valmistajat hänen haluavat näkevän. Mitä seurauksia tällä on nuoren aivotoiminnalle, sitä on mahdoton edeltäkäsin tietää.

Joe lähtee tässäkin taisteluun tuulimyllyjä vastaan, kansainvälinen monilainen konserni on vastustajaksi liian suuri. Etenkin kun kaikki, niin kouluissa kuin akateemisessa maailmassa, pitävät uutta laitetta äärimmäisen onnistuneena. Joe itsekin ajautuu sen tarjoamiin houkutuksiin: uutisvirtoihin, formula-peleihin ja pornoon. Samalla laite kerää Joesta ja tämän ajatuksista tietoa, jonka myöhempää käyttöä ei voi mitenkään kontrolloida. Orwellilainen ajatustarkkailija on syntymässä.

Kairos-hetki

Itse jäin lisäksi pohtimaan teoksessa esiin tullutta aikaan liittyvää käsitettä, kairos-hetkeä. Aika ei kulje tasaisesti ja kellontarkasti eteenpäin. Joskus aika matelee, joskus pysähtyy kokonaan. Kairos-hetki on tällainen pysäyttävä hetki, jolloin asiat loksahtavat paikoilleen, jolloin kaiken näkee uudesta näkökulmasta, jolloin kaikki saa merkityksensä. Ne ovat hetkiä,

jollaisia ei suoda kenellekään monta, niitä jotka ratkaisevat keitä meistä tulee.

Kokemus oli lähellä sitä, millaiseksi hän oli aina temppelin esiripun repeämisen kuvitellut, vaikka ukkonen ei jyrähtänyt.

Kokemukset voivat olla niin positiivisesti kuin negatiivisesti silmiä avaavia, niin rakentavaan toimintaan kuin tuhoamiseen johtavia, niin euforiaan kuin masennukseen syökseviä. Samuelin elämää ja ajattelua mullistavat – sekä teoksen loppuratkaisulle keskeiset – kokemukset syntyvät, kun hän tajuaa odottaneensa isäänsä turhaan koko elämänsä ajan tai kun hän ymmärtää unelmatyöpaikkansa tutkimusten perustuvan koirilla tehtyihin eläinkokeisiin. Hän ryhtyy toimimaan aktiivisesti mutta lähtee myös tapaamaan isäänsä. Arvaamattomin seurauksin.

Mitä jäi käteen

En oikein tiedä, mitä teoksen lopulta odotin, mutta jotenkin kirja päättyi yhtäkkiä ja moni asia jäi kesken. Mitä I am -laitteelle tapahtui? Mitä tietoa Samuelin tuomassa kovalevyssä oli? Mitä beagleille lopultakin tehtiin? Miten kävi moraalittomasti toimineelle kustantamolle? Tarina eteni sujuvasti, mutta keräsi mukaansa niin paljon juonikuvioita, että liian paljon langanpätkiä jäi lopultakin solmimatta ja kokonaiskuvio jäi aukolliseksi. Ehkä se liittyy teoksen asettumiseen postmoderniksi aikalaisromaaniksi; modernin ajan realistiset juonenpäiden solmimiset ovat jääneet taakse.

Yksi solmimaton langanpää liittyi akateemiseen julkaisumaailmaan. Teoksessa eräs häikäilemätön kaupallinen toimija oli haalinut alleen suuren, kenties suurimman osan (englanninkielisen maailman) vakavista tiedejulkaisuista. Samalla se oli hankkinut omistukseensa suuren joukon tieteellisiltä vaikuttavia julkaisuja, joiden referee-käytännöt eivät kestäneet päivänvaloa. Ne julkaisivat mitä tahansa. Lukijan tehtäväksi jäi arvioida artikkelien arvo. Kustantaja myi näitä julkaisuja kirjastoille yhtenä suurena ja kalliina pakettina. Tutkimukset oli tehty ja kirjoitettu pääosin julkisin varoin ja refereearviot kirjoitettu palkatta. Ainoa joka tässä hyötyi oli julkaisija, joka ei ollut tehnyt tekstien eteen yhtään mitään. Tieteen ja tutkimuksen vakavasti ottava Joe oli tästä kehityksestä äärimmäisen huolissaan ja pyrki saamaan aikaan ei vain keskustelua vaan toimenpiteitä. Hänen ehdotuksensa oli avoin julkaiseminen: Jos vakavastiotettava tieteellinen julkaiseminen siirtyisi open access -käytäntöön, kaupallisen julkaisijan valta romahtaisi. Teoksen dystopisessa maailmassa näin ei näyttänyt tapahtuvan, mutta teos tarjosi hyviä perusteluja sille, miksi avoin tiede ja avoin julkaiseminen hyödyntäisivät kaikkia.

Muun muassa monenlaisten juonikuvioiden ja tällaisten hyvin akateemisten kysymysten pohdintojen vuoksi teosta on vaikea asemoida mihinkään lajityyppiin: se on aikalaisromaani, jännityskertomus, dystopia ja samalla parisuhteita sekä vanhempien ja lasten suhdetta ruotiva psykologinen romaani.

Teoksen nimen, He eivät tiedä mitä tekevät, taustalle asettuvat Jeesuksen ristillä lausumat sanat. Teosta lukiessa tuleekin miettineeksi useaan otteeseen, keitä nämä ”he” milloinkin ovat. Ja tulisiko heille antaa anteeksi, kuten Jeesus ristillä isältään pyytää?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s