Aistikirjoittamista

Olen kenttätyömatkalla kokoamassa paitsi konkreettisia kirjallisia aineistoja tutkimuskohteestani, Kersti Bergrothista, myös keräämässä aineetonta aineistoa, elämyksiä, kokemuksia, aistimuksia ja tuntemuksia, joita hän on täällä Goetheanumissa, Dornachissa ja Arlesheimissa vieraillessaan itsekin mahdollisesti aistinut.

Minulla on aikaa vain yksi keväinen viikko käytössäni, joten joudun kuvittelemaan muut vuodenajat. Joudun kuvittelemaan paitsi vuodenkierron myös vuosikymmenten muutokset, sillä Bergroth vieraili täällä 1920-luvulta asti aina 1960-luvulle, mahdollisesti 1970-luvun alkuun. Sinä aikana ehti tapahtua paljon.

Myös ruoka näkyy, tuoksuu ja maistuu, mutta käsittelen makumuistoja tai ruuasta kirjoittamista toisaalla
Myös ruoka näkyy, tuoksuu ja maistuu, mutta käsittelen makumuistoja tai ruuasta kirjoittamista toisaalla
Äänivalli

Kevään ja kesän äänimaisema on täynnä monenkuuloista lintujen laulua, pikkulintujen sirkutus muodostaa yhtenäisen äänivallin, jossa päällimmäisenä soivat mustarastaan huilun monimutkaiset kuviot. Yhtenäinen äänimaisema katkeaa ajoittain korpin rääkäisyyn.

Jos kuuntelee oikein tarkkaan, voi kuulla myös kyyhkysen kujerruksen tai tikan naputuksen. Kirjoittaessani tätä huoneeni ikkunan edessä kuulen myös korppien siipien viuhkaisut niiden lähtiessä lentoon talon katolta tai viereisistä puista.

Lintujen ääni on niin jatkuvaa, ettei sitä aina edes huomaa. Yön pimeiksi tunneiksi se taukoaa, jolloin vuoroon pääsee kaskaiden korkeana kulkeva siritys ja vinkuna, joka säestää kulkua illan hämärissä.

Kylässä tai lähiympäristössä kävellessä ajoittain kuuluu autojen hurinaa, mutta ne eivät hallitse äänimaisemaa, eivätkä sitä ole tehneet aiempinakaan vuosikymmeninä. Rakentamisen ääniä kuuluu sieltä täältä. Rakentamista täällä on tapahtunut aina, joten siihen kuuluvat naputukset, koputukset ja muut työn ja työntekijöiden äänet ovat olleet täällä tuttuja läpi 1900-luvun.

Dornachin kylä ei ole tyhjä eläimistä, vaikka sijaitseekin aivan suurkaupunki Baselin kyljessä. Hiljaisia eläimiä, kuten pihoilta toisille kuljeskelevia kissoja tai häkeissään ruohoa mutustavia kaneja on paljon. Mutta joillain pihoilla on myös vapaana, tosin aidatulla alueella, kuopsuttavia ja kotkottavia kanoja. Ehkä joku kukkokin ajoittain kiekaisee.

Kanojen marmatus ja kuopsutus kuuluvat kun niitä lähestyy, kukon komentelut kauemmaksikin
Kanojen marmatus ja kuopsutus kuuluvat kun niitä lähestyy, kukon komentelut kauemmaksikin
Vuorten rinteillä laiduntaa hevosia, joiden laukka ja pärskähtelyt kuuluvat kauas. Mutta tasaisemman äänimaiseman rakentavat märehtivien nautojen kauloissa riippuvat kellot, jotka pitävät taukoamatonta kalkatusta. Tuo kalkatus on varmaankin kaikunut Alpeilla jo vuosisatoja.

Tutun äänen tuottavat säännöllisin väliajoin kaikuvat pehmeät kirkonkellot. Ne saattavat soida lyhyesti ilmoittaen tunnin taas vierähtäneen tai pitkään ja kiihkeästi aamukuudelta ilmoittaen päivän jo alkaneen. Niiden ääneen tottuu nopeasti, joten jos ei ole tarkkana, kellojen ääni saattaa jäädä huomaamatta. Katolisia ja reformoituja kirkkoja täällä on suunnilleen yhtä tiheässä, vaikka alue onkin moniuskontoinen. Vajaa kolmannes asukkaista kuuluu muihin uskonnollisiin yhteisöihin, kuten Kristi-yhteisöön.

Tuoksumuistot

Kaikkiin edellä mainittuihin äänimaisemiin liittyy näköhavaintoja, jotka ovat hallitsevia aistimuksia ja helpoimmin kuvattavaksi nousevia. Hajut ja tuntoaistimukset sen sijaan jäävät helposti huomaamatta tai kirjaamatta ylös. Koetan nyt tavoittaa osan siitäkin.

Matkustaessani Pohjolan kylmästä keväästä tänne eteläiseen tai keskiseen Eurooppaan, ensimmäinen havainto on kirkkaan valon ja pehmeän lämmön yhteisvaikutus. Havainto on liian heikko ilmaisu, valo ja lämpö iskevät tajuntaan, paiskautuvat mieleen, kietovat itseensä.

Aurinko on täällä korkealla ja lämmittää pehmeän lämpimästi talven jäljiltä kalpeaa ihoa. Se ei polta, mutta tuulettomassa ilmassa rakentaa lämpömassan ympärilleni, kuin pehmeän peiton. Auringonvalo on kirkas ja saa kaivamaan aurinkolasit esiin. Mutta käsivarsien ja säärien ihon haluan paljastaa auringon hellittäväksi, ja on ihanaa istahtaa auringonpaisteeseen minne tahansa puutarhan tuolille, puiston penkille, rappujen juureen ja vain nauttia lämmöstä ja valosta.

Tyyni sää, tuulettomuus tuntuu olevan vallitsevana tilana täällä. Tuulen puutetta ei ensin edes tajunnutkaan keskittyessä nauttimaan valosta ja lämmöstä. Mutta kun eräänä iltana ensimmäinen hento tuulenvire kosketti käsivarsia, tajusi tuulen puuttuneen siihen asti kokonaan. Tuuli enteili sadetta ja säätilan vaihdosta. Sateet ja tuuli saattavat olla täällä rankkojakin ja ukkonen usein nähty ja kuultu vieras. Yöllinen sade raikastaa ikkuna auki nukkuvan unen ja ropisee rauhoittavasti. Märästä maasta nousevat esiin etanat ja kotilot, ja jo ennestään rehevät puutarhat ja metsät rehevöityvät edelleen ja kukkaloistojen värit kirkastuvat.

Sateen jälkeen puutarhat ja metsät tuoksuvat raikkailta. Aurinkoisella ilmalla puutarhojen ohi kävellessä kulkee läpi tuoksupilvien: ruusua, syreeniä, jasmiketta, alppiruusuja, iiriksiä ja monia muita, joiden nimiä en edes tunne. Kaikki kukat kukkivat samanaikaisesti ja niiden tuoksut sulautuvat yhteen.

Suurimmaksi osaksi ruohokenttiä ja niittyjä ei leikata, mutta ruohonleikkuun tuoksu ja sitä seurannut hajujen lehahdus tuo lapsuuden kesät mieleen: paksu, makea heinän tuoksu. Ja missä niitty, siellä lehmiä. Lehmien ominaistuoksu on kauan sitten unohtunut, mutta nousee nopeasti mieleen ja vie ajatukset lapsuuteen, niihin kesiin jolloin aurinko paistoi aina ja jossa lehmät, lampaat ja hevoset (ajoittain) haisivat siltä, miltä niiden pitääkin haista. Samoja hajuja – tosin ilman lampaita – täälläkin kulkiessa tavoittaa.

Lehmät, tuore ruoho, niitty ja leikattu heinä ehkä jopa lämmin maito - tuoksuja jotka yhdistyvät tässä
Lehmät, tuore ruoho, niitty ja leikattu heinä ehkä jopa lämmin maito – tuoksuja jotka yhdistyvät tässä
Tuoksumuistot ovat vahvoja ja kantavat mukanaan näkyjä, kuvia, kosketuksia ja tapahtumia. Ehkä tämäkin matka on tallentunut paitsi muistikuviin myös hajumuistiin, äänimuistiin ja ihon muistiin. Kun kirjoitan Kersti Bergrothin elämästä täällä, toivon voivani tavoittaa joitain niistä tuntemuksista, joita hän täällä koki, jotka ovat meille yhteisiä.

Puutarhat ovat täynnä kukkia, kukkivia puita ja pensaita
Puutarhat ovat täynnä kukkia, kukkivia puita ja pensaita
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s