Narratiivinen tietokirja vai faktoihin perustuva romaani?

Pohdiskelen kovasti sitä, minkälaista elämäkertaa olen kirjoittamassa. Teenkö perinteisen, kronologisesti etenevän, elämä ja teokset -elämäkerran niistä aineksista, joita.minulla on? Se olisi turvallisin ja tutuin ratkaisu. Myös tylsin. 

Ongelmana tässä asetelmassa on yhtäältä se, että teoksia on niin paljon, yli seitsemänkymmentä, ettei niitä kaikkia ole mielekästä käsitellä ja toisaalta se, että kohdehenkilöni Kersti Bergrothin elämässä on paljon seikkoja, alueita ja kausia, joista ei ole säilynyt dokumentteja. 

Tiedän Kersti Bergrothin asuneen pitkään tässä talossa, mutta en tiedä huoneiston numeroa. En myöskään tiedä tarkalleen milloin hän asunnon hankki ja milloin siitä luopui. Toki voin yrittää päätellä asioita muiden, tietämieni seikkojen perusteella, mutta varmuutta en todennäköisesti saa.

Kenenkään elämästä ei voi tietää kaikkea. Mutta ihmisestä, joka eli hotelleissa elämänsä viimeiset vuosikymmenet, ei jää kovin paljoa järjestyksessä olevia asiakirjoja, kirjeitä tai esineitä.

Kersti Bergrothin elämä, jos sitä hahmottaa hänen teoksissaan kertomansa ja kirjeissään kirjoittamansa avulla, on hyvin fragmentaarinen ja reikäinen. Jotkin puolet nousevat esiin liiaksikin ja joistain asioista hän vaikenee tyystin. En voi tehdä kirjaa, joka on täynnä aukkoja. Minun on jollakin tavoin täytettävä ne.

Toinen, paljon pohtimani mahdollisuus olisi tarinankerronnan avulla, luovan tietokirjoittamisen keinoja käyttäen rakentaa kertomus, narratiivinen tietokirja, joka olisi kokonainen, vaikka kaikki sen osat eivät välttämättä olisi ”totta” tai aineistoihin perustuvaa. Näitä keinoja ja välineitä pyrin hankkimaan edellistalvena osallistumalla ”Tarinaa ja persoonaa tietokirjoittamiseen” -kurssille.

Jonain ohikiitävänä hetkenä mielessäni on käynyt myös kysymys: Kirjoitanko romaanin, jossa kerron Kersti Bergroth -nimisen henkilön tarinan ja jossa osa kerrotusta on tapahtunut samannimiselle henkilölle, osa ei. 

Romaanimuoto tarjoaisi suuren vapauden kehittää tapahtumia, keskusteluja tai kohtauksia, jotka olisivat voineet tapahtua. Toisaalta olen niin piintynyt tietokirjoittaja, lähteisiin ja viitteisiin kiinnittynyt tieteellisen kirjoittamisen osaaja, että ehkä en pystyisi irrottautumaan niiden kahleista ja heittäytymään villiksi ja vapaaksi romaanin kirjoittajaksi.

Tällä hetkellä olen kallistumassa sellaisen kirjoittamistavan puoleen, jossa aineistoihin ja lähteisiin perustuen kirjoitan niin pitkälle kuin mahdollista kokonaisen tarinan, narratiivisen tietokirjan, mutta jossa olen myös itse tekstissä läsnä, jossa olen kertoja ja kokija, jossa kurottaudun kohti Bergrothia, kulkien missä hän kulki. 

Tällaista kirjoittamisen tapaa olen harjoittanut erityisesti matkoillani niille seuduille, jotka ovat olleet hänelle tärkeitä, Roomassa ja Dornachissa. Niillä matkoilla kulkiessani ja kirjoittaessani olen pyrkinyt löytämään kävelyyni hänen rytminsä ja kirjoittamiseeni hänen kokemistapansa. Olen yrittänyt katsoa ympärilleni hänen silmillään ja nähdä, mitä hän näki, kuunnella, mitä hän kuuli. Olen yrittänyt ymmärtää hänen motiivejaan, etsiä syitä, hakea seurauksia, tuntea mahdollisia tai todennäköisiä tunteita.

Tällä tavoin kirjoittaen voin kirjoittaa sen mitä tiedän ja kuvitella sen, mitä en tiedä. Myös kuvittelu on yksi tietämisen ja tiedonhankinnan tapa.

Tiedän esimerkiksi sen, että Kersti Bergroth on matkoillaan asunut tässä talossa. Voin kuvitella hänet kirjoittamassa näiden ikkunoiden takana, kirjoituspöydän ääressä tai syömässä aamiaista talon takana olevassa puutarhassa.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s