Osallistuvan havainnoinnin peikko

Kunnon etnografin ominaisuuksiin kuuluu se, että hän pelkäämättä astuu mukaan tutkittaviensa elinpiiriin ja osallistuu heidän elämäänsä tehden samoja asioita kuin he. Kyse voi olla arkisiin askareihin kuten ruoanlaittoon ja lastenhoitoon liittyvistä puuhista tai työpaikan – vaikkapa päiväkodin, koulun tai tehtaan – rutiineihin sulautumista. Yhä useammin tutkija on jo sisäpiiriläinen tutkittavassa yhteisössä, jolloin hän on yksi joogaaja, bodaaja tai agility-harrastaja muiden joukossa.

Myös uskonnollista yhteisöä tutkittaessa voi olla sisäpiiriläinen, jolloin yhteisön hierarkia, toimintatavat ja kielenkäyttö ovat tuttuja. Näin pääsee helpommin mukaan, saa haastateltavia ja osaa tehdä oikeita kysymyksiä. Ulkopuolisena asettautuminen uskonnollisen yhteisön toimintaan on haasteellisempaa, ja tutkittavat näkevät tutkijan yhtenä käännytettävänä muiden joukossa. Siitäkin selviää, näin olen kuullut.

Itselleni ajatus osallistuvasta havainnoinnista ei ole tämän elämäkertaprojektin kuluessa käynyt mielessäkään tai toki olen havainnoinut paikkoja ja pyrkinyt eläytymään erilaisiin tilanteisiin – juuri palasin Goetheanumista ja pian olen lähdössä kotiseutuyhdistyksen matkalle Karjalaan. Eikö se riitä antroposofiaan ja karjalaisuuteen perehtymisessä? Olenhan myös lukenut aiheista paljon. 

Karjalaisuutta käsittelen myöhemmin, mutta tänään tajusin, että ehkä se ei riitä, että luen Rudolf Steinerin kirjoituksia ja yritän ymmärtää niiden merkityksen Bergrothille ja nähdä niiden jälkiä hänen teksteissään. Pitäisikö minun myös yrittää kulkea päivä tai kaksi antroposofin mokkasiineissa, kuten kunnon antropologi? Ja mitä se sitten tarkoittaisi?

Antroposofia voi olla käytännöllispäämääräistä, kuten steinerpedagogiikassa, antroposofisessa lääketieteessä tai biodynaamisessa viljelyssä. Niihin en ehkä tämän projektin puitteissa ennätä perehtyä – vaikka puin minä kyllä lapseni Ruskovillaan silloin aikanaan. Eurytmia-esityksen haluaisin mieluusti nähdä, mutta en välttämättä itse kokeilla. Eivätkä nokkahuilun soitto tai pastellimaalaukset taida olla minulle ominaisia ilmaisumuotoja. 

Olisiko olemassa antroposofista kirjoittamista? Sitä haluaisin kokeilla. 

Sitä ennen, tuntuu siltä, että ainoa tapa päästä sisään antroposofiaan on lukea Steinerin tekstejä, mutta uudella tavalla. Ei ulkopuolisena, vaan yrittäen päästä niiden sisään. Yrittäen ymmärtää niiden mielen. Niinhän antroposofit tekevät.

Antroposofia tapahtuu suurelta osin ihmisen sisimmässä. Kyse on henkisistä harjoituksista, mielen harjoittamisen keinoista, joita Steiner kiinnostuneille kuuntelijoilleen ja lukijoilleen opetti. Ilmeisesti hän antoi jokaiselle ihmiselle juuri tälle sopivia harjoituksia, mutta nykyisin saamme tyytyä niihin harjoituksiin, joita löytää hänen kirjoistaan. 

Samalla tavalla kuin olen lähtenyt mukaan jooga- tai mindfulness-harjoituksiin – kiinnostuneena, uteliaana, halukkaana oppimaan – pitäisi minun nyt lähteä Steinerin johdattamana harjoituksiin, joissa terävöitän sisäisiä aistejani, pyrin löytämään tasapainon eri olemuspuolteni välille, kehitän mieleni voimavaroja.

Osallistuva havainnointi tapahtuisikin omassa mielessäni, minun ei tarvitsisi mennä mihinkään, ei kohdata ketään muita kuin oma itseni. Mikä olisi pahinta mitä voi tapahtua? Että näkisin henkiseen maailmaan? Että alkaisin nähdä ennalta asioita? Vai että ymmärtäisin paremmin itseäni. Että löytäisin tasapainon.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s