Muistatko Monrepon?

Vierailuni Viipurissa ei olisi ollut täydellinen ilman vierailua Monrepos’n puistossa. Sain seurakseni puistoon jo aiemmin tutustuneita matkakumppaneitani ja jopa puiston kunnostukseen osallistuneita Monreposin ystävien aktiivijäseniä.

Olin ainoa, joka oli paikalla ensimmäistä kertaa. Tilaisuus oli minulle mainio kokemus tietämättömyydestä ja tyhmien kysymysten esittämisestä. Tietämättömyyteni oli miltei täydellinen; tiesin että oli olemassa Monreposin puisto ja kartano sekä Muistatko Monrepon -niminen iskelmä. Enkä sitten muuta.

Siksipä puistoon päästyämme miltei ensimmäinen tyhmä kysymykseni kuului: Mikä on tuo vanha rakennus? Vastaus kuului: Monrepon kartano. No, siitä kulmasta katsottuna se ei varsinaisesti näyttänyt kartanolta. Kuka tahansa olisi voinut erehtyä.

Monrepon kartanon pääty

Meillä oli vain tunti aikaa kierrellä laajalla puistoalueella, joten ajoittain piti kiiruhtaa merkittävältä paikalta toiselle. Välillä saattoi pysähtyä ihastelemaan maisemaa tai jotain puiston pientä yksityiskohtaa. Tein paljon kysymyksiä ja sain paljon vastauksia. Sain vastauksia myös kysymyksiin, joita en edes osannut esittää.

Kirjoitin retken jälkeen muistikirjaani:

… kaarisillat, muistomerkit ja niiden suunnitelmat. Korjaukset, joita ei ole aloitettu, vaikka niihin on saatu rahaa. Kadonneita rakennuksia ja unelmia. Saari, jonne kauan sitten edesmenneitä perheenjäseniä on haudattu, saari, jonne ei pääse ja jonka huipulla on huvimajaa muistuttava muistomerkki, joka hohtaa valkeana. Lähde jonka vesi parantaa silmäsairauksia. Kirjasto, jonka mittaamattoman arvokas kokoelma on siirretty – pelastettu – Helsingin yliopiston kirjastoon. Laajat puistot, lammet, purot, kalliot, kukkaloisto ja vehreys.



Kuvittelun merkitys nousi jälleen tärkeäksi. Mennyt ja kadonnut loisto oli kuviteltava uudelleen ja rakennettava kovalla työllä näkyväksi. Puisto oli rakennettu pitkän ajan kuluessa ja siinä oli nähtävissä erilaisia kerrostumia ja vaikutteita. Puoli vuosisataa kestänyt Neuvostoliiton kausi oli pestävä pois ja puisto puhdistettava sitä edeltävään aikaan.

Puisto on Venäjän näkökulmasta tärkeä ja säilytettävä muistomerkki, kansallinen kulttuuriperintökohde. Koululaiset tekevät sinne retkiä ja ihmettelevät ihmeitä tekevää lähdettä. (Sen veden parantavista ominaisuuksista on kuulemma tehty tutkimuskin.) Puiston kasvun ja suuruuden aika on myös Venäjän historian suuruuden aikaa.

Myös tutkimuskohteeni Kersti Bergroth kirjoittaa Monrepon puistosta. Se avattiin yleisön iloksi ja virkistykseksi ja siellä vierailivat paitsi viipurilaiset, myös matkailijat muualta Suomesta ja Venäjältä – aivan kuten tänäkin päivänä. Bergrothin muistot puistosta eivät kuitenkaan ole ylenpalttisen ihailevat:

Monrepos’ssa viipurilaiset yleensä kävelivät kuin vieraisilla vähän oudoissa oloissa, jotka tavallaan tuntuivat suuremmilta kuin oikeat suomalaiset olot, tavallaan pienemmiltä. Epäilemättä Nicolayn perhe loi kartanoonsa määrätyn suurmaailman leiman. Maisema oli kuritettu romanttiseksi ja keinotekoiseksi, jokainen polku vei hämmästyttäviin pieniin päämääriin: kuvapatsaille, rotkoihin, huvimajoille ja Nicolay-suvun hautausmaaksi pyhitetylle jylhälle kalliosaarelle Ludvigsteinille. Suomalainen kulkija antautui mielellään leikkimään Wertheriä ja tunsi tottelevaisesti kaikkea mitä häneltä odotettiin: uteliaisuutta, viehättymistä, runollista kaihoa. Mutta samalla hän hymyili kuin täysikasvuinen, joka lasten mieliksi näyttelee mukana. Meissä suomalaisissa on hyvin selvää tajua siitä, mikä on täysikasvuista ja mikä on lapsellista. (Rakas kaupunki 1951, 11-12.)

Ehkä tietynlainen ränsistyminen ja villiintyminen onkin tehnyt puistolle pelkästään hyvää? Suuren maailman leima on kulunut pois, kurinalaisuus kasvanut umpeen. Tämän päivän kävelijälle kokemus ei ole keinotekoinen ja tottelevaisuutta vaativa. Rehevyys, villiys, umpeenkasvaneet polut, puuttuvat sillat ja palaneet huvimajat kutkuttavat mielikuvitusta ja jättävät tilaa omille tuntemuksille ja kokemuksille, maisemasta nauttimiselle ja kuvittelulle. Uteliaisuus, viehättyminen ja runollinen kaiho saattavat nyt tulla puistossa kävelijälle aivan itsestään ja luontevasti.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s