Intuitiivista kirjoittamista verkkokurssin johdolla

Aloitin kolme viikkoa kestävän intuitiivisen kirjoittamisen verkkokurssin. Siinä – pientä maksua vastaan – saa joka toinen päivä uuden kirjoitustehtävän, ohjeistuksen kirjoittamiseen sekä mahdollisuuden vaihtaa ajatuksia muiden osallistujien kanssa. Kyse ei tosin näytä olevan varsinaisesta dialogista osallistujien välillä, vaan mahdollisuudesta jakaa omia ajatuksia ja lukea muiden ajatuksia kirjoittamisesta. Kurssin lopuksi harjoitukset voi tallentaa itselleen mahdollista myöhempää käyttöä varten.

Intuitiivinen kirjoittaminen on yksi vapaan kirjoittamisen muodoista. Vapaata kirjoittamista – josta eri yhteyksissä käytetään erilaisia nimityksiä – käytetään kaikissa luovan kirjoittamisen oppikirjoissa ja kursseilla. Se onkin hyödyllinen tapa saattaa ajattelu liikkeelle aamuisin tai käynnistää kirjoittava mieli ennen varsinaiseen kirjoitustyöhön ryhtymistä. Itse käytän vapaata kirjoittamista myös tapana kuljettaa kirjoittamista mukanani myös niinä päivinä, jolloin en – syystä tai toisesta – ehdi tai pysty kirjoittamaan.

Useimmista vapaan kirjoittamisen harjoituksista poiketen intuitiivisessa kirjoittamisessa annetaan kirjoittamisen virikkeeksi kysymyksiä, joita tekstissään voi pohtia tai jotka toimivat tekstin aloittamisen innoittajina. Itse kirjoittaminen voi sitten mennä siihen suuntaan kuin on mennäkseen. Sen ei tarvitse jäädä kysymyksen vangiksi, vaan kirjoittaja voi seurata omia assosiaatioketjujaan, minne ikinä ne vievät. Tosin ohjeissa neuvotaan lempeästi palaamaan kysymyksen teemaan, jos assosiaatioketju vie kovin kauaksi alkuperäisestä kysymyksestä.

Kirjoittaessa ei saisi pysähtyä ajattelemaan, korjaamaan kirjoittamistaan tai lisäilemään välimerkkejä. Tekstin ja kirjoittamisen tulee vielä mukanaan. Tarkoituksena – ja tässä intuitiivinen kirjoittaminen poikkeaa useimmista luovan kirjoittamisen vastaavista harjoituksista – on saavuttaa jonkinlainen kevyt transsi, Flow-tila, meditatiivinen tila, jota kurssilla nimitetään termillä Letting-go.  Sen kuvataan olevan syvä, rentoutumisen tila, joka tarjoaa pääsyn alitajuiseen mieleen.

Kurssin ja sen harjoitusten ei siis olekaan tarkoitus johdattaa parempaan kirjoittamiseen, vaan sillä on terapeuttinen päämäärä: puhdistaa mieli sekä purkaa stressiä ja ahdistuksia. Tulevissa harjoituksissa – tätä kirjoittaessani olen vasta aloittamassa kurssia – kirjoitetaan kokemuksista niin, että samanaikaisesti kuvataan sekä faktoja että tuntemuksia, toisin sanoen otetaan molemmat aivopuoliskot käyttöön yhtäaikaisesti (tämä on siis kurssin nettisivuilta poimittua), jolloin kirjoittaja pystyy paremmin jäsentämään, mistä hänen tunteissaan ja kokemuksissaan on kyse. Tällaisena intuitiivinen kirjoittaminen lähentyy mindfulnessia tai muita nykypäivän henkisiä harjoituksia.

Jos intuitiivista kirjoittamista käytetään terapiamuotona, tapana työstää koettuja traumoja, verkossa tapahtuva kurssi ei tunnu välttämättä hyvältä. Oletan, että kirjoittamisterapioissa on tärkeää traumojaan työstävän ja hänen terapeuttinaan toimivan läheinen ja tiivis yhteys. Näin terapeutti voi tukea kirjoittajaa ja auttaa häntä työskentelemään vaikeiden kokemustensa läpikäymistä. Verkkokurssilla tämä ei toteudu.

Mutta silloin kun kyseessä on – tämän kurssin tapaan, jolle itse osallistun – pyrkimys kirjoittaa kevyempi olo, lisätä hyvinvointia ja puhdistaa mieltä, verkkokurssi vaikuttaa hyvältä, kevyeltä vaihtoehdolta. Sen harjoitukset voi tehdä juuri silloin kun itselle sopii ja juuri sillä tavoin kuin itselle sopii. Myös vertaiskeskusteluihin voi osallistua tai olla osallistumatta, aivan oman tarpeen mukaan.

itse odotan mielenkiinnolla, minkälaiselle matkalle itseeni ja kirjoittavaan minääni tämä kurssi vie. Ja miten puhdas olo kurssin päättymisen jälkeen on.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s