Karonkkapuhe tekstilajina

Karonkkapuheet kirjoitetaan puhuttaviksi, ei julkaistaviksi, joten puheet jäävät kuulijoiden muistiin vain niiltä osin ja siinä määrin kuin jäävät. Kyse on siis hetken sanataiteesta, jonka sanamuodot ehkä unohtuvat, mutta jonka herättämät tunteet jättävät pysyvän jäljen.

Kaikki eivät myöskään kirjoita puheita etukäteen valmiiksi, mutta suosittelen lämpimästi ainakin väittelijää miettimään hyvissä ajoin, mitä aikoo puheessaan sanoa. Missään nimessä ei kannata tehdä niin kuin minä, että väitöstilaisuuden ja karonkkaanlähdön välissä äkkiä listaa ranskalaisin viivoin muutamia mieleen pälkähtäneitä asioita kassakuitin kääntöpuolelle. Ihan kohtuullinen ja asiansa täyttävä puhe siitä silti tuli. 

Karonkkapuheet ovat muodoltaan samanaikaisesti sidottuja ja vapaita. Niissä on tietty kaava, jonka sisällä voi melko vapaasti ilmaista ajatuksiaan ja tunteitaan, kunhan ne ovat positiivisia. Ja useimmitenhan ne ovat. Useimmilla on ollut väitöstaipaleella takaiskuja ja hankaluuksia, mutta niitä ei karonkkapuheessa yleensä käsitellä kuin korkeintaan ohimennen mainiten.

Karonkkakiitoksiin sijoitetaan toisinaan myös piikkejä, jotka vain niiden kohteet itse tai asiaan vihkiytyneet tunnistavat. Jos ohjaavaa professoria kiitetään siitä, että väittelijä on voinut tehdä työnsä vapaasti ja kulkea omia polkujaan, voi olla varma siitä, että ohjauksen määrä on ollut vähäinen eikä laatukaan ole väittelijää tyydyttänyt. Kerran olen kuullut puheen, jossa suoraan kerrottiin ohjauksen -väittelijän näkemyksen mukaan – olleen mallia ”uppoa tai opi uimaan”. Mutta miltei aina ohjaajia kiitetään aidosti ja vilpittömästi. Ohjaussuhde on niin pitkäkestoinen, herkkä ja tiivis, että siihenkin mahtuu niin nousuja, laskuja kuin turhautumisiakin, puolin ja toisin.

Pääsääntöisesti karonkkapuheessa kiitetään ihmisiä, jotka ovat jollain tavoilla olleet kanssakulkijoita ja tukijoita väittelijän usein pitkälläkin jatko-opiskelijan taipaleella. Siksi karonkkapuheita onkin niin hieno kuunnella. Ne ovat vilpittömän iloisia ja positiivisia puheita, joissa kerrankin voi kiittää tärkeitä ihmisiään siitä, että he ovat olemassa ja että ilman heitä elämä ja työnteko olisivat tyhjempiä ja vaikeampia. Kiitoksia tulee akateemisessakaan arjessa annettua toisille niin harvoin.

Puhun tässä vain humanistisista väitöskaronkoista, jotka ovat boheemimpia ja vapaampia, väittelijän näköisempiä tilaisuuksia verrattuna vaikkapa lääketieteen hyvin muodollisiin ja puhtaan akateemisiin tilaisuuksiin – näin ainakin oletan. Humanistit esimerkiksi kutsuvat juhliinsa useammin sukulaisia ja ei-akateemisia ystäviään.

Rituaalit ovat humanistienkin juhlissa läsnä, mutta niitä voi soveltaa. Ikiaikaisen tradition mukaan puheet – myös karonkkapuheet – pidetään ”paistin jälkeen”, käytännössä sen jälkeen kun seisovasta pöydästä on haettu ja syöty alkusalaatit ja lämmin ruoka. Puheiden jälkeen tarjotaan jälkiruoka ja kahvi. 

Väittelijä aloittaa kiittämällä vastaväittäjää, jonka kunniaksi juhla muodollisesti järjestetään. Tämä, kuten niin moni akateeminen traditio juontaa juurensa kaukaa menneisyydestä. Sen jälkeen väittelijä kiittää työn ohjaajia, esitarkastajia, tutkimustovereita, kollegoita, ystäviä ja perhettä. Useimmiten vielä tässä järjestyksessä. 

Asianomaiset tahot vastaavat puheeseen siinä järjestyksessä kuin heidät on mainittu. Olisi myös kohteliasta pitää vastauspuheet suurin piirtein saman pituisina kuin väittelijän puheenvuorot. Näin ei useinkaan tapahdu, jolloin karonkkapuheita kuunnellessa saattaa vierähtää parikin tuntia. Mutta koska karonkat voivat olla kooltaan noin neljän hengen ravintolaruokailusta yli sadan hengen suuriin juhliin, vaihteluväli on laaja.

Puheet ovat vakavia ja liikuttavia. Puheet saattavat olla hauskoja ja menneisyydestä ammentavia. Usein pohditaan, milloin väittelijä ja mainittu henkilö ovat kohdanneet, minkälaisia sattumuksia heidän yhteisellä taipaleellaan on ollut tai mitä hyviä tai hauskoja yhteisiä muistoja puhujille nousee mieleen. Vastapuheisiin voi sisältyä lisäksi vaikkapa musiikkiesityksiä, laulua, tanssia tai runoja, riippuen puhujasta ja väittelijästä. 

Vastapuhujat saattavat myös antaa väittelijälle lahjan, joko itseltään tai edustamansa joukon tai yhteisön puolesta. Tällöin puhe usein pohjustaa itse lahjaa. Miksi väittelijälle annetaan juuri tällainen lahja? Lahjan rahallinen arvo ei ole merkittävä, vaan ajatus siitä, että se on annettu juuri tälle henkilölle ja juuri tässä. Kerran muistan väittelijän saaneen ikimuistoiseksi ja ihanaksi lahjaksi itse neulotut, mutta kesken jääneet villahousut. 

Karonkkapuhetta tai vastauspuhetta ei ehkä kannata aivan sana sanalta kirjoittaa valmiiksi, sillä puheen paras ominaisuus on vilpittömyys, ilo siitä, että pitkä urakka on saatu kunnialla päätökseen ja siitä, että on voinut tehdä sitä hyvien, lahjakkaiden ja hienojen ihmisten ympäröimänä ja tuella tai saanut omalta osaltaan olla siinä mukana. Liikuttavimmat karonkkapuheet ovat myös hyvin henkilökohtaisia. Itse liikutun aina karonkkapuheita kuunnellessani.
 

Omasta, kymmenen vuoden takaisesta karonkkapuheesta ei löytynyt kuvaa, mutta tässä olen puheista ja kiitoksista voipuneena, nenä liikutuksesta punaisena keskustelemassa vastaväittäjäni Tuula Gordonin kanssa
 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s