Luettua: Zeniläisiä ohjeita kirjoittajalle

Dinty W. Moore 2015. Mindfulness ja kirjoittamisen taito. Basam Books.

Joitain vuosia tai vuosikymmeniä sitten ilmestyi joukko kirjoja, joiden otsikko alkoi sanalla zen. Tunnetuin lienee jo 1950-luvulla ilmestynyt Eugen Herrigelin Zen ja jousella ampumisen taito. 

Nykyään taas ilmestyy lukemattomia teoksia, joissa zen on korvattu sanalla mindfulness. Käsissäni on Turun kirjamessuilta mukaan tarttunut teos, jonka suomenkielinen otsikko on saanut inspiraationsa tuosta edellämainituista opuksesta: Mindfulness ja kirjoittamisen taito

Alkukielellä tämän luovan tietokirjoittamiseen opettajan, Dinty W. Mooren lyhyehkön opaskirjan nimi on The Mindful Writer, kutakuinkin ”tietoinen kirjoittaja” tai ”läsnäoleva kirjoittaja”.

  Teos on jaettu neljään osaan: kirjoittajan mieli, kirjoittajan pöytä, kirjoittajan visio ja kirjoittajan elämä. Neljä osaa seuraavat buddhalaisuuden neljää jaloa totuutta, jotka on jalostettu edelleen kirjoittajien tarpeisiin. Teoksen kirjoittaja sitoutuukin suurimmasta osasta mindfulness-kirjallisuutta poiketen vahvasti ja suoraan nimenomaan buddhalaisuuteen, erityisesti zenbuddhalaisuuteen, eikä yritä peitellä sitä tai kietoa länsimaisen tieteellisyyden kieleen.

Tiivistettynä kirjoittajan mindfulness merkitsee tietoisen läsnäolon lisäksi tietoisuutta käsillä olevasta tehtävästä, ”sitä, että tiedostaa, miksi haluaa kirjoittaa, ketä varten kirjoittaa ja miten löytää tasapainon tunnustuksenkaipuun sekä selväjärkisyyden ja vilpittömyyden vaatimusten välillä”. Lisäksi se tarkoittaa tietoista oman kirjoittajaminuuden pohdintaa: ”missä kohtaa on elämässään, mitä tuntee ja mitä sellaista pitää sisällään, mikä haluaa tulla kirjoitetuksi”.

Kuten jousella-ampuja osuu parhaiten maaliin silloin kun ei siihen pyri, on myös kirjoittajan on unohdettava päämääränsä ja keskityttävä itse kirjoittamiseen, niin hyvinä kuin raskainakin aikoina.

Varsinaisesti teos koostuu lyhyistä luvuista, jotka alkavat jollakin kirjoittamiseen liittyvällä kirjallisuussitaatilla, jota Moore sitten mindfulness-näkökulmasta pohtii. Sitaatit ovat hyvin valittuja. Ne kuvaavat kirjoittajiensa, jotka ovat pääosin ammattikirjoittajia, omakohtaisia kokemuksia, ja ovat siten konkreettisesti tosia ja elettyjä.

Lukuja on kuitenkin kaiken kaikkiaan 59, joten välillä tulee aavistuksen puuduttava olo, eikä lukija aivan koko aikaa jaksa olla tietoisesti läsnä lukemisessaan. Ehkä teosta kannattaisi lukea pienissä pätkissä, pala kerrallaan, lukemaansa maistellen ja omaan kirjoittamiseensa suhteuttaen.

 

Kirjoittajan pöytä
 
Monet teoksessa esiin tulevat ajatukset ja ideat ovat kuitenkin niin oivaltavia ja tärkeitä, että puudutus unohtuu. Eteen tulevat ajatukset ovat yksi toisensa jälkeen sellaisia, että ne haluaa alleviivata ja oppia muistamaan ulkoa. Useat tällaiset tärkeät ideat toistuvat teoksessa useaan kertaan. 

Keskeinen ajatus on se, ettei pidä keskittyä johonkin ulkonaiseen tavoitteeseen, kuten kustannussopimukseen, suureen kirjamyyntiin tai palkintoihin. On vain keskityttävä kirjoittamiseen. On rakastettava kirjoittamista, huonoinakin päivinä, muu tulee sitten perässä jos on tullakseen.

  
On hyväksyttävä se, että ensimmäiset versiot tekstistä ovat puutteellisia ja huonoja. Vasta monen korjauskerran jälkeen tekstistä tulee juuri oikeanlainen. Tekstiä on luettava aina uudelleen, valmiina oppimaan ja kehittymään. On katsottava kirjoittamiaan sanoja ja kysyttävä itseltään: ”Mitä olet kirjoittanut? Mistä se kertoo? Mitä se jättää kertomatta? Oletko edes samaa mieltä kirjoittamasi kanssa?”

Tuo viimeinen kysymys tuntui ensin yllättävältä, mutta vähän mietittyäni huomasin sen kaikkein tärkeimmäksi. On ajatuksella ja tarkkaan luettava kirjoittamaansa ja mietittävä, mitä tekstissään todella sanoo.

Aina kirjoittamisesta puhuttaessa korostetaan oman äänen löytämistä. Tässäkin teoksessa kehotetaan etsimään omaa ääntään. Mutta muistutetaan, että ääni löytyy vain kuuntelemalla.  Oma ääni löytyy  kuuntelemalla tarkkaan itseään ja omia reaktioitaan. Kuuntelemalla myös konkreettisesti, miltä teksti kuulostaa, lukemalla ääneen kirjoittamaansa. Pitää kuunnella, mitä on kirjoittanut.

Ei saisi kiintyä mihinkään kirjoittamaansa niin, ettei voisi siitä luopua siinä tilanteessa kun se ei enää sovi tekstin kokonaisuuteen. ”Kill your darlings”, ”tapa rakkaasi” on usein toistettu fraasi, jonka nyt opin olevan William Falknerilta lähtöisin. Karsiminen on rankkaa, mutta tarpeellista. 

  
Huolimatta pilkotusta ja katkonaisesta rytmistään sekä näennäisestä samojen asioiden toistumisesta, Mooren teos on täynnä viisaita ajatuksia ja kirjoittajan työtä tukevia oivalluksia, jotka haluaa sulkea sydämeensä ja mietiskellä tarkasti, kuten Maria aikoinaan.

”Ole valpas. Harkitse. Pidä huolta itsestäsi.”

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s