Löytynyttä aineistoa, löytymätöntä tietoa

Päivä Helsingissä, aineistoja ja informaatiota etsimässä. Jotain löytyi, mutta jotain jäi yllättävästi löytymättä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistosta löytyy aina jotain. Tänään löydöt olivat suorastaan ylitsepursuavia. Aina ihana arkistonhoitaja Tarja Soiniola teki sellaiset tietokantahaut, etten osannut uskoakaan. Ja minä olen sentään itsekin taustaltani arkistoihminen.

Sain eteeni kasan kirjekuoria ja rivin mikrofilmejä sekä allekirjoitetun kuvausluvan. Niin tallensinkin sitten Olympuksellani yli 200, pääosin Bergrothin kirjoittamia kirjettä, ja vielä kirja-arvosteluja kaupan päälle. Otin yhteensä liki 400 kuvaa. Niissä riittääkin luettavaa lähitulevaisuudeksi. Voisinko saada vielä toiset kaksi kuukautta kirjoitusvapaata?

 

Lehtileikkeissäkin riittää luettavaa
 
Kuvaamani kirjeet olivat pääosin tutuille kirjallisuushenkilöille, kuten Toini Havulle, V. A. Koskenniemelle, Tyyni Tuuliolle ja Olavi Paavolaiselle kirjoitettuja. Jotkut vastaanottajat olivat minulle ennestään vieraita ja jotkut yhteydet sellaisia, joita en ollut tiennyt. Esimerkiksi Helvi Hämäläiselle Bergroth kirjoitti monen vuosikymmenen ajan.

Kiinnostavin kirjeenvaihto käytiin Bergrothin ja hänen serkkunsa Anni Swanin kesken. Bergroth tuntui kirjoittavan luontevasti, vapaasti ja vailla estoja. Kaikkein liikuttavin oli Bergrothin keväällä 1917 kirjoittama kirje, joka oli kirjoitettu aikana, jolloin hän oli juuri jäänyt leskeksi. Bergrothin ensimmäinen puoliso, Samuel Hagelin, menehtyi tuberkuloosiin vain viiden avioliittovuoden jälkeen.

Toinen, suuren tunnekuohun keskellä kirjoitettu kirje kesältä 1929 oli osoitettu Tyyni Tuuliolle. Se oli kirjoitettu Sveitsin Dornachista, jonne Bergroth oli paennut turvaan surua ja kohua siitä, että hänen silloinen puolisonsa, Alex Matson oli rakastunut toiseen naiseen. Avioliitto päättyi sen myötä.

Nämä faktat olivat toki minulle ennestään tuttuja, mutta oli järkyttävää lukea kirjeitä asioiden tapahtumahetkiltä. Se ei ole jälkikäteistä selostusta, vaan asioiden elämistä ja kokemista vereslihalla. 

Toki näiden kirjeiden, kuten muiden ihmisten kirjoittamien kirjeiden lukeminen aina, herättää eettisiä kysymyksiä: Onko minulla oikeus lukea näitä kirjeitä? Mitä minulla on oikeus niistä kirjoittaa? Miten voin niistä kirjoittaa? Onneksi en ole näiden kysymysten kanssa yksin, vaan monet tutkijat ovat niitä jo pohtineet ennen minua.

Mutta mitä jäi löytymättä?

Kirjallisuusarkiston sulkeuduttua jäin odottamaan Teosofisen Seuran kirjaston avautumista. Olin menossa sinne tutkimaan seuran jäsenluetteloita viime vuosisadan ensimmäisiltä vuosikymmeniltä. Aiemmista tutkimuksista olin lukenut Kersti Bergrothin liittyneen Teosofiseen Seuraan vuonna 1912, ja halusin tietää, keitä muita silloin seuraan liittyi. Oliko hänen siskonsa mukana? Entä hänen puolisonsa?

Teosofisen Seuran kirjasto sijaitsee kauniissa vanhassa kivitalossa, avarassa, tummilla puuhuonekaluilla kalustetussa huoneistossa. Siellä oli rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Seuran arkistot olivat onnettomuudeksi tuhoutuneet toisen maailmansodan aikoina, mutta  jäsenluettelot oli kopioitu Teosofisen Seuran päämajasta, Intiasta. Niin pääsin selaamaan kansiollista nimilistoja, suomalaisia teosofeja vuosilta 1900-1920. 

 

Teosofian piirissä arvostetaan edelleen Krishnamurtia
 
Luettelosta löytyi paljon tuttuja nimiä. Edvard ja Alina Selander, jotka puuhasivat Rudolf Steinerin Suomen-vierailua 1912, Pekka Ervast, teosofien pitkäaikainen johtohahmo, Eino Leino ja muita kulttuurivaikuttajia. Looseja perustettiin eri puolille Suomea runsaasti. Vuonna 1909 jäseniä oli jo yli 500.

Vuodesta 1910 lähtien jäsenet oli kirjattu siinä järjestyksessä kuin he olivat seuraan liittyneet. Nimen lisäksi oli ilmoitettu paikkakunta, loosi sekä jäseneksi kirjautumisen päivä. Nimien oikeinkirjoitusasut olivat Intian-matkalla vähän muuttuneet, mutta nimet olivat kuitenkin tunnistettavissa.

Luin listan alusta loppuun. Luin sen vielä toisenkin kerran alusta loppuun. En löytänyt sieltä Kersti Bergrothin nimeä (en myöskään Kersti Hagelinin nimeä, jos hän olisi sattunut sitä avioliittonsa aikana käyttämään). 

Löytö tai löytämättömyys oli hämmentävää. Eikö hän ollutkaan liittynyt Teosofisen Seuran jäseneksi, vaikka niin oli eri paikoissa kerrottu? Olin pitänyt itse tuota vuotta 1912 vähän vaikeasti sovitettavana muihin tietoihin, mutta olin ajatellut sen johtuvan vain siitä, että kaikesta on niin paljon aikaa, jolloin asioiden järjestykset ja tapahtuma-ajat ovat saattaneet Bergrothin kertomuksissa sekaantua.

Tänään löytämäni – tai ei-löytämäni – tiedon sekä Bergrothin kertomusten ja kirjoitusten perusteella näyttää siltä, että Bergroth koki henkisen kokemuksen, heräämisen, puolisonsa vielä eläessä, mutta ryhtyi tämän kuoltua lukemaan Edvard Selanderin opastamana ensin Annie Besantia, sitten Rudolf Steineria. Hän varmaankin oli tekemisissä teosofien kanssa ja ehkä osallistui heidän tilaisuuksiinsa, mutta ei ilmeisesti koskaan liittynyt seuran jäseneksi. Suomen Antroposofisen seuran jäseneksi hän liittyi syksyllä 1924. Siitä olen nähnyt dokumentin Goetheanumin arkistossa Dornachissa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s