Vuoden viimeinen retriittiviikko

Kahden kuukauden kirjoitusvapaa päättyy viikon yksinäiseen kirjoitusrupeamaan meren rannalla, Airiston lomakylässä. Puitteet ovat erinomaiset. 

Hieno, täysinvarusteltu mökki tarjoaa monenlaisia paikkoja kirjoittaa ja lukea: makuuhuoneen sänky, oleskeluhuoneen sohva, nojatuoli tai ruokapöytä. Äärimmäistä eristäytymistä halutessani voin kiivetä ylös parvelle. Jos sää sallii, voin myös istua terassilla. 

Ikkunasta näkyy satama, meri sekä vastapäinen saari, jonka taa aurinko laskee. Terassilta voi illan tullen katsoa tähtiä ja kasvavaa kuuta. Pienet sivuikkunat avautuvat syksyiseen metsään. Täällä on rentouttavaa ja rauhallista, kirjoittamisen lomassa voi tehdä kävelyjä kauniissa luonnossa ja meren rannassa, haistella tuulia yhdessä kalastajien kanssa aallonmurtajana toimivalla laiturilla.

 

Laiturit ovat näin myöhään syksyllä miltei tyhjät veneistä, mutta joka aamu auringon noustessa kalastajat kerääntyät laiturille riviin. Myös huonolla säällä.
 
Olen kuluneen vajaan kahden kuukauden aikana kirjoittanut noin 170 sivua tekstiä ja lukenut tuhansia sivuja kirjallisuutta, kirjeitä ja lehtiä. Urakka on ollut valtaisa, enkä missään nimessä ole ehtinyt tehdä kaikkea tarvittavaa, esimerkiksi kaikkia haastatteluja, tai tutustua kaikkeen mahdolliseen julkaistuun ja julkaisemattomaan materiaaliin. 

Olen toki miettinyt, onko se tarpeellistakaan. Onko minun välttämätöntä lukea jokainen runo, artikkeli, kolumni ja pakina, jonka Bergroth on vuosikymmenten aikana kirjoittanut? Suuren osan kolumneista ja pakinoista hän julkaisi kokoomateoksissaan, joihin olen tutustunut, mutta en näe tarpeellisena lukea kaikkia eri lehdissä ilmestyneitä tekstejä. Bergroth kirjoitti noin kuudenkymmenen vuoden ajan, joten julkaistuja tekstejä on valtavat määrät.

Olen tietokantahakujen avulla selvittänyt, mihin kaikkiin lehtiin hän kirjoitti ja näytteenomaisesti tutustunut hänen teksteihinsä. Joihinkin lehtiin olen perehtynyt tarkemmin. Esimerkiksi sodan aikana ja sen päättyessä ilmestyneen Karjalan Aamu -lehden Bergrothin kirjoittamiin teksteihin tutustuin kaikkiin. Olikin järkyttävää lukea karjalaisesta näkökulmasta sodasta, sen eri vaiheista ja siitä tuskallisesta tilanteesta, kun sodan päättyessä Karjala lopullisesti menetettiin. Tekstit kertoivat vain kirjoittamisajastaan, niissä ei ollut mitään jälkiviisautta. 

En ole lukenut kaikkia Bergrothin teoksista kirjoitettuja arvioita. Olen niihinkin tutustunut näytteenomaisesti; olen lukenut arvioita eri aikakausilta, eri lehdistä ja eri teoksia koskien. Näin minulle on syntynyt yleiskuva siitä, mitä hänen teoksistaan on sanottu. Pääosin Bergrothin teoksia arvostettiin. Erityisen arvostavia ja analyyttisiä arvioita kirjoitti hänen hyvä ystävänsä Toini Havu. Mutta löysin myös erittäin kriittisiä ja julmia arvioita, joissa Bergroth nähtiin tekotaiteellisena menneen ajan suuruutena, jonka kaikki tekeleet kustantaja kuin vanhasta muistista julkaisee. Viimeiset teokset herättivät hämmästystä ja ihmetystä, myös kunnioitusta vanhan kirjailijan joutsenlaulua kohtaan.

Olen tehnyt rajauksia aineistoon perehtymiseen sen vuoksi (jos ajallisten resurssien vajavaisuutta ei lasketa), että en ole kirjoittamassa opinnäytettä. Väitöskirjan tekijän tulee luonnollisesti perehtyä kaikkeen olemassaolevaan aineistoon. Elämäkertaa tai muotokuvaa kirjoittaessani riittää, että olen perehtynyt tarvittavaan määrään aineistoja.

Jos keskityn vain keräämään loputtomasti aineistoja, en pääse koskaan eteenpäin, enkä enää näe metsää puilta

Ja mitä olen oikeastaan kirjoittamassa? Se on keskeinen kysymys, jonka itselleni joka hetki esitän täällä retriitissäni. Minulla on liki 300 sivua tulostettua käsikirjoitustekstiä, jota käyn sana sanalta lävitse, kommentoiden, korjaillen, etsien aukkoja ja puuttuvia tietoja, huomautuksia lisäillen ja ylimääräisiä tai toistuvia asioita poistaen. Mutta koko ajan kysyen, minkälainen kirja tästä tulee. 

Teksti olisi melkein valmis perinteisenä, kronologisesti etenevänä elämää, maailmankatsomusta ja tuotantoa käsitelevänä elämäkertana. Mutta haluaisin kuitenkin kirjoittaa jotakin muuta. Jotakin, joka on jo läsnä tekstin lomassa ja väleissä ja jota ehkä olen näissä blogiteksteissäni hakenut. Yritän etsiä tekstistäni tarinaa, joka haluan kertoa ja jonka toivottavasti jotkut haluaisivat myös lukea. Mutta minkälaisen tarinan rakennan?

Minulla ei ole vielä vastausta. Jotain on hahmottumassa ja muutamia vastausvaihtoehtoja rakentumassa, mutta toivon että olen löytänyt varmuuden, minkälaista kirjaa olen tekemässä, siihen mennessä kun perjantaina lähden täältä kotiin, takaisin perheeni ja työni pariin. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s