Luettua: Pahamaineinen peto

Gary Lachman 2015. Aleister Crowley. Suuren Pedon elämä ja teot. Like.

  
Ennen tämän teoksen lukemista omat tietoni Aleister Crowleysta ovat olleet melko hatarat ja fragmentaariset. Yhä useampi uskontotieteen opiskelija on kuitenkin perehtynyt Crowleyn ajatteluun ja opinnäytteissäkin hänen nimensä saattaa vilahdella. Siksi olen jo jonkin aikaa miettinyt, että minun pitäisi tutustua häneen, ja yksinkertaisimmalta on tuntunut tutustua Gary Lachmanin Crowley-elämäkertaan. Puolisoni – joka itse asiassa sai lahjaksi tässä kuvaamani teoksen – mukaan Crowley on suurin syypää sille, että yhä edelleen joukko aikuisia (miehiä) pukeutuu mustiin ja harjoittaa vakavissaan magiaa. 

Elämäkerturi paikantuu

Gary Lachman oli nuorena newyorkilais-muusikkona 1970-luvun puolivälissä tutustunut Colin Wilsonin Ovi tuntemattomaan -teokseen, johon itsekin tutustuin vajaa vuosikymmen myöhemmin. Lachman vain ryhtyi syvällisemmin perehtymään okkultismiin ja magiaan, ja jopa liittyi lyhyeksi aikaa crowleylaiseen ryhmään. 

Se osoittautui kuitenkin pikemmin Crowleya palvovaksi ryhmäksi, ja Crowley itse tarkemman tutustumisen jälkeen itsekeskeiseksi hahmoksi. Siksi Lachman irtautui ryhmästä, mutta kiinnostus okkulttiin, magiaan ja esoteriaan säilyi ja syveni. 

Myöhemmin Lachman tajusi, että maailman suhde Crowleyhin oli muuttunut: hän ei enää ollut maailman ilkein mies, monet hänen tekemänsä asiat, jotka 1900-luvun alussa olivat ennenkuulumattomia, ovat nykyisin yleisiä ja tavallisia. Crowleysta on tullut kiinnostava tutkimuskohde yliopistoissa, mutta myös viittauskohde populaarikulttuurissa. Crowley nousi kulttihahmoksi 1960-luvun valtakulttuurin aikaan, mutta kiinnostus häneen ja hänen ajatuksiinsa on syntynyt uudelleen 2000-luvun okkulttuurin nousun myötä.

Lachman suhtautuu Crowleyyn kriittisesti, jopa sarkastisesti, toisin kuin vaikkapa Emanuel Swedenborgia tai Rudolf Steineria käsittelevissä kirjoissaan. 

Pedon perhe

Lachman etsii teoksessaan syitä sille, miksi Crowley oli sellainen kuin oli. Hän pohtii Crowleyn mahdollista autistisuutta, sitä miten tällä ei ollut mielikuvitusta, minkä vuoksi hänen piti itse konkreettisesti kokea ja kokeilla kaikkea. 

Crowley jäi Lachmanin tulkinnan mukaan myös infantiiliksi suhteessa seksiin. Itse olin hämmentynyt Crowleyn rasismista ja misogyniasta. Hän pyrki koko elämänsä kauhistuttamaan muita, mutta se tarkoitti sitä, että aina piti löytyä yleisö, joka kauhistuu, aina piti löytyä uusia kiellettyjä asioita. Lachman tulkitsee Crowleyn Peter Pan -hahmoksi, pojaksi, joka ei koskaan suostunut kasvamaan aikuiseksi.

Taustalla häämöttää konservatiivinen Plymouth-liike, johon Crowleyn lapsuudenperhe kuului.  Siinä luettiin ja tulkittiin kirjaimellisesti Raamattua. Crowley oppi Raamattunsa ja rakensi ajattelunsa ja filosofiansa sitä vastaan, mutta omaksui myös liikkeen tavan lukea asioita kirjaimellisesti.

Crowley oli varakkaista oloista ja saanut aina kaiken mitä halusi, hänen ei tarvinnut nähdä minkään eteen vaivaa. Muun muassa siksi hän älykkyydestään huolimatta ei saanut suoritettua Cambridgessa opiskeluaikoinaan juuri mitään. Hän eli koko elämänsä pääosin muiden kustannuksella: perheensä, perintönsä, rakastajiensa, seuraajiensa rahoilla. 

Joillain alueilla hän kuitenkin oli hyvä ja halusi kehittää itseään: shakissa ja vuorikiipeilyssä. Hän saavutti kummassakin menestystä. Itselleni tuli erityisenä yllätyksenä Crowleyn vuorikiipeilyharrastus. Hän yritti valloittaa sekä K2 että K3-vuoret, tosin huonolla menestyksellä. Vuoret valloitettiin vasta vuosikymmeniä Crowleyn yritysten jälkeen. 

Laaja kirjallinen tuotanto

Crowley aloitti varhain kirjailijan uransa ja käytti lukuisia eri salanimiä. Hän julkaisi suurimman osan tuotannostaan omakustanteina, eivätkä teokset hänen elinaikanaan menneet kovin hyvin kaupaksi. Nykyään ne ovat luonnollisesti keräilyharvinaisuuksia.

Crowleyn kerrotaan kieltäytyneen korjailemasta ja hiomasta tekstejään ja närkästyneen ikihyviksi runoilija W. B. Yeatsin kriittiseen arvioon varhaisesta runokokoelmastaan. Yeatsista tuli kuitenkin hänen järjestöveljensä Crowleyn liittyessä mukaan aikakauden tunnetuimpaan magiajärjestöön Golden Dawniin. 

Magia oli hänen juttunsa, ja hän etenikin järjestön asteikossa – osin kyseenalaisin keinoin – pitkälle. Järjestö kuitenkin hajosi nopeasti sisäisiin ristiriitoihin ja valtataisteluun. Sen jälkeen seurasi aikakauden toinen keskeinen magiajärjestö Ordo Templi Orientis, mutta pääosin Crowley kulki magian poluilla omaa tietään ja seurasi omaa tahtoaan.

Kriittinen ote?

Olen nauttinut Lachmanin kriittisen asiallisesta ja arvostavasta otteesta sekä omakohtaisista ja ajatelluista tulkinnoistaan hänen käsitellessään Steineria ja Swedenborgia. Siksi tämän teoksen ajoittain kriittisen halveksiva ja kohdettaan ivaileva ote tuntui oudolta. Onko kyse siitä, että juuri Crawleyyn kirjoittajalla on nuoruudessaan ollut kaikkein läheisin suhde? Suhde, joka on johtanut sille tielle, jota hän edelleen kulkee, mutta jotain on jäänyt hampaankoloon? Lachman kyllä avaa teoksen alussa taustojaan ja omaa magiasuhdettaan kiitettävästi ja tavallaan myös perustelee kriittisen otteensa.

Kuvatessaan Crowleyn pääteosta, Lain kirjaa, sävy kuitenkin muuttuu. Lachman toteaa Crowleyn olleen sen suhteen vakavissaan ja pitäneen teosta kirjaimellisesti totena ja henkivoimien kanavoimana. Lachman ei kiistä yliluonnollisten muuttujien mahdollisuutta, vaikka kertookin, ettei hänellä itsellään ole henkivoimista kokemusta. Lachman tekee intertekstuaalisia tulkintoja Lain kirjasta, yhtenä taustatekstinä on tässä – kuten kaikessa hänen tuotannossaan – Crowleyn elämä, mutta myös useat runoilijat, Upanisadit, Nietzsche ja monet muut. Crawley siis kirjoitti paljon, mutta myös luki paljon.

Lachman arvostaa Crowleya silloin kun tämä pysähtyy vakavissaan magian äärelle, ja pitää erityisesti tämän Book Four -teosta sujuvana ja ytimekkäänä sekä selkeimpänä kirjallisena esityksenä Crowleyn magiasta – joskin hänen mukaansa omaelämäkerrallisesta Confessions-teoksesta löytyvät Crowleyn tärkeimmät huomiot ja omaperäisimmät ajatukset. 

Lachman turhautuu siihen, miten Crowley tehtyään jonkin oleellisen huomion tai oivalluksen, lopettaakin kesken eikä jatka eteenpäin. Jos Crowley olisi jaksanut keskittyä, vetäytyä yksinäisyyteen ja olla kärsivällinen, ties miten pitkälle hän olisi magian tiellä päässyt, tuntuu Lachman ajattelevan. 

Nyt Lachman näkee, että  Crowley jätti tärkeät ajatuksensa puolitiehen ja keskittyi kapinointiin, hakeutui ylellisyyteen, ”seurasi itsessään sitä, mikä oli pientä, ei sitä, mikä oli suurta”.

Surkea loppu, kunniakas jälkimaine

Crowleyn elämäkerta on pidemmän päälle surullista, ahdistavaa ja samojen asioiden toistuessa uudelleen ja uudelleen myös puuduttavaa luettavaa. Itsekäs, huumeisiin ja seksiin addiktoitunut vanheneva ja rapistuva mies jättää jälkeensä ihmisraunioita, kuolleita lapsia, mielisairaalaan joutuvia naisystäviä sekä itsemurhaan ajautuvia seuraajia. Hän oli jatkuvassa rahapulassa, pakeni velkojiaan ja vaihteli asuntojaan, matkusteli maasta ja maanosasta toiseen. Jostain hän aina löysi rahoittajan itselleen, matkoillaan, ylellisille tarpeilleen ja päihteilleen.

Crowleyn viimeisten vuosien merkkityö on monille tuttu Tarot-korttipakka Thot, jonka Frieda Harris toteutti. Harris, kuten moni Crowleyn viimeisten vuosien ystävistä seurasi Rudolf Steinerin ajatuksia ja jotain antroposofisen taiteen värimaailmasta ja symboliikasta on löydettävissä korteista. Myös Crowleyn ainoan pojan äiti oli antroposofi. Ystävien joukosta löytyy myös teosofeja, joten esoteerisen kentän kytkökset ja verkostot piirtyvät selvästi näkyviin.

Teoksen henkilögalleria on laaja ja kirjava. Perinteisten ja tuttujen magianimien lisäksi vilahtelee teosofeja ja muita uskonnollisia vaikuttajia, runoilijoita, kirjailijoita sekä elokuvaväkeä. Crawley onkin ikuistettu tai antanut vaikutteita usean romaanin tai elokuvan maagikkohahmoihin. 

Teoksen viimeinen luku onkin omistettu Crowleyn jälkimaineelle ja suurelle vaikutukselle populaarikulttuuriin – okkulttuuriin, voisi sanoa. Koska Lachmanin oma tausta on varhaisessa punk-liikkeessä, pääpaino on musiikissa, 1960-luvun hippikulttuurista aina nykypäivän rap-tähtiin.

Se, että Crowleyn nimi ja maine säilyivät jälkipolville, johtuu Lachmanin mukaan pitkälti John Symondsin parodisesta ja sarkastisesta elämäkerrasta The Great Beast, jota vasten seuraavat, ylistävämmät ja ihailevammat elämäkerrat kirjoitettiin. Ilmeisesti aivan neutraalia elämäkertaa Crowleysta on vaikea, ehkä mahdotonta kirjoittaa. Jollakin tavalla kirjoittajat ottavat kantaa hänen elämäntapoihinsa ja asettuvat myös johonkin asentoon suhteessa magian harjoittamiseen.
1960-luvulla okkultismi nousi yleiseksi puheenaiheeksi, kirjojen aiheeksi ja nuorison kiinnostuksen kohteeksi, mikä kaiken kaikkiaan sementoi Crowleyn maineen. 

Crowleyn jäämistöä, kirjoja, muistiinpanoja, esineistöä, vaatteita, jopa reseptejä säilytetään mittavassa Warburg-instituutin kokoelmassa Lontoossa. Crowleylla on edelleen suuri joukko lukijoita, ihailijoita ja seuraajia. Hänestä on tullut stereotyyppinen magiahahmo, joka kiehtoo ja johon viitataan usein vailla minkäänlaista ymmärrystä siitä, minkälainen ihminen hän tosiasiassa oli. 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s