Akateeminen lahjatalous

Akateemiseen työhön liittyy paljon lahjojen antamista ja saamista. Vastalahja ei aina mene samalle henkilölle, jolta on saanut lahjan.

Tutkijan uraansa aloitteleva väitöskirjan tekijä on useammin lahjan saaja kuin antaja. Varttuneempi ja urallaan edennyt tutkija taas useammin antaa kuin saa. Ja niin sen pitääkin mennä.

Uraansa aloitteleva on usein epävarma siitä, minkälainen jonkin tekstin pitäisi olla. Minkälainen on abstrakti? Minkälainen rakenne ja pituus on 20 minuutin konferenssiesitelmässä? Miten kirjoitetaan tutkimussuunnitelma? Onko tämä artikkelikäsikirjoitus sellainen, että sen voi lähettää arvioitavaksi lehteen? 

Joihinkin kysymyksiin tohtorikoulutettava saa vastauksen oman tutkijakoulunsa kurssitarjonnasta, jossa ohjeistetaan konferenssiesitelmän laatimiseen ja esittämiseen, tieteellisen artikkelin kirjoittamiseen tai hiotaan tutkimussuunnitelmia hakemustyöpajassa. 

Suositustyöpaja?

Väitöskirjojen ohjaajat myös kommentoivat omien (ja joskus toistenkin) ohjattaviensa suunnitelmien, hakemusten ja käsikirjoitusten erilaisia versioita. Ohjaajat myös kirjoittavat erilaisille rahoittajatahoille suosituksia omien (ja joskus toistenkin) ohjattaviensa tutkimussuunnitelmien merkittävyydestä ja ansioista. 

Tämä on raadollista toimintaa, sillä erityisesti professorit joutuvat kirjoittamaan samalle rahoittajataholle lukuisia suosituksia, jotka rahoittaja pyytää asettamaan paremmuusjärjestykseen. Miten asetat järjestykseen kaksi hyvin eri vaiheessa olevaa tutkijaa, jotka ovat kumpikin omalla tavallaan erinomaisia ja tekevät omalla tavallaan kiinnostavaa ja tärkeää tutkimusta? Luetaanko kakkoseksi tai kolmoseksi sijoitettujen hakemuksia ja suosituksia ollenkaan?

Itse kaipaisin myös ”suositustyöpajaa”, paikkaa jossa keskusteltaisiin siitä, minkälainen on hyvä suositus. Miten rahoituspäätöksiä tekevät (jotka itse asiassa ovat samoja henkilöitä, jotka kirjoittavat suosituksia toisille tahoille) lukevat suosituksia? Minkälainen olisi hyvä suositus?

Suosituksen kirjoittaminen on yksi niistä tehtävistä, jotka vain tehdään, kun ne tehtäväksi tulevat. Ehkä ennen ensimmäistä suosituksen kirjoittamista saat pyytäessäsi malliksi professorisi aiemmin kirjoittaman suosituksen, jonka pohjalta rakennat omannäköisesi tekstin. Ja toivot, että kirjoittamasi ei vaikuta aivan amatöörimäiseltä. (Entä miten pitäisi suhtautua niihin rasti ruutuun -arvioihin, joiden avulla rahoittaja haluaa erottelua: pilaanko jatko-opiskelijan mahdollisuudet rahoitukseen, jos rastitan kohdan erinomainen, poikkeuksellisen erinomaisen sijaan?)

Suositusten kirjoittaminen on joka tapauksessa yksi akateemisen vaihtotalouden muoto. Uran alkuvaiheissa pyydät suosituksia. Keskivaiheilla sekä pyydät että kirjoitat suosituksia. Jossain vaiheessa olet siinä tilanteessa, että lähinnä kirjoitat suosituksia pyrkien niiden avulla edistämään nuorempien tutkijoiden uramahdollisuuksia.

Anonyymi vertaisarviointi

Tieteelliseen julkaisemiseen kuuluu laadunarviointi, jota kutsutaan nimellä referee-käytäntö – suomenkieliseltä nimitykseltään vertaisarviointi. Olen referee-käytännöstä kirjoittanut aiemmin täällä. Anonyymiys viittaa siihen, että arvioinnin kirjoittaja ei tiedä, kuka arvioitavan tekstin on kirjoittanut, eikä tekstin kirjoittaja saa tietää, kuka arvioinnin on kirjoittanut. (Pienessä maassa tai pienillä tieteenaloilla tämä ei tietenkään täysin toteudu, mutta siinä tapauksessa referee-prosessi pyritään tekemään ikään kuin osapuolet eivät tunnistaisi toisiaan.)

Vertaisarvioinnista ei useimmiten saa korvausta, eikä kovin kummoista merkintää ansioluetteloon. Kokonaisten kirjojen tai artikkelikokoelmien arvioinnista kustantaja saattaa maksaa pienen korvauksen tai tarjota palkkioksi muutamaa julkaisemaansa teosta. Kyse on siis palkattomasta työstä, jota tehdään kollegoiden hyväksi, jotta heidän kirjoittamansa artikkelit ja teokset olisivat mahdollisimman hyviä ja ylittäisivät julkaisukynnyksen.

Vastalahjaksi ei ole odotettavissa mitään (jos niitä kirjoja ei lasketa), mutta käytännön luonteeseen kuuluu se, että siinä vaiheessa kun itse lähettää käsikirjoituksia arvioitavaksi, voi odottaa, että joku alan asiantuntija lahjoittaa kallista aikaansa ja pitkään rakentamaansa asiantuntijuutta ja kirjoittaa lähetetystä tekstistä mahdollisimman huolellisen ja rakentavan arvion. 

Se on nähdäkseni akateemisen maailman paras lahja. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, että lahjat ja vastalahjat osoitetaan tai tulevat eri henkilöiltä. Kyse on eräänlaisesta hyvän kiertokulusta. Siksi näihin arviointitehtäviin tulisi paneutua huolella.

Kollegoiden keskinäinen vertaisarviointi

Hyvää voi kierrättää myös näkyvästi ja nimellä. Kollegaa (joka usein on myös ystävä) voi pyytää lukemaan ja kommentoimaan omaa, keskeneräistä, lyhyempää tai pidempää tekstiä. Vaikka kokemusta kirjoittajana olisi pitkältäkin ajalta, toisen lukijan huomiot auttavat muotoilemaan tekstistä vielä paremman, näkemään tekstin puutteet, saamaan ideoita rakenteeseen.

Koska akateemisessa maailmassa miltei kaikki ovat ylityöllistettyjä ja uupumassa monenlaisten tehtäviensä ja projektiensa alle, tällaiselle lukupyynnölle saattaa olla korkeakin kynnys. Kynnys madaltuu, jos voi tehdä kollegalle saman palveluksen. 

Useimmiten nämä pyynnöt lukea ja kommentoida tai tarpeet saada kommentteja ajoittuvat eri aikoihin, mutta sekään ei ole ongelma. Kallisarvoista lahjaa malttaa odottaa. Myös itseä tulee säästää, eikä lupautua tekemään enempää kuin on mahdollisuus. Lukeminen ja kommentointi ovat hidasta työtä, eikä sitä aina vain ehdi. Silloin kannattaa olla rehellinen ja kertoa, missä vaiheessa itsellä olisi aikaa kunnolla paneutua tehtävään. Sen sijaan, että tekisi työn kiireessä ja puolivillaisesti. 

Käytännössä (juuri) kukaan meistä ei ole sellainen, että kirjoittaisi täydellisiä tekstejä, siksi kollegoiden ja ystävien kommentointi ja aika on äärimmäisen arvokas resurssi. Tätä vertaislukijuutta kannattaa alkaa harjoitella jo opiskeluaikana, kandi- tai viimeistään graduvaiheessa. Erityisen tärkeää se on pitkässä väitöskirjan kirjoitusprosessissa ja monissa siihen liittyvissä kirjoitustöissä. Vertaistukea pitää pyytää tarvittaessa, ja sitä pitää myös (oman jaksamisen rajoissa) toisille antaa. Vertaistuesta ja -palautteesta olen kirjoittanut myös täällä.

Palaute voi olla ja sen tuleekin olla monenlaista: Mitkä kohdat, valinnat, ratkaisut, ajatukset ja lauseet toimivat. Mitkä eivät. Mitkä ajatukset jäävät epäselviksi. Missä logiikka katoaa. Palaute voi auttaa näkemään tekstin toisesta näkökulmasta. Palaute auttaa kysymään, kenelle tekstiä kirjoitetaan, kuka on tekstin lukija ja mistä positiosta tekstiä kirjoitetaan. Palaute kysyy tekstin mieltä ja merkitystä. Hyvä palaute ei lannista, vaan antaa uutta innostusta käydä tekstin kimppuun.

Itse olen kokenut akateemisessa maailmassa tärkeimpänä ja ihmeellisempänä puolena juuri tuon, että toinen ihminen antaa minulle aikaansa, perehtyy huolellisesti tekstiini ja antaa sen minulle takaisin kysymyksillä, huomioilla ja kommenteilla höystettynä. Ensi kuussa pääsen toivottavasti työstämään eteenpäin hetken aikaa syrjässä ollutta elämäkertakäsikirjoitustani terävien, innostavien ja rohkaisevien kommenttien siivittämänä.

  

Mainokset

2 thoughts on “Akateeminen lahjatalous

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s