Rakenne uusiksi

Olen palannut taas Kersti Bergrothin elämäkertakäsikirjoituksen pariin, kun kiihkein opetuskausi on tältä erää ohitse. Olen saanut kahden hienon ja keskenään erilaisen lukijan kommentit tekstiini (kommenttien saamisesta kirjoitin täällä). Olen myös itse ehtinyt lukea ja kommentoida käsikirjoitukseni printtiversion.

img_8906
Omia ja luottolukijani kommentteja

Vaikka muuten haluan kirjoittaa läppärillä ja lukea tabletilla, on välillä tilanne, jossa tarvitsen nimenomaan paperisen version siitä, mitä olen kirjoittanut. Paperinippua voi selata ees ja taa sekä asetella sivuja uuteen järjestykseen. Paperille tulostettua tekstiä on helpompi kommentoida, yliviivata, ympyröidä ja alleviivata kuin tekstinkäsittelyohjelmaa käyttäen (silläkin voi toki tehdä tätä kaikkea). Paperinen käsikirjoitus on niin konkreettinen, ja konkreettisuutta näin pitkässä projektissa ajoittain kaipaa.

Hankalampi tehtävä on yhdistää nämä kaikki kolme eri kommenttiryhmää (kaksi kommentoijaa ja omat huomioni) ja niiden johdolla lähteä muokkaamaan käsikirjoituksen seuraavaa versiota. Lisäksi olen saanut kuusi kommentoitua versiota johdannosta ja ensimmäisestä luvusta ihanilta tekstyöpajan lukijoilta.

Tekstityöpajan kommentteja
Tekstityöpajalaisten kommentteja

Sivu sivulta. Kommentti kommentilta. Niin se on tehtävä.

Pienet – puuttuvia tai vääränlaisia sanoja, sanamuotoja, sanajärjestystä, toistoa, ylimääräisiä ilmaisuja – korjaukset on helppo tehdä nopeasti alta pois. Suuremmat kommentit jätän tai lisään käsikirjoituksen reunaan muistutukseksi, mietittäväksi ja uudelleen palattavaksi seuraavilla kirjoituskerroilla.

Suurin ongelma on kuitenkin käsikirjoituksen kokonaisrakenne. Tällä hetkellä tekstin kehyksenä on oma matkani Bergrothin elämän erilaisissa paikoissa ja aineistoissa. Näin ollen teksti etenee samassa järjestyksessä kuin missä minä olen Bergrothin elämään tutustunut. Järjestys on siis paikoitellen sattumanvarainen: mihin kohtaan jokin matka on järjestynyt; missä vaiheessa olen päässyt lukemaan joitain tiettyjä aineistoja.

Elämänkaaresta poikkeava järjestys voi kuitenkin hankaloittaa lukukokemusta, jos Bergrothin elämän vaiheet eivät ole ennestään tuttuja – nykyisessä versiossa antroposofiaan päästään vasta käsikirjoituksen puolivälissä ja Bergrothin 1920-luvun aviomieheen Alex Matsoniin sitäkin myöhemmin. Kun tärkeät asiat tulevat esiin vasta myöhään, voi asiaan perehtymätön lukija olla kovin ymmällään. Ja jos ylipäätään tekstini saa lukijoita, eivät he voi olla kovin hyvin perillä Bergrohtin elämästä. Juuri kukaan ei ole. Siksi tätä kirjaa olenkin kirjoittamassa.

Tällä hetkellä mielessäni on kolme erilaista ratkaisuvaihtoehtoa. Ensiksi ajattelin lisätä teoksen alkuun lyhyen version Bergrothin elämänvaiheista, tärkeistä tapahtumista, paikoista ja ihmisistä. Mutta tällainen tiivistelmä tuntuu ratkaisuna melko kömpelöltä.

Toinen vaihtoehto olisi kirjoittaa kaksi tarinaa. Bergrothin elämä sellaisena kuin lukijat hänet tuntevat ja sitten tuntemattomampi puoli hänen elämästään. Eli ensin perinteinen lähteisiin ja julkiseen tietoon perustuva elämäkerta, jota seuraisi toinen osa, joka paljastaisi Bergrothin elämän salattuja ja verhottuja puolia, avaisi omia tulkintojani hänen teoksistaan, kuvaisi taiteen verhojen taa piiloutuvan Bergrothin ”todellista ydintä”, mikä se sitten olisikaan.

Mutta koska hänen elämänsä salattuja puolia paljastavat Toini Havun muistiinpanot ovat edelleen kateissa – enkä usko niiden koskaan tai ainakaan tämän kirjoitustyön aikana löytyvänkään – ei tämäkään vaihtoehto tunnu mielekkäältä. Ei minua, enkä usko, että lukijoitakaan viehättäisi ajatus, että kirjan puolivälissä kaikki alkaisi jälleen alusta.

Jäljelle jää (ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä) se perinteinen, kohdehenkilön elämänkaarta kronologisesti seuraava ratkaisu, jota olen yrittänyt niin kovasti välttää. Mutta ehkä se on lukijaystävällisin tapa. Ja ehkä siihenkin rakenteeseen voin saada vähän vaihtelua ja joustoa käsittelemällä kronologian sisällä erilaisia pitkäkestoisia teemoja, kuten vuosikymmeniä kestäneitä ihmissuhteita tai useina vuosikymmeninä julkaistuja viihderomaaneja tai nuorisokirjoja yhtenä kokonaisuutena. Eli osittaista kronologiaa, pilkottuna temaattisin kokonaisuuksin. Miltä se kuulostaisi?

Joudun siis nöyrtymään tavoitteissani, mutta ehkä lukijoita ajatteleva ratkaisu on parempi kuin suuremmalla todennäköisyydellä julkaisematta jäävä oman jääräpäisyyteni monumentti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kirjoituspäivän tarpeellisia asioita
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s