Post-esoteerisuus?

Luin viime viikolla suomalaista esoteerista yhteisöä, Azazelin tähteä, käsittelevän gradun esitarkastusversiota. Työ oli hyvin kirjoitettu ja siinä tarkasteltiin erityisesti yhteisön perustajan, Johannes Nefastoksen nimellä esiintyvän henkilön kirjoituksia. Määriteltiinpä esoteerisuus millä tavalla tahansa, Azazelin tähti asettuu esoterian sisään. Tämä on siis graduntekijän yksi tulos.

Tekstiä lukiessani aloin asemoida mielessäni Azazelin tähteä uuteen käsitteelliseen lokeroon. Ryhdyin kutsumaan tätä lokeroa post-esoteeriseksi. Nopealla googlauksella en löytänyt vastaavaa käsitettä, mutta en epäile, etteikö sitä olisi jossain jo käytetty.

Joka tapauksessa oman näkemykseni mukaan Azazelin tähti – ja varmaan moni muukin 2000-luvun vastaavankaltainen yhteisö – on post-esoteerinen siinä mielessä, että se on syntynyt länsimaisen esoterian tutkimussuuntauksen synnyn jälkeen. Yhteisön perustaja on varmaan itsekin tutustunut keskeisiin länsimaisen esoterian tutkijoiden kirjoituksiin ja pystyy asemoimaan yhteisönsä esoteerisuuden pitkään traditioon. Myös tutkijoille on selvää, kuten alun graduntekijälle, että kyseessä on yhteisö, jonka tuottamat tekstit asettuvat esoteeristen diskurssien sisään vaivattomasti.

Post-esoteerisuuden käsitettä voi käyttää samalla tavoin kuin postmodernia: esoteerisuutta, joka on omista juuristaan ja paikastaan tietoista, mutta myös esoterian suurista kertomuksista vapautunutta. Esimerkiksi samalla tavoin kuin kuvataan postmodernia romaania, joka on tietoinen itsestään, omasta sepitteellisyydestään ja romaaniudestaan, vapaana luomaan uudenlaisia tapoja ymmärtää ja määritellä romaani. 

Näen myös Azazelin tähden tällaisena itsestään, omasta esoteerisuudestaan tietoisena yhteisönä, jonka tekstit – postmodernin romaanin tavoin – rakentuvat pitkälti intertekstuaalisesti, suhteessa aiemmin kirjoitettuihin teksteihin – niitä muokaten, muunnellen, vastustaen tai seuraillen. 

Ehkä kaikkein leimallisimmin post-esoteerisia ovat ruotsalaisen Dragon Rouge -nimisen magiajärjestön kaltaiset liikkeet, joiden perustajat ovat magian tai esoteerisuuden tutkijoita. Tässä onkin nousemassa kiinnostava, moneen suuntaan haarautuva tutkimusteema, johon pitää tarkemmin perehtyä.

Post-esoteerisuuden käsite ei missään nimessä arvota kohdettaan paremmaksi tai huonommaksi, aidoksi tai epäaidoksi, autenttiseksi  tai keksityksi. Se on vain väline asemoida tarkasteltava kohde suhteessa muihin yhteisöihin sekä suhteessa historiaan, mutta se on myös tutkijan asemapaikka. Kuten Wouter J. Hanegraaff on osoittanut, valistusta edeltävä esoteerisuus poikkeaa valistuksen jälkeisestä.  Post-esoteerinen puolestaan poikkeaa niistä molemmista. Mutta millä tavoin, siitä myöhemmin.

Renessanssihumanisti Paracelsus oli valistusta edeltävän esoteerisuuden tyylipuhdas edustaja
valistuksen jälkeistä esoteriaa edustavalla antroposofialla on oma erityinen muotokielensä sekä lukuisia käytännön sovelluksia

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s