Luettua: Tietoteos seksistä ja uskonnosta

M. A. Meretvuon kirjoittama ja Salakirjojen kustantama teos Seksin ja uskonnon vaiettu historia (2016) on fyysisenä esineenä erittäin kaunis ja huolellisesti tehty kirja. Sen sidonta, värimaailma ja taitto ovat ilo silmälle.


Myös kirjan kieli – raflaavasta aiheestaan huolimatta – on asiallista, toteavaa, rauhallista ja kiihkotonta. Sensaatioita ja seksikuvauksia kaipaava ehkä pettyy, mutta informaatiota kaipaava löytää runsaasti tietoa.

Vaiettu – salattu

Jäin miettimään otsikon vaiettu-termiä. Kirjoittaja määrittelee sen viittaavan uskonnollisiin näkemyksiin, joissa suhtaudutaan seksuaalisuuteen positiivisesti (mikä on siis nähtävä teoksen rajauksena). Toki ymmärrän sanan kiehtovuuden ja kaupallisen potentiaalin, mutta likikään kaikki kirjassa esitetty ei ole ollut sanan varsinaisessa merkityksessä vaiettua, sillä suuresta osasta käsiteltyjä henkilöitä ja teemoja voidaan tukeutua julkaistuihin alkuperäislähteisiin.

Ehkä vaiettu tässä tapauksessa viittaa esoteeriseen perinteeseen ja siihen, miten jotkin asiat ja aspektit on välitetty vain jollekin tietylle, mahdollisesti pienellekin yhteisölle tai jonkin asian merkitys avautuu vain asiaan perehtyneille – erityisesti tämä koskee teoksessa tärkeässä osassa olleita valistuksen jälkeisiä salaseuroja.

Vaiettu voi viitata myös ei-julkiseen eli yksityiseen,  johon seksuaalisuus pääosin ja nyky-Euroopassa pitkälti myös uskonnollisuus sijoittuvat. Seksuaalisuus on ollut jotain, josta ei ole puhuttu. Tänään seksistä puhutaan koko ajan, mutta henkilökohtainen uskonnollisuus jää usein vaietulle aluelle.

Julkista ja julkituotua sen sijaan on se, että käytännössä kaikki uskontoperinteet tavalla tai toisella ottavat kantaa sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja suvunjatkamiseen. Kristinuskon näkökulmasta tätä on tarkasteltu esimerkiksi artikkelikokoelmassa Taivaallista seksiä (2006).

Tietokirja hyvässä ja pahassa

Teos on kirjoittajansa – ja myös lukijan tulkinnan – mukaan tietokirja. Tämä tarkoittaa sitä, että se on kirjoitettu hyvällä ja ymmärrettävällä suomen kielellä, jota on helppo seurata ja ymmärtää. Tämä on luonnollisesti positiivinen asia.

Teos on tietokirja myös siinä – ainakin omasta mielestäni – negatiivisessa merkityksessä, että siinä ei ole lähdeviitteitä. Lukija ei voi tietää, mihin kirjoitettu perustuu.(Tämä on hyvin yleinen käytäntö tietokirjoissa, sillä jostain syystä lukijoiden oletetaan kammoavan lähdeviitteitä.)

Vaikka teoksessa on lähdeluettelo – tietokirjahan perustuu olemassaolevaan tietoon – ja lähdeluettelossa on mukana erittäin ansioituneita alan tutkimuksia, itse tekstissä ei pääosin mainita, mistä teoksesta mikäkin tieto on peräisin. Hyvin erilaiset teokset asettuvat näin samanarvoisen asemaan tiedon lähteinä, vaikka lähdeluetteloa tarkastelemalla voi nopeasti päätellä, että aivan kaikki teokset eivät ole tieteellisiä ja suuri osa lähteistä on ns. sisäpiiriläisten kirjoittamia tai tuottamia.

Vaikka uskonnollisten tai esoteeristen yhteisöjen tuottamat tekstit ovat relevanttia aineistoa yhteisön toiminnasta, kuten opeista, niin esimerkiksi historiallisista tulkinnoista ne saattavat välittää virheellistä tai ainakin värittynyttä tietoa.

Ja nyt kun teoksessa ei ole mukana sen enempää lähdekritiikkiä kuin lähdeviitteitäkään, lukijan tehtäväksi jää tiedon arviointi. Kirjaa voi siis asiasta kiinnostunut lukea, mutta sitä ei voi käyttää esimerkiksi opinnäytteiden lähdekirjallisuutena, mikä on sääli, sillä kiinnostuneita varmasti olisi. Teoksessa esitellään monia kiehtovia yhteisöjä ja henkilöitä, jotka herättävät halun tutustua aiheeseen syvemmin.

Mytologiaa, henkilöitä ja yhteisöjä

Teoksen alkuosassa tarkastellaan antiikin ajan mytologioita ja mysteerikultteja sekä keskiajan kristillisyyttä seksuaalisuuden kannalta. Tämän osan lopulla mainitaan lyhyesti suomalainen uskonnollinen liike, kartanolaisuus, jossa seksuaalisuudella oli merkittävä rooli – joskaan ei kovin positiivisessa mielessä. Koska omalla kohdallani tietoni keskiajasta ovat melko hatarat, olisin mielelläni lukenut, keitä tutkijoita meillä on eri tulkinnoista kiittäminen.

Rooma 012
Mytologis-eroottista kuvastoa roomalaisessa etruskimuseossa
Teoksen jälkimmäisessä osassa esitellään pääosin henkilövetoisesti suuri joukko ensisijaisesti länsimaisia kristillisiä tai esoteeriseen perinteen sisään asettuvia ajattelijoita, heidän elämäänsä sekä uskontoon/esoteriaan/magiaan sekä seksuaalisuuteen liittyvää ajatteluaan. Esittelyn saavat niin tunnetut kuin vähemmän tunnetut nimet.

Varhaisluterilaista itseoppinutta ajatteliaa Jakob Böhmeä ei aivan ensimmäiseksi sijoittaisi seksin teoretisoijaksi. Kytkös syntyy hänen tulkinnoistaan viisautta symbolovasta Sofiasta, jotka ovat erittäin tunnettuja ja luettuja kautta uuden ajan ja myös valistuksen jälkeisen Euroopan. Böhmeä luettiin erityisesti pietistien joukossa ja hänellä oli paljon hartaita seuraajia ja tekstien kääntäjiä Suomessakin. Kirjaan olisi voinut ottaa mukaan myös suomalaisen profeetta Wallebergin, joka sovelsi Böhmeä omiin seksuaalisiin tarkoituksiinsa.

Böhme oli mystikko ja mystikkojen tapaan hänellä oli vahvan ruumiillinen suhde jumaluuteen, mikä tekee ymmärrettäväksi lyhyen siirtymän seksuaalisuuteen. Keskiajalla katolisen kirkon piirissä oli paljon naispuolisia mystikkoja, joiden suhdetta Jeesukseen saattoi pitää vähintääkin eroottisena. Mystikot myös katsoivat saaneensa tietonsa suoraan Jumalalta, joten heidän sanomaansa oli  vaikea kritisoida.

Böhme itse ei tiettävästi perustanut mitään uskonnollis-eroottista kulttia, mutta hänen tekstejään myöhemmin lukeneet veivät eroottiset tulkinnat käytännön tasolle, osin melko brutaaleillakin tavoilla. Mystinen ja eroottinen suhde Jeesukseen ja Pyhään Henkeen vallitsi myös pietisti Nikolaus Zinzendorfin ylläpitämässä turvapaikassa, Herrnhutissa. 

Vähän yllättäen Meretvuo kertoo Swedenborgin tutustuneen Intian tantrisiin perinteisiin ja harjoittaneen  joogien teksteistä oppimaansa tekniikkaa, jossa paitsi pidättäydytään ejakulaatiosta myös vedetään nesteitä sisäänpäin. Täytyy kyllä muistaa, että osa arvostetuista Swedenborg-tutkijoista kiistää tämän (yli)tulkinnan, joka lienee peräisin Schuchardilta. 

Swedenborgin kiinnostus hengitystekniikoihin oli sen sijaan tuttua. Myös hänen ajatuksensa taivaallisesta avioliitosta, joka jatkuu tai vasta solmitaan tuonpuoleisessa. Taivas on Swedenborgille kovin ruumiillinen ja aistillinen, joten erotiikka ja seksuaalisuus kuuluvat osaltaan taivaan iloihin.

IMG_5395
Emanuel Swedenborgin rintakuva Tukholmassa

Niin Böhmen kuin Swedenborgin ajatuksia on seurattu, muokattu ja muunneltu sekä pietistisissä että esoteerisissa piireissä. Meretvuon teoksessa tietyt nimet, yhteisöt ja tekstit pilkahtavatkin tuon tuosta esiin. Ehkä jossain kohdin kuva tai taulukko erilaisista yhteisöjen ja ihmisten verkostoista tai seuraamusketjuista olisi selventänyt tilannetta.

Swedenborg on yksi tällainen kaikkialla esoterian ja vaihtoehtoisen henkisyyden kentillä esiin pompahtava henkilö. Yksi merkittävä väylä Swedenborgin ajatusten, erityisesti taivaskuvan levittäjänä on yllättävää kyllä toiminut mormonikirkko. Tosin Meretvuo keskittyy varhaisen mormonikirkon polygamisiin tulkintoihin. Mormonien perustajan Joseph Smithin lisäksi esitellyksi tulee useita muitakin yhdysvaltalaisia profeettoja, joista osa on varmaankin suurimmalle osalle lukevaa yleisöä uusia tuttavuuksia.

Varmaankin odotetuin ja itsestään selvin osa teosta on sen loppu, jossa tarkastellaan erilaisia 1800-1900-lukujen salaseuroja ja niihin liittyviä seksuaalis-eroottisia rituaaleja. Osaan rituaaleista viitataan vain salaisina tai salattuina; niistä ei ole löytynyt lähteitä. Tunnetuin seksuaalimaagikko lienee Aleistar Crowley, mutta Meretvuo esittelee lukuisia muitakin, pääosin miespuolisia salaseurojen jäseniä ja perustajia. Välillä voi kysyä, mikä tekee jostakin seurasta uskonnollisen – toki ne uskontotieteen tutkimuskohteiksi asettautuvat melko sujuvasti -, raja uskonnollisen, filosofisen, esoteerisen, kaupallisen tai sekulaarin välillä ei ole koskaan selvä.

Meretvuon teos on parhaimmillaan juuri esitellessään ennen tuntemattomia henkilöitä, joiden tekstejä on vasta viime vuosikymmeninä käännetty englanniksi tai joista on lähsimaisen esoterian tutkimuksen lisääntyessä julkaistu tutkimuksia. Esoterian tutkimus on tältä osin emansipatorista, se nostaa esiin unohdettuja ja vaiettuja henkilöitä tai tekstejä, niin kuin tässäkin teoksessa.

Naiset? Suomalaiset?

Kuten kristinuskon, länsimaisen esoterian ja erityisesti rituaalimagian historia on erittäin miespainotteista, mikä näkyy teoksen kokonaisuudessa. Vaikka siellä täällä esiintyy yksittäisiä naisia, useimmiten naiset ovat pääosin kohteita: joitain, jonka ruumis symboloi jotain muuta, joka istuu alastomana alttarilla tai johon tunkeudutaan ja ejakuloidaan tai ollaan ejakuloimatta traditiosta riippuen.

Varsinainen uskonnon ja seksuaalisuuden pimeä puoli jää kirjassa käsittelemättä – mikä teoksen rajauksen näkökulmasta on ymmärrettävää -, vain lopun viittauksena katolisen kirkon pedofiili-skandaaliin. Mutta pimeä puoli on siitä huolimatta olemassa: uskontoperinteiden opit ja uskonnollisten instituutioiden rakenteet ovat saaneet aikaan tai mahdollistaneet naisruumiin halveksunnan, kiduttamisen ja silpomisen, naissukupuolen moninaisen alistamisen sekä erilaiset seksuaalisen hyväksikäytön tavat: raiskaukset, insestin ja pedofilian. Niiden osalta vaikeneminen on jatkunut pitkään ja vasta viime aikoina on asiaa ryhdytty käsittelemään eri yhteisöissä.

Olisin teoksen loppuun kaivannut myös suomalaiseen kenttään keskittyvää lukua. Löytyyhän täältä kiinnostavia hahmoja niin pietismistä kuin herätysliikkeistä – esimerkiksi profeetta Wallenberg, kartanolaisuus (joka lyhyesti mainitaankin) tai Maria Åkerblom seuraajineen – sekä esoteerisista ja okkulttisista piireistä, tunnetuimpana varmaankin Pekka Siitoin. 

Mainokset

3 thoughts on “Luettua: Tietoteos seksistä ja uskonnosta

  1. Kiitos hyvästä tekstistä! Vaikken ole lukenut kyseistä kirjaa, on sen konsepti herättänyt minussa ristiriitaisia ajatuksia. Aihe on tosiaan jokseenkin raflaava ja tuo mieleen Okkultismia ja erotiikkaa -kilpailut ja niiden oheistoiminnan (joita en henkilökohtaisesti pidä erityisen positiivisina ilmiöinä). Pelkäsin, että kyse on puhtaasti myyntitarkoituksessa tehty teos ilman sen kunnianhimoisempia sisällöllisiä tavoitteita. Tämä pelkoni taisi olla turha, onneksi!

    ”Varsinainen uskonnon ja seksuaalisuuden pimeä puoli jää kirjassa käsittelemättä […] vain lopun viittauksena katolisen kirkon pedofiili-skandaaliin.” – Voisiko tämän ratkaisun syynä olla osin se, että näitä asioita on viime vuosina (oikeastaan kautta 2000-luvun) käsitelty mediassa melko runsaasti? Minusta tämä on johtanut jopa siihen, että uskonnoista, tai ainakin tietyistä uskonnollisista liikkeistä, on syntynyt mediassa suorastaan kohtuuttoman negatiivinen kuva. Tietenkin tällaisia asioita täytyy käsitellä, kun ne tulevat ilmi. On kuitenkin ikävää, jos avoimen tiedotuksen ja keskustelun kääntöpuolena on, se että kokonaiset uskonnolliset ryhmät leimaantuvat pedofiileiksi, etenkin ei-uskonnollisten silmissä. – Ehkä tässä teoksessa haluttiin tarkoituksella ottaa aikalisä tämän aiheen käsittelyn suhteen. (Mainittakoon, etten itse kuulu mihinkään uskontokuntaan eikä tarkoitukseni siis ole ”puolustella omiani”.)

    Tykkää

    1. Hei ja kiitos kommentistasi. Tämä kirja on kai saanut alkunsa juuri tuosta kilpailusta sekä artikkelista Hermeetikko-lehteen. Mutta pyrkimys on nimenomaan asiallisen informaation välittämiseen, mikä toteutuukin. On totta, että erityisesti insesti- ja pedofiliatapaukset ovat saaneet paljon huomiota mediassa. Ne oli tarkoituksella jätetty tämän teoksen rajauksen ulkopuolelle, sillä haluttiin käsitellä vain uskontojen positiivista suhtautumista seksuaalisuuteen – tosin rajan vetäminen ei ole aina helppoa – jos vaikka ajattelee Crowleyn elämää: missä uskonnollisuus alkaa ja päättyy, positiivista kenen näkökulmasta. Niin, ehkä se oli tuo ajatus, että asiat saattavat näyttää erilaisilta jostakin toisesta näkökulmasta.
      Marginaalissa tai vähemmistöasemassa olevien uskonnollisten yhteisöjen kohdalla leimaaminen ja yleistäminen sekä stereotyyppinen luokittelu on yleistä. Tässä kirjassa sellaiseen ei todellakaan mennä, vaikka miltei kaikki käsitellyt henkilöt ja yhteisöt ovat olleet tavalla tai toisella marginaalissa, osa nimenomaisesta halustaan.

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s