Esoteerisuus ja uskontotiede

Osallistuin kesäkuussa järjestetyssä EASR-konferenssissa (joka on siis eurooppalaisten uskontotieteilijöiden vuosikonferenssi) mahdollisimman moneen länsimaista esoteriaa käsitelleeseen paneeliin. Osa paneeleista oli keskittynyt hyvin kapeaan siivuun, kuten esimerkiksi mesmerismin vastaanottoa, kabbalan varhaista tulkintaa tai vanhempaa italialaista kirjoittajaa käsitelleet alustukset, jolloin kuulijalta odotettiin jonkinlaista esitietämystä aiheesta, jotta alustusten sisältö olisi kunnolla avautunut. Onneksi istuntojen kuuntelijoiden joukosta sellaisia aina löytyi, joten kaikkia alustuksia seurasi kiinnostavaa keskustelua. Nostan tässä postauksessa esiin muutamia itseäni kiinnostaneita alustuksia. Osassa näitä paneeleita toimin itse puheenjohtajana, joten minulla ei ollut mahdollisuutta kuvata tai tehdä tarkkoja muistiinpanoja vahtiessani tarkkaan ajankulua.

Esoteric Nationalism -paneelissa erityisesti magian ja esoteerisuuden ja taiteen suhteen tutkijana meritoitunut Marco Pasi Amsterdamin yliopistosta esitteli uutta projektiaan. Hänen mukaansa esoterian ja nationalismin suhdetta on tutkittu hävyttömän vähän, mikä heti toi mieleen omat aiemmat tutkimukseni suomalaisten kansalliskirjailijoiden ja esoterian suhteesta.

Pasin käyttämä määritelmä oli hieman odotettua laajempi, sillä hän puhui länsimaisesta esoteriasta ja vaihtoehtoisesta henkisyydestä (laajennus, joka sopii kuin nakutettuna tämänhetkisiin tutkimussuunnitelmiini). Hän käytti teoreettisena käsitteinään nationalismin lisäksi individualismia, universalismia ja elitismiä. Yleensä nationalismin ja länsimaisen esoterian katsotaan johtavan eri suuntiin, mutta se ei ole välttämätöntä. Vaikka nationalismi usein kytketään sekularisaatioon, on siinäkin uskonnollinen ulottuvuutensa – tuttua vaikkapa suomalaisessa kansallisromantiikassa tai herännäisyydessä. Viisauden taas nähdään olevan universaalia, mutta vain harvat ihmiset käytännössä voivat sen saavuttaa.


Pasin tutkimuksessa on neljä tapausta, neljä eurooppalaista, arvostettua kansallishenkistä runoilijaa, joille on pystytetty patsaita. Kaikilla on kuitenkin vahva suhde esoteerisiin teksteihin ja kirjoittajiin, kuten Emanuel Swedenborgiin, Jacob Böhmeen tai Louis Claude de Saint-Martiniin.


Tarkasteltavat runoilijat ovat puolalainen Adam Mickiewicz (1798-1855), italialainen runoilija (nimi ei nyt muistu mieleen, kuvassa ylhäällä oikealla), irlantilainen W. B. Yeats (1865-1939) ja portugalilainen Fernando Pessoa (1888-1935). Kaikki ovat kansallisesti niin merkittäviä henkilöitä, että heille on pystytetty patsas.


Mietin kuunnellessani omia artikkeleitani, jotka käsittelevät suomalaisia kansalliskirjailijoita, Aleksis Kiveä ja J. L. Runebergia, joille myös on pystytetty patsaita.

Runebergin kohdalla on tutkimuksissa tarkasteltu myös hänen uskonnollisuuttaan, kun taas Kiven kohdalla (ja erityisesti Seitsemän veljeksen tarkasteluissa) on käsitelty individualismia ja modernin kansalaisen syntyä – siis näitä Marco Pasin käyttämiä tulkintakehyksiä.

Omat tekstini (joihin voi tutustua academia.edu-sivullani) käsittelevät sitä, miten Emanuel Swedenborgin ideat ovat näkyvissä heidän tuotannossaan. Mielenkiintoista, että Marco Pasilla on nyt hyvin samankaltainen tutkimusasetelma kuin minulla joitain vuosia sitten.

Olin itse puheenjohtajana paneelissa Esoterism Contested, jossa tohtorikoulutettava Reeta Frosti kertoi erikoisesta uudesta uskonnollisesta liikkeestä nimeltä The Church Universal and Triumphant (CUT) ja erityisesti sen opillisista kytkennöistä Forstin väitöstutkimuksen kohdehenkilöön Francis Baconiin. Yleisöä kiinnosti YouTube-video liikkeen toiminnasta ja kannattajien haastatteluista.

Julia von Boguslawski tekee väitöskirjaa HY:n uskontotieteeseen viime vuosisadan vaihteen uusista aatteista: vapaa-ajattelusta, teosofiasta ja antroposofiasta. Alustuksessaan hän keskittyi nimenomaan suomalaisen antroposofian varhaisvaiheisiin.

Julia työskentelee koko ajan uusien lähteiden parissa, joten hän voi aina alustuksessaan kertoa uutta tietoa ennestään tunnettujen asioiden lisäksi ja täytteeksi. Suomalainen antroposofia oli alusta asti kansainvälistä. Suomalaiset antroposofit matkustivat Manner-Euroopassa ja sieltä tuli Suomeen tunnettuja antroposofeja luennoimaan ja opettamaan.


Antroposofit näkivät Rudolf Steinerin opetukset sekä kristinuskon että eri tieteenalojen jatkeeksi, laajennukseksi ja edistykseksi. Yleinen ajatus, että uskonto ja tiede olisivat keskenään vastakkaisia tai konfliktissa ei antroposofian näkökulmasta ole relevantti.

Fryderyk Kwiatkowski Jagellonican yliopistosta, Puolasta esitteli lukutavan, jolla voidaan arvioida romaanien sijoittumista osaksi gnostilaisuuden traditiota. Menetelmä vaikutti kovin täsmälliseltä ja osin mekaaniseltakin, mutta oli kiinnostavaa kuunnella vaihteeksi kirjallisuuden tutkimuksesta katsovaa alustusta.


Osallistuin myös 1900-luvun alkupuolella vaikuttanutta G. I. Gurdjieffia käsitelleeseen paneeliin. Tietoni Gurdjieffista, hänen toiminnastaan ja ajattelustaan ovat keskinkertaista tasoa, joten opin paljon uutta. Erityisen kiinnostavaa oli kuulla erilaisista metodologisista ratkaisusta sekä siitä, miten erilaisilla tavoilla Gurjieffin hahmo, ajatukset ja opetukset ovat levinneet, muotoutuneet ja muokkautuneet eri foorumeilla.

Oli hauska huomata, miten paljon tuoretta tutkimusta uskontotieteessä on Gurdjieffin ympärillä tekeillä: teemanumeroita, kokoomateosten lukuja, väitöstutkimuksia ja monografioita (esim. Gurdjieff & Music, 2015, Brill). Steven Sutcliffe jakaa Gurdjieff-tutkimuksen kolmeen ryhmään.

Gurjieffia on tutkittu yksin, omanlaisenaan yksilönä osana länsimaisen esoterian tai uusien uskonnollisten liikkeiden tutkimusta. Häntä ja hänen vaikutustaan on tarkasteltu osana sosiaali- ja kulttuurihistoriaa. Myös Gurjieffin seuraajia sekä hänen kehittämänsä ”työn” harjoittajia on tarkasteltu etnografian menetelmin.


Steven Sutcliffe – jonka ajatukset etsijän (seeker) käsitteestä tai troopista sopivat myös moniin Gurdejeffin ajatuksia kierrättäviin – tarkasteli Gurdjieffia modernina länsimaisena guruna, kuten Rawlinson omassa tutkimuksessaan vuodelta 1997 ehdottaa. Erityisesti Sutcliffe keskittyi siihen, miten Gurjieffin seuraajat ovat tätä muistelmissaan käsitelleet ja miten tämän opetuksia välittäneet edelleen.

Muistelmissaan Gurdjieffin seuraajat mutta myös kriitikot ovat kertoneet, ”mitä Gurdjieff todella sanoi, kun itse olin paikalla”. Ne kuvaavat henkilökohtaista ja intiimiä suhdetta (todellista tai kuviteltua) Gurjieffin ja hänen seuraajansa välillä. Sutcliffe puhuu karisman rekonstruktiosta.

Muistelmien merkitys on kasvanut Gurdjieffin kuoleman jälkeen, sillä ne välittävät ”autenttista” tietoa siitä, minkälaista oli elää gurun läheisyydessä ja niiden availla voi lukijakin päästä osalliseksi gurusta, tämän elämästä ja opetuksista.

Muistelmien, elämäkertojen ja omaelämäkertojen avulla lukijoille avautuu väylä gurun ”kadotettuun, puhtaaseen läsnäoloon” – vaikka luonnollisesti kyse ei ole presentaatiosta vaan re-presentaatiosta.


Carola M. Cusack Sydneystä tarkasteli Gurdjieffin ja hänen aikalaisensa Rudolf Steinerin  kehittämiä tanssillisia liikkeitä. On mahdollista, että Gurdjieff sai omiin liikkeisiinsä vaikutteita Steinerin eurytmiasta, jota esiteltiin laajasti Euroopassa ensimmäisen maailmansodan päätyttyä.


Cusackin ajatukset pyhästä tanssista ja siitä, miten sekä Steinerin että Gurdjieffin mukaan taide voi parhaimmillaan toimia totuuden välittäjänä olivat kiehtovaa kuunneltavaa.

Taiteesta puhuivat myös Gurdjieff-paneelin kaksi viimeistä alustajaa. David G. Robertson nosti esiin itsenikin korkealle arvostamaan kitaristin Robert Frippin, jonka King Crimson -yhtyeen musiikkia olen aikoinaan paljon kuunnellut.

Robert Fripp kehitti Gurdjieffin liikkeiden pohjalta Guitar Craft -yhteisön, jonka yhteydessä hän on työskennellyt viime aikoihin asti. Kyseessä on erikoinen huomion jakamisen tekniikka, jossa esimerkiksi eri ruumiinosista tai liikkeillä toistetaan kahta tai useampaa eri rytmiä. Voi kokeilla taputtaa päätään ja hieroa vatsaansa samanaikaisesti, eri rytmissä. Ei kovin helppoa.u


Ricki O’Rave taas luki Leonora Carringtonin romaania The Hearing Trumpet vuodelta 1950. Gurdjieff on paitsi tunnistettavissa yhdeksi romaanin henkilöhahmoista myös teoksen ideologian taustavaikuttaja.

Näin Gurdjieffin vaikutuksen nämä alustukset kuunneltuani huomattavasti ennakko-oletuksiani laajempina. Hänen opetuksistaan otetaan se, mitä milloinkin halutaan tai tarvitaan ja yhdistetään muihin tai muiden ajatuksiin. Gurdjieff on yksi resurssi etsijöille, henkisen tien kulkijoille, vaihtoehtoisen henkisyyden harjoittajille tai esoterian polkuja kulkeville. Myös eri alojen taiteilijat – kuten tässä muusikot tai kirjailijat – ovat tehneet omia tulkintojaan Gurdjieffin ajatuksista.

Muutoin vähän hankalasti avautuneessa mesmerismiä käsitelleessä sessiossa oli yksi, jonka sanoma oli selkeämpi. Stephanie Gripentrog esitteli tunnettua rituaalimagian harjoittajaa Eliphas Leviä (1810-1875), jolla oli elitistinen käsitys harjoittamastaan taidosta: se ei ollut tarkoitettu massoille. Levin magia oli salaista, initioitujen uskontoa, joka perustui katolisuuteen ymmärrettynä kabbalistisen tulkinnan lävitse.


Levin näkemyksen mukaan mesmerismi – joka oli tuohon aikaan pätevä tieteellinen menetelmä – ja magia kuuluivat yhteen. Hän otti käyttöön tahdon käsitteen, jota kehittivät edelleen 1800-luvun tunnetuin salaseura Golden Dawn sekä siitä omille poluilleen irtaantunut, Levin seuraaja (ja mahdollinen inkarnaatio) Aleister Crowley (1875-1943).

Esoteerisuuden sisään voisi vielä asetella EASR-konferenssin viimeisessä sessiossa väitöstutkimustaan esitelleen Matti Rautaniemen, jonka aiheena on jooga Suomessa. Varhaisvaiheessaan 1800-1900-lukujen taitteessa jooga liittyi vahvasti Teosofiseen liikkeeseen ja siitä erkaantuneeseen Pekka Ervastin Ruusu-risti-yhteisöön. Tuolloin jooga oli erittäin pienten piirien tuntemaa ja harjoittamaa ja se poikkesi suuresti siitä, miten tänä päivänä joogan ymmärrämme. Kyse ei ollut niinkään eri asentojen ottamisesta, vaan hengityksestä, keskittymisestä ja mielen tyhjentämisestä. Tänään kutsuisimme sitä meditaatioksi.

Joogan erilaisia vaiheita suomalaisessa historiassa ja kulttuurissa

En ehkä nähnyt konferenssissa aivan kaikkia esoteerisuuteen liittyviä alustuksia, sillä ala on kasvava uskontotieteenkin sisällä – mutta suurimman osan näin. Piristävästi suurin osa käsitellyistä henkilöistä tai teksteistä ja myös käytetyistä lähteistä tulivat ei-englanninkielisestä maailmasta. Jäikin kaihertamaan, miten paljon saksan-, puolan-, italian- tai vaikkapa ranskankielisiä lähteitä ja tutkimuskirjallisuutta onkaan. Tämänkaltaiset (englanninkieliset) konferenssit sekä tietysti kausijulkaisut ja kirjat tuovat ne näkyviksi muille, asianomaisia kieliä hallitsemattomille.

Tämän vuoksi onkin tärkeää, että me suomalaiset tutkijat teemme tutkimusta suomen- ja ruotsinkielisten lähteiden ja aineistojen pohjalta (ja toki tietysti etnografiaa Suomessa) ja asetamme tietomme ja löytömme kansainvälisen tiedeverkoston huomioon, nähtäville, luettavaksi ja kuultavaksi vaikkapa tämänkaltaisissa konferensseissa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s