Kaksi retriittiä

Olen nyt kesän tai ainakin elokuun lopuksi saanut nauttia kahdesta peräkkäisestä viikonlopusta mökkisaaressa. Ensimmäinen viikonloppu sujui omalla mökillä, jonne seuraani tuli neljä tutkijanaista. Yhdessä ideoimme tulevaa tutkimushanketta. Tämän viikonlopun saan viettää yhdessä ystävän ja tutkijakollegan kanssa jo viime kesältä tutuksi tulleessa saaressa. 

Viisi tutkijanaista – viidet lämpöiset villasukat

Puhe hankkeesta, sen mahdollisuuksista ja rajoista ryöpsähti käyntiin heti vieraiden saavuttua mökille ja valittuaan nukkumapaikat. Teevettä kului monta kannullista, tuore leipä syötiin kokonaan ja ajatukset lensivät.

Aamulla vieraat kiertelivät saaressa kuvaten ja ihastellen sen luontoa. Uudet silmät näkevät tutuiksi tulleet puut ja sammalet uusin tavoin. Myös pitkäksi venähtäneet työskentelyhetket katkaistiin lähtemällä ulos raittiiseen ilmaan, kuljeskelemalla, venyttelemällä ja hankkimalla aistikokemuksia. Aamun, päivän tai illan uintihetket virkistivät ja joogatuokiot yksin tai yhdessä vetreyttivät istumisen jäykistämät lihakset. Ja kun sää salli, syötiin tai jatkettiin työskentelyä ulkona auringossa.

Ilmapiiri oli välitön, tasavertainen ja salliva. Outoja ja lennokaitakaan ajatuksia ei ammuttu alas, vaan pohdittiin niiden sopivuutta juuri tähän hankkeeseen. Etsimme yhteistä näkemystä siitä, mitä haluamme tehdä, millä tavoin ja millä aineistoilla haluamme tehdä tutkimusta. Miten saamme erilaiset lähestymistapamme soviteltua yhteen. Miten näemme eri käsitteet ja menetelmät. Teimme myös lyhyen kirjoitusharjoituksen siitä, miten asemoidumme tutkimusaiheeseen, ja keskustelimme positioitumisesta niin, että ruuanlaitto meinasi unohtua.

Katsoimme yhdessä laskevaa aurinkoa. Kohtasimme kukin tavallamme täysikuun pimentyvällä taivaalla. Koimme yhdessä ja yksin meren, metsän ja aavistuksen pelottavat merimatkat. Haluan uskoa, että meistä muotoutui viikon aikana tutkimusryhmä, jonka on hyvä ja hedelmällistä työskennellä yhdessä. Tämä oli ensimmäinen retriittimme, mutta se ei jää viimeiseksi.


Aivan silkkaa paratiisia ei viikonloppummme ollut, sillä seuraksemme pyrki päivä päivältä röyhkeämmäksi ja pulleammaksi käyvä hiiri. Se palasi sinnikkäästi takaisin, vaikka sen kulkuaukko tukittiin ja vaikka se napattiin kiinni ja kuljetettiin kauas talosta. Aina se löytyi nakertamasta muruja ruokapöydän alta tai rapistelemassa eri puolilla mökkiä. 

Käytimme erilaisia tunnettuja ja osin ennestään tuntemattomiakin (väkivallattomia) keinoja sen kartoittamiseksi. Jokin tai jotkin niistä onnistuivat ainakin hetkeksi, sillä lähtöpäivänä hiirtä ei enää näkynyt. Yksi karkotuskeinoista oli takan päältä löytynyt kello, jota kilistettiin niin sisällä kuin ulkona, jotta hiiri ymmärtäisi siirtyä sen äänenkantaman ulkopuolelle. Ehkä se siirtyikin, sillä kello paljastui tiibetiläisten pyhäksi kelloksi, jonka kello-osa symboloi viisautta ja varsiosa menetelmiä.

 Mökkiviikonlopun jälkeen oli vuorossa äärimmäisen vaikea ja jokaisen yksin toteutettava kirjoitustehtävä: miten lennokkaat ajatukset tiivistää, kiteyttää, hioo ja muokkaa rahoittajien edellyttämään muotoon ja asuun? Samanaikaisesti lähestyvät monet deadlinet, lukukauden alussa aktivoituvat opiskelijat, tarkistettevat opetussuunnitelmat ja todentuvat tai suunniteltavat projektit vaativat kaikki kommenttia, vastausta, reagointia, pohdintaa, suosituksia ja monenlaisia muita tekstejä. 

Siksi täksi viikonlopuksi avautunut mahdollisuus vetäytyä saareen kirjoittamaan tuntui enemmän kuin toivottavasti. Täällä saan ”apinamielen” eli biljardipallomaisesti pään sisällä poukkoilevat ajatuspallot rauhoittumaan ja putoamaan oikeisiin paikkoihin. Pystyn keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Pystyn taas rauhoittumaan lukemiseen ja ajatuksilla on tilaa muotoutua jopa blogikirjoituksiksi. 


Saatoin asettautua pieneen mökkiin, jonka ikkunasta avautui näköala merelle, jopa avomerelle asti. Sen terassilla saattoi joogata ja ihastella laskeutuvaa aurinkoa. Ja mökin toisella puolen saattoi päivällä, auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta istua lukemaan ja nauttimaan kesäisestä lämmöstä.

Saattoi valita, istuuko varjossa katsellen merta vai auringossa kasvot kohti metsikköä
 
Jos viime viikonloppu kului pääosin puhuen, tänä viikonloppuna pääosassa on ollut kirjoittaminen. Vaikka yhteisillä ruokailu-, sauna- ja iltahetkillä tietysti myös puhumme: kirjoittamisesta, tutkimisesta ja muusta.
Täällä sain myös idean ja oivalluksen siitä, minkälainen on ensi viikolla valmistuvan elämäkertakäsikirjoitukseni otsikko!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s