Seija Ahava 2015: Taivaalta tippuvat asiat. Gummerus.
Kun romaani alkaa Aristoteleen nimiin laitetulla motolla, se ei voi olla huono:
”ALKU on sellainen, joka ei itse välttämättä ole minkään seuraus, mutta jonka seurauksena toinen asia luontevasti syntyy. KESKIOSA on sellainen, joka seuraa jostakin edeltävästä ja josta sen jälkeen seuraa jotakin. LOPPU sitä vastoin seuraa jostakin joko välttämättä tai yleisesti, eikä siitä seuraa mitään muuta.” ARISTOTELES
Televisiosarjoissa maassa makaavan ruumiin ympärille piirretään valkoinen viiva, joka jää maahan, vaikka ruumis kuljetetaan pois. Ahavan romaanin pienen tytön ääriviivat piirretään koko ajan remontin alla olevan sahanpurutalon seinään. Tyttö värittää kuvan, joka peitetään seinäpaneeleilla ja sinne sisälle hän jää hymyilemään. Seinän sisään jää jotain muutakin, joka paljastuu lopussa.
Perhe on pieni: äiti, isä ja Ihana Vauva, josta kasvaa pieni tyttö. Tarinaa kerrotaan pääosin tytön näkökulmasta. Perheen pienuus ja ainoan lapsen ainokaisuus näkyvät pienissä asioissa, kuten sprii-tusseissa:
”Niihin eivät lapset saa koskea, koska ne eivät lähde ikinä pois. Tai lapsi. Minä olen ainoa lapsi.”
Mutta jotain tapahtuu. Jotain putoaa taivaalta ja äitiä ei enää ole. On vain tyttö ja rikki mennyt isä.
Tytön isä alkaa etsiä ja luetteloida asioita, joita voi tippua taivaalta. Etsiä epätodennäköisiä sattumia, onnettomuuksia, jotka iskevät kuin salama kirkkaalta taivaalta. Niihin ei voi varautua, eikä niitä voi estää.
Salamaniskun kaltainen sattuma on myös lottovoitto. Voitettuaan päävoiton tytön täti ostaa ison kartanon, vähän liiankin ison, Förstorgårdin. Hän ottaa tytön ja rikki menneen isän hoidettavakseen ja huolehdittavakseen, lampaiden ja huovutustöittensä ohelle.
Työt pakenee turvaan salahuoneeseen ja Hercule Poirotin turvalliseen maailmaan, jossa kaikki järjestyy ja saa selityksensä lopussa.
Tyttö piirtää äitiään. Hän piirtää tätä sanoilla, kuvaa tämän ääriviivat, äänen, asennot, tekemiset ja tavat. Ettei unohtaisi, ettei aika parantaisi haavoja.
”Aikuiset sanovat, että aika parantaa, ja se tarkoittaa, että kun aika kuluu, se mikä on tapahtunut, muuttuu muistoksi, ja sitten sen muistaa huonommin ja huonommin. Sitten kun muistaa enää tosi huonosti, on parantunut.”
Kun täti voittaa lotossa toistamiseen, hän ei kestä tapahtunutta vaan nukkuu hämmennyksensä yli. Herättyään hän ryhtyy kirjeenvaihtoon irlantilaismiehen kanssa, johon on iskenyt salama neljä eri kertaa. He kokevat kohtalotoveruutta ja ystävystyvät.
Tähän asti kirja oli mielestäni hieno, kauniisti kirjoitettu ja upea tarina. Sen jälkeen se jotenkin hajosi, enkä saanut siitä enää niin vahvasti kiinni. Mukaan tuli isän tervehtymisen myötä tämän uusi naisystävä, joka odottaa kai epämuodostunutta lasta. Uusperhe muuttaa vanhaan Sahanpurutaloon takaisin, mutta tyttö näkee painajaisia ja kummituksia yö yön jälkeen.
”Joskus tulee maailmanloppu, joskus Paratiisi pärähtää. Joskus joku kuolee niin huomaamatta, ettei sitä ehdi edes tajuta. Ehkä sellainen henkilö yrittää tulla kummituksena takaisin ja jatkaa kesken jääneitä tarinoitaan. Vaikka oikeasti pitäisi vain mennä pois. Pitäisi jäädä tien varteen ja antaa auton mennä. Pitäisi muuttua mustavalkoiseksi. Pitäisi pienetä ja muuttaa aikamuotoaan.”
Yö yöltä tyttö ottaa voiton kummituspainajaisesta, hän oppii kertomaan itse omat tarinansa, alkaa vastustaa kummitusta, joka menettää voimansa ja katoaa. Tarinoista tässäkin teoksessa on kyse, siitä, minkälaisen kertomuksen kerromme, minkälaisen lopun keksimme.
Vahvaa symboliikkaa tihkuva teos kertoo yhdeltä osaltaan myös surusta, siitä miten eri tavoin ihmiset voivat surra ja miten surustaan selviytyä. Se kertoo myös arkisesta elämästä ja elämän sattumanvaraisuudesta. Ihmeellisen kaunis teos, jonka kieli on niin kirkasta ja kuulasta.
”Maailma jatkuu. Mikään ei kirkastu, mutta aika parantaa ja ihminen unohtaa. Kummituksen patterit loppuvat. Asioita tapahtuu. Päällekkäin, väärään aikaan, eri aikaan, väärissä paikoissa. Enkelit eivät määrää. Sillä aina on kuitenkin joku, joka unohtaa kuunnella uutiset, joka katsoo vaikka ei pitäisi ja joka seisoo väärässä paikassa.”
Nostetaan teksti pöydälle 