Luettua: Yleistajuisesta tieteestä luonnontieteilijän näkökulmasta

Tiina Rae­vaara 2016. Taju­aako kukaan? Opas tie­teen yleis­ta­juis­ta­jalle. Tam­pere, Vas­ta­paino, 202 s.


Kun luin edel­li­sen suo­men­kie­li­sen, tie­teen yleis­ta­juis­ta­mista käsit­te­le­vän teok­sen – Ulpu Strell­ma­nin ja Johanna Vaat­to­vaa­ran toi­mit­ta­man Tie­teen yleis­ta­juis­ta­mi­nen, Gau­dea­mus, 2013 – koin suo­ras­taan ahaa-elämyksen, sain val­ta­vasti ideoita ja ryh­dyin välit­tö­mästi toteut­ta­maan niitä.

Kir­joi­tin auki kir­jai­dean, joka sit­tem­min toteu­tui käsi­kir­joi­tuk­seksi ja etsii nyt myö­tä­mie­listä kus­tan­ta­jaa. Yön yli nukut­tuani aloi­tin kir­joit­ta­mista käsit­te­le­vän blo­gin, jota olen jat­ka­nut edel­leen. Aihe on laa­jen­tu­nut kir­joit­ta­mi­sesta ja luke­mi­sesta myös ylei­sem­min uskon­to­tie­teel­li­siin jut­tui­hin. Blo­gissa olen jul­kais­sut jo yli 100 teks­tiä. Hen­ki­lö­koh­tai­nen blogi on poi­ki­nut myös yhteis­blo­geja, tun­ne­tuim­pana tur­ku­lais­ten uskon­to­tie­tei­li­jöi­den blogi, joka on ahke­rassa käy­tössä ja joka keväällä 2016 valit­tiin yhdeksi kiin­nos­ta­vim­mista tie­de­ai­hei­sista blo­geista. Vain se suun­nit­te­le­mani Turun sano­mien alio­kir­joi­tus on vielä toteut­ta­matta. Olen käyt­tä­nyt Strell­ma­nin ja Vaat­to­vaa­ran teosta pal­jon myös ope­tuk­sessa ja suo­si­tel­lut sitä luke­mat­to­mia ker­toja opis­ke­li­joille, jatko-opiskelijoille ja tut­ki­ja­kol­le­goil­leni. Tar­tuin­kin Rae­vaa­ran teok­seen innok­kaasti mutta vähän varoen: mitä­kö­hän tämän luke­mi­nen saa alulle?

Tiina Rae­vaa­ran kirja on oman­lai­sensa, niin kuin kuu­luu­kin olla. Se on yhden, koke­neen ja suju­va­sa­nai­sen kir­joit­ta­jan näke­mys siitä, mitä tie­teen yleis­ta­juis­ta­mi­nen on, mitä se voisi olla ja min­kä­laista sen pitäisi olla. Teok­seen on koottu Rae­vaa­ran omia koke­muk­sia, esi­merk­kejä mui­den teks­teistä, yleistä poh­dis­ke­lua ja yksi­tyis­koh­tai­sia ohjeita. Osa yksi­tyis­koh­tai­sista ohjeis­tuk­sista tai lis­tauk­sista kul­kee sivun ylä­osassa eril­li­senä tie­to­laa­tik­kona – mikä jat­kues­saan sivulta toi­selle saman­ai­kai­sesti kun sivun ala­reu­nassa jat­kuu lei­pä­teksti on ajoit­tain han­kala lukukokemus.

Luon­non­tie­teen yleistajuistamista

Koska Rae­vaara on itse kou­lu­tuk­sel­taan luon­non­tie­tei­lijä, genee­tikko, hän käyt­tää esi­merk­kei­nään pää­osin nime­no­maan luon­non­tie­teitä ja kir­joit­taa luon­non­tie­tei­li­jän näkö­kul­masta. Siksi huma­nis­ti­lu­kija välillä pudis­te­lee­kin pää­tään. Rae­vaara poh­tii eri­tyi­sen pal­jon tie­teel­li­sen tie­don, tie­don, usko­muk­sien ja huu­haan väli­siä eroja ja toi­sis­taan erot­ta­mista. Hän nos­taa esi­merk­kejä homeo­pa­tiasta, yksi­sar­vis­hoi­doista, roko­te­kriit­ti­syy­destä ja ilmas­ton­muu­tok­sen kiel­tä­mi­sestä. Uskon­to­tie­tei­li­jäl­le­hän nuo kaikki ovat kiin­toi­sia tut­ki­mus­koh­teita, jos­kin vähän eri näkö­kul­masta kuin Raevaaralle.

Arvos­tan Rae­vaa­raa kir­joit­ta­jana ja luen mie­lel­läni hänen blogi– ja kolum­ni­teks­te­jään. Mutta osa tähän teok­seen ote­tuista tee­moista kuu­luisi ehkä jon­ne­kin muu­alle, eri­tyi­sesti kun ajat­te­lee, että ole­tettu lukija on toi­nen tut­kija. Täl­löin pamflet­ti­mai­nen, luon­non­tie­teen sano­maa julis­tava teksti tun­tuu vie­raan­nut­ta­valta. Eri­tyi­sesti teok­sen lop­puo­sassa ole­vat huo­les­tu­neesti esi­tel­lyt tilas­to­tie­dot suo­ma­lais­ten suh­tau­tu­mi­sesta tie­tee­seen tun­tu­vat yli­mää­räi­siltä teok­sen koko­nai­suu­den näkökulmasta.

Mutta on teok­sessa pal­jon hyvää­kin ja sitä on pää­osin ilo lukea. Itseäni kiin­nos­ta­vat eri­tyi­sesti ne koh­dat, joissa Rae­vaara – joka on kir­joit­ta­nut paitsi tie­teel­li­siä teks­tejä myös tie­de­jour­na­lis­mia, blo­geja, tie­to­kir­joja ja romaa­neja – puhuu tieto– ja kau­no­kir­jal­li­suu­den yhtei­sistä piir­teistä ja siitä, mitä tie­to­kir­jai­lija voisi oppia kau­no­kir­jal­li­suu­desta. Esi­mer­kiksi ais­tien tuot­ta­maa tie­toa voi hyö­dyn­tää tie­to­teks­tis­sä­kin: ”Hyvä teksti tuot­taa visu­aa­li­sia ja akus­ti­sia mie­li­ku­via, siinä voi­daan kuvata, miltä joku tuok­suu tai mais­tuu” (s. 92). Nar­ra­tii­vi­nen tai luova tie­to­kir­joit­ta­mi­nen ovat alka­neet kiin­nos­taa Suo­mes­sa­kin, joten sii­hen liit­ty­vää poh­din­taa oli hieno lukea. Tie­to­kir­joit­taja voi myös ker­toa tari­naa. Näen hyö­dyl­li­sinä myös monet teks­tin raken­tee­seen ja näkö­kul­maan liit­ty­vät vin­kit, ohjeet ja tyy­pit­te­lyt. Aina­kin joi­tain ajat­te­lin kokeilla tie­teel­li­sen kir­joit­ta­mi­sen kurssillani.

Kes­kit­ty­mi­nen journalismiin

Rae­vaara tuo esiin sen tär­keän sei­kan, että jour­na­lis­tin ohjeet ja tut­ki­jan etiikka poik­kea­vat toi­sis­taan ja tuot­ta­vat eri­nä­köi­siä teks­ti­ko­ko­nai­suuk­sia. Jour­na­lis­teilta edel­ly­tetty toi­sen näkö­kul­man esiin tuo­mi­nen ei usein­kaan ole tie­teen näkö­kul­masta mie­le­käs, jos kyse on vaik­kapa sel­lai­sista tie­teessä yksi­mie­li­sesti hyväk­sy­tyistä asioista kuin evo­luu­tio tai ilmas­ton­muu­tos. Huma­nis­ti­taus­tai­selle kir­joit­ta­jalle toi­set näkö­kul­mat sen sijaan saat­ta­vat olla valai­se­via ja tee­maa eri suun­nista valottavia.

Rae­vaa­ran teok­sen pää­paino on leh­ti­ju­tuissa. Min­kä­lai­siksi jour­na­lis­tit leh­ti­ju­tut usein raken­ta­vat, mil­lai­siksi ne tulisi raken­taa ja miten tut­ki­jan kan­nat­taisi raken­taa leh­ti­jut­tunsa. Jäin miet­ti­mään huma­nis­ti­tut­ki­jan mah­dol­li­suuk­sia ja foo­ru­meita kir­joit­taa leh­ti­jut­tuja – aina­kin Rae­vaa­ran tar­koit­ta­massa mie­lessä. Jäin myös poh­ti­maan omia aihei­tani, mitä niistä voi­sin kir­joit­taa ja minne. Mah­dol­li­suu­det tun­tui­vat kovin kapeilta.

Koska blo­gi­kir­joit­ta­mi­nen on tut­ki­joi­den­kin kes­kuu­dessa yhä ylei­sem­pää, on har­mil­lista, miten lyhyesti teok­sessa sivut­tiin blo­gi­kir­joit­ta­mista. Huma­nis­tille yleis­ta­jui­nen tie­to­kirja on var­tee­no­tet­tava vaih­toehto – jos­kin kus­tan­ta­jaa on aina vain vai­keam­paa löy­tää – joten oli­sin mie­lel­läni luke­nut pidem­min ja perus­teel­li­sem­min tie­to­kir­joista ja tietokirjoittamisesta.

Vaikka Rae­vaara monin tavoin pyr­kii sil­loit­ta­maan ihmis– ja luon­non­tie­tei­den välistä kult­tuu­rista kui­lua, selvä juopa nii­den välille kui­ten­kin jää. Hän raken­taa eroa myös jour­na­lis­tin ja tut­ki­jan välille. Huma­nis­ti­nä­kö­kul­masta kat­soen jour­na­lis­min ja yleis­ta­jui­sen tie­teen väli­nen ero ei ole niin suu­ren suuri. Ja jour­na­lis­teilla on nykyi­sin useim­mi­ten aka­tee­mi­nen tut­kinto taskussaan.

Arvio on julkaistu myös Uskonnontutkija-verkkojulkaisussa 2/2016

Mainokset

One thought on “Luettua: Yleistajuisesta tieteestä luonnontieteilijän näkökulmasta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s