Luettua: Vuoden 2016 sata kirjaa

Onnistuin tänäkin vuonna – hiukkasen pinnistäen – lukemaan täydet sata kirjaa. Olin asettanut haasteen itse itselleni Goodreads-palvelussa (täältä löydät yhteenvedon lukemistani kirjoista). Toki pitää muistaa, että olen lukenut näiden listasta löytyvien julkaistujen teosten ja yli 32 000 sivun lisäksi lukemattoman määrän julkaisemattomia tekstejä: artikkeleita, artikkelikäsikirjoituksia, graduja, gradukäsikirjoituksia, väitöskirjakäsikirjoituksia tai -lukuja, esseitä, oppimispäiväkirjoja ja sen sellaista. Mutta luin siis sata julkaistua teosta vuonna 2016.

Tieteellisiä tai tutkimukseen liittyviä tietokirjoja luin 22. Osa liittyi tietokirjoittamiseen (erityisesti Natalie Goldbergin teokset), osa vuoden aikana käynnistettyyn projektiini nykypäivän esoteerisuudesta ja jotkut kummaa (uncanny) käsittelevään artikkeliini. Joistain kirjoitin arvioita (Tieteen ja uskonnon dialogi, Hajoava perhe, Tiina Raevaaran opas tietokirjoittamiseen sekä tietokirja seksistä ja uskonnosta). Lisäksi luin tietysti tutkimuskirjallisuutta ja väitöskirjoja. Toki nykyään suurin osa tieteellisestä tekstistä tulee luettua artikkeleina, joita en erikseen minnekään listaa.


Erikseen tietokirjoista asetan (oma)elämäkerrat, joita luen monista syistä, tänä vuonna 13 kappaletta. Kiinnostuksesta kohdehenkilöä kohtaan tai aineistoa etsiessäni luin esimerkiksi Kuningatar Kristiinan elämäkerran ja Lydia Hällforsin muistelmat. Joitain elämäkertoja luin osana elämäkertalukupiiriä sekä ylipäätään kiinnostuksesta elämäkertagenreä kohtaan, koska olen itse yhtä juuri kirjoittamassa. Sivumäärällisesti suurimman joukon muodostaa Karl-Ove Knausgårdin Taisteluni-sarja, jonka viisi ensimmäistä osaa luin kokonaan. Vuoden elämäkerralliset helmet olivat Hilary Mantelin omaelämäkerta Vain varjo häilyväinen sekä Jens Andersenin kirjoittama Astrid Lindgrenin elämäkerta Tämä päivä, yksi elämä.


Viihderomaaneja luin 38. Tämä on tietysti vähän sumea kategoria, mutta luokittelen siihen esimerkiksi Enni Mustosen teokset, joita luin useita. Näen viihdekirjoiksi hyvän mielen (tai liikutuksen) tuottavat kirjat, joita luen nopeasti välipaloiksi, ahmienkin. Parhaimmat ovat hyviä – kuten osa Mustosen kirjoista – ja ne kertovat kiinnostavalla ja faktoihin perustuvalla tavalla vaikkapa naisten elämän ehdoista vuosisata sitten. Tähän osastoon sijoitan myös jännärit – kuten Milleniumin jatko-osan tai Camilla Läckbergin. Tästä luokasta tulee huomattavan laaja, koska liitän tähän myös Tove Janssonin Muumilaakson marraskuun, Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -teoksen uuden suomennoksen ja ilmaisina e-kirjoina tarjotut Vihervaaran Anna -kirjat, jotka ovat toki klassikkoja, mutta joita luen viihtymistarkoituksessa.


Vakavasti otettavia romaaneja luin 27. Tämä on siis sitä ”kunnon kirjallisuutta”, jota lukee paitsi viihtyäkseen ja oppiakseen, myös nauttiakseen ja nautiskellakseen – sanoista, rakenteista, yllätyksistä, taituruudesta ja vaikka mistä. Vuoden tärkeimmät lukukokemukset tuottivat Emmi Itärannan Teemestarin kirja, Tommi Kinnusen Lopotti ja Neljäntienristeys (jonka luin toistamiseen lukupiiriä sekä näytelmän katsomista varten), Niina Revon Kompleksi, Elena Ferranten Loistava ystäväni, Seija Ahavan Taivaalta tippuvat asiat sekä Ian McEwanin Lapsen oikeus. Vuoden viimeisenä luin teoksen Tanskalainen tyttö, joka oli koskettava niin romaanina kuin elokuvana.


Lisäksi aloitin suuren joukon teoksia, joita en vielä saanut loppuun. Ensi vuodeksikin riittää hyvää lukemista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s