Kuviteltuja elä(i)miä

Kuvittelu ei ole ehkä kaikkein eksaktein tiedonhankkimisen tapa, mutta se auttaa esimerkiksi eläytymään aiemmin eläneiden tai toisella tapaa maailmaa hahmottavien ihmisten ajatuksiin ja kokemuksiin. Astumalla kuvitteellisesti toisen ihmisen kenkiin ja katsomalla ympärilleen, voi tarkastella maailmaa toisen ihmisen näkökulmasta. Kuvittelu on tärkeä elementti ja tekniikka myös uskontotraditioissa.

Olen Kersti Bergrothin elämäkertaa kirjoittaessani turvautunut usein kuvitteluun. Olen kulkenut hänelle tutuissa ja tärkeissä paikoissa, yrittänyt asettautua hänen asemaansa ja nähdä maailma ja ihmiset hänen näkökulmastaan ja hänen maailmankatsomuksestaan käsin.

Joissain paikoissa kuvittelu on vaivattomampaa ja jotenkin luonnollisempaa kuin toisissa. Täällä Roomassa on helppoa päästää mielikuvitus valloilleen, sillä ympäristö on täynnä todisteita menneisyydestä ja eri aikakausina eläneistä ihmisistä.


Kuvittelu on helppoa myös tässä rakennuksessa, Villa Lantessa, joka on jo 1500-luvun renessanssiaikana rakennettu lepo- ja virkistäytymispaikaksi, kauas kuumasta ja epäterveellisestä kaupungista. Mitä kaikkea täällä on vuosisatojen aikana tapahtunut? Mielikuvitusta kiehtovat myös taloa viimeisten vuosikymmenien aikana asuttaneet lukemattomat suomalaiset tutkijat, kirjailijat, taiteilijat ja muut kulttuuripersoonat.

Itse kuvittelen Kersti Bergrothin asumaan tässä samassa huoneessa, haltioitumaan tästä samasta näköalasta ja hengästymään samoissa marmorisissa portaissa.


Talossa on aina ollut myös muunlaisia asukkeja.

Kun asettuu Roomaan – eurooppalaiseen suurkaupunkiin – talvisaikaan, ei uhraa pienintäkään ajatusta eläinmaailmalle. Huoneessa oleskellessa voi katsella ohikiitäviä lintuja, jotka ovat kotoisia variksia, harakoita ja lokkeja. Kävelyretkellä voi kuulla kivitaskun nakutusta tai mustarastaan kuulasta ja kaivattua laulua.

Ihmetys olikin melkoinen, kun huoneen ikkunasta katsoessa tuttujen lintujen lomassa viuhtoi kirkkaanvihreitä pitkäpyrstöjä. Eksoottiset papukaijat – niillä on varmaan tarkempikin lajinimitys – ovat kotiutuneet Villa Lanten alapuoliseen rinteeseen, ihastuttamaan katsojaa värikkyydellään.


Aivan niin ihastunut en ollut kuullessani viereisen huoneen asukkaan kertovan – tyynesti – kylmää ulkoilmaa huoneeseensa paenneesta gekosta. Saman tien gekko oli kadonnut, eikä sitä etsinnöistä huolimatta ole vieläkään löydetty.

Missä tahansa saattaa siis vaania gekko. Vaikka tiedänkin, että gekot ovat vaarattomia ja harmittomia, tarkkailen huolestuneena huonekalujen alapuolia, kaappien taa jääviä varjoisia alueita ja silmänurkissa välähtävää liikettä mahdollisen gekon varalta.

Vielä epäluuloisemmaksi tulin, kun viattoman iltapalakeskustelun yhteydessä talossa useina vuosikymmeninä asuneet tutkijat muistelivat skorpionikokemuksiaan. En ole osannut edes ajatella Euroopasta löytyvän skorpioneja, ja nyt niitä on tavattu tästä samasta talosta, jossa minun pitäisi asua vielä kaksi viikkoa.

Kertojat kyllä korostivat skorpionien olleen pääosin pieniä ja melko vaarattomia, ja että ongelma oli suurelta osalta poistunut yli vuosikymmen sitten tehdyn peruskorjauksen seurauksena. Ja että skorpioniongelma koski lähinnä talon alempia kerroksia, taiteilijaresidenssiä ja johtajan asuntoa.


Mutta he kertoivat kuitenkin oppineensa rutiininomaisesti tarkistamaan kenkänsä ennen jalkaan laittamista. Minulle vakuuteltiin, ettei skorpioneja esiinny talon ylemmissä kerroksissa, joissa asumme. Mutta jostain syystä en tullut aivan vakuutetuksi.

Aloin myös nähdä syvempiä merkityksiä siinä viattomalta vaikuttavassa ohjeessa, jossa talon asukkaita kehotetaan käyttämään kenkiä – sen piti helpottaa peittojen ja lakanoiden puhtaanapitoa. Mutta näin kehotuksen taakse: kengillä voi tappaa skorpionin huomattavasti varmemmin kuin villasukilla.


Kielsin ketään kertomasta mitään mahdollisesti talossa piileskelevistä hämähäkeistä tai omista hämähäkkimuistoistaan. Huolikiintiöni alkoi uhkaavasti täyttyä. Hetken hiljaisuuden jälkeen hämähäkkiteema siirrettiin turvallisesti kauemmas, maaperään, jossa hämähäkkejä saattaisi piileskellä. Esimerkiksi suomalainen arkeologiryhmä sai tottua maaperästä löytyviin melko suuriin hämähäkkeihin tehdessään kaivauksia Forum Romanumilla. Myöskään skorpionit eivät olleet arkeologeille vieraita.

Kiitin taas kerran ammatinvalintaani. Onneksi en ole arkeologi, vaan voin tehdä työtäni kirjojen parissa – ja kuvittelemalla – jolloin en useinkaan ole vaarassa törmätä pelottaviin eläinkunnan edustajiin.

Mutta kenkiäni ravistelen hyvän tovin ennen kuin laitan ne jalkaani. Kaiken varalta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s