Luettua: Itsestään tietoinen tietokirja

Laurent Binet 2015. HHhH: Heydrichin salamurhan jäljillä. Gummerus. Suom. Taina Helkamo.


Toukokuussa 1942 Prahassa tehdään attentaatti, jossa Prahan teurastajaksi kutsuttu natsijohtaja Reinhold Heydrich haavoittuu. Hän kuolee leikkausta seuranneeseen tulehdukseen myöhemmin sairaalassa. Penisilliiniä ei ollut saatavissa edes hänelle.

Ranskalainen kirjallisuudentutkija Laurent Binet kuvaa esikoisteoksessaan sitä polkua, jota pitkin pilkattu lapsi ja laivastosta erotettu nuori kulki kohti natsieliittiä. Teoksen otsikon kryptinen kirjainyhdistelmä HHhH sekä Heydrichin sijainti natsihierarkiassa saa selityksensä sanonnasta Himmlers Hirn heißt Heydrich, Himmlerin aivot ovat nimeltään Heydrich. 

Binet tarkastelee teoksessaan myös toisen maailmansodan taustaa ja alkua paitsi Heydrichin myös Tšekkoslovakian näkökulmasta. Miten oli mahdollista, että Hitler joukkoineen valtasi suuren osan Eurooppaa Ranskan ja Britannian silmien alla? Teoksen fokus ja kirjoittajan myötätunto ovat tavallisten tsekkien ja slovakkien puolella, jotka joutuivat elämään mielivaltaisen natsihallinnon alla.  

Teoksessa kuvataan tarkasti niitä syitä, seurauksia ja sattumiakin, jotka johtivat attentaattiin ja attentaatin hirveitä jälkiseurauksia prahalaisille ja muillekin, jotka joutuivat natsien kostotoimien usein sattumanvaraisiksi kohteiksi.

Mutta kirja on paljon muutakin.

Teoksen lajityyppiä on vaikea määritellä. Onko se tietokirja vai romaani vai molempia? Se on romaani, jossa kaikki on totta tai niin totta kuin mahdollista. Se on elämäkerta, jota lukee kuin romaania. Se voisi olla autoetnografinen tietokirja tai metabiografia (jos sellaista nyt on olemassakaan), joka avaa ja tekee näkyväksi kirjoittajan tutkimus- kirjoitusprosessinsa aikana tekemiä valintoja. Teos leikkaa auki, tekee ruumiinavauksen kirjoittamiseen tekoihin. Se peittää ja paljastaa, sillä voiko lukija luottaa kirjoittavaan minään?

Tämän kirjan olisin halunnut kirjoittaa, joskin eri henkilöstä. Jotain tämän tapaista olen omassa kirjoittamisessani hakenut, sitä löytämättä.
Binet’n kirjoittamisen ja ajattelemisen tavasta tulee ajoittain mieleen Umberto Econ Foucault’n heiluri, joka puolestaan sai alkunsa Holy blood, holy grail -teoksen pidäkkeettömästä tavasta rakentaa siltoja ja kausaalisia suhteita toisiinsa liittymättömien asioiden välille. Bivet rakentaa mahdollisia syitä, kertoo siitä, mikä olisi ollut mahdollista, mikä todennäköistä. Mutta hän myös kertoo, mikä on keksittyä ja mikä perustuu lähteisiin, miten hän on lähteitä etsinyt ja löytänyt, mitä unohtanut kirjata muistiin, mitä jättänyt hankkimatta liian kalliina ja väärällä kielellä kirjoitettuna. Hän myös ruotii muita samasta aiheesta kirjoitettuja teoksia, huomaa, mikä niissä perustuu tosiasioihin, mitkä ovat kirjoittajansa kuvittelua.

”Tämä kohtaus ei ole välttämättä kovin hyödyllinen, sitä paitsi keksin käytännössä koko jutun päästäni. En usko, että jätän tätä kirjaan.”

Binet onkin itse yksi teoksensa henkilöhahmoista. Hän astuu kirjassaan vahvasti esiin ja tekee näkyväksi (tai kyseenalaistaa) niitä ratkaisuja, joita hän kirjoittajana joutuu koko ajan tekemään. Hän esimerkiksi kirjoittaa:

”Kello yhdeksän aamulla ensimmäinen saksalainen panssarivaunu vyöryy kaupunkiin.”

Ja jatkaa:

”En itse asiassa tiedä, saapuiko Prahaan ensimmäisenä juuri panssarivaunu. ”

Tuloksena onkin kuvittelun ja faktojen vuoropuhelua ja leikkiä. Esimerkiksi silloin kun hän kertoo yhden keskeisen henkilönsä, toisen attentaatin tekijän lähdöstä kotikaupungistaan, yksityiskohtaisesti ja elävästi. Mutta jälkeenpäin faktoja tarkastellessaan hän huomaa kohtauksen olevan mahdoton monestakin syystä:

”En tiedä vielä ”visualisoinko” (eli keksin päästäni!) tuon kohtauksen vai en. Jos teen niin, se kyllä todistaa lopullisesti, että fiktio ei toden totta kumarra mitään.”

Lopulta teos on myös kunnianosoitus niille nimettömäksi jääneille ihmisille, jotka eri tavoin vastustivat natsihallintoa tai joutuivat sen uhriksi. Kirjoittaja haluaa, että heidät muistetaan, vaikka ymmärtää sen hyödyttömyyden:

”Muistamisesta ei ole mitään iloa sille, jota sillä kunnioitetaan, mutta se helpottaa meidän oloamme. Muistamalla rakennamme ja lohdutamme itseämme.”

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s