Viestejä henkimaailmasta

Osallistuin Turun seudun spiritualistien järjestämään meedio-iltaan, jossa esiintyi brittiläinen Darren Brittain. Olin aiemmin osallistunut yhteen, suomalaisen meedion pitämään tilaisuuteen, joka oli ollut hyvin arkinen. Henget, joista meedio kertoi ja viestit, joita hän niiltä välitti olivat hyvin sumeita ja epämääräisiä.


Olinkin kiinnostunut, minkälaisen vaikutuksen tämä kansainvälisesti toimiva meedio demonstraatiollaan tekisi. 

Spiritualistien juhlasaliin kerääntyi kaksi-kolmekymmenpäinen joukko eri-ikäisiä ihmisiä. Keski-ikäiset ja vähän vanhemmat olivat vahvimmin edustettuina. Sali oli yksinkertainen. Seinät oli maalattu keltaiseksi. Näyttämön eteen oli vedetty siniset verhot. Epämukavat tuolit oli asetettu riveihin.

Salin etualalla oli pöytä, siinä sytytetty kynttilä, kukkakimppu ja vesikarahvi laseineen. Uudet ystäväni, joiden kanssa olin tilaisuuteen tullut, puhuivat veden puhdistavasta vaikutuksesta. Näyttämön reunalla olevasta soittimesta kuului rauhoittavaa musiikkia. Tilaisuus alkoikin hiljentymisellä musiikkia kuunnellen. Mietin mindfulness-harjoituksia ja keskityin hengitykseeni. Tarkkailin, tuntisinko jotain outoja tuntemuksia.


Salin edessä tuoleillaan istuivat meedio ja hänen suomalainen tulkkinsa. Alkupuheenvuorossa Brittain kertoi tarinan muodossa, miten ihmiset ovat fyysisinä olentoina kaikki ainutlaatuisia ja erilaisia, mutta henkisessä maailmassa, Jumalan silmin nähtynä kuitenkin samanlaisia ja samanarvoisia. Ihmisen tehtävänä on tehdä hyvää odottamatta vastapalveluksia.

Suoraan alkupuheenvuorosta Brittain siirtyi vastaanottamaan vierailijoiden virtaa henkimaailmasta. Aluksi kuvaukset henkimaailman asukkaista olivat yleisiä ja epämääräisiä – vanhempi mies, paljon kirjoja, teollisuuden ääniä – mutta kun viestin vastaanottaja löytyi salista, viestit tarkentuivat – koira talutushihnassa, tietynlainen puhetapa, tarkkoja kuvauksia luonteenpiirteistä, sairauksista, arvista. Hän mainitsi jopa suomalaisia henkilönnimiä ja turkulaisia katuja. Salissa istuvien vastaukset olivat pääosin myönteisiä ja meedion oikeaan osuneet kuvaukset ja ilmaukset herättivät välillä yllättyneitä hämmästyksen puuskahduksia tai naurun purskahduksia. 

Yllättävää kyllä, tarkat kuvaukset tuntuivat vastaavan edesmenneen isän, äidin tai veljen ominaisuuksia, elämää ja luonteenpiirteitä. Meedio kuvasi myös yksittäisiä esineitä, valokuvia tai istuntoon osallistujan ja henkimaailmassa olijan yhteisiä muistoja. Niitä hän kertoi ikään kuin todistaakseen, että todella kyse on tietyn ihmisen läheisestä vainajasta. 

Brittain kuvaili myös läsnäolijoille hiljattain tapahtuneita sattumuksia – putkirikkoja, selkäkipuja, outoa hajua kotona – osoittaakseen, että edesmennyt on seurannut läheisensä elämää. Brittain otti myös kantaa joidenkin osallistujien mieltä viime aikoina askarruttaneisiin asioihin – pitäisikö muuttaa, koska kannattaisi jäädä eläkkeelle, mille alalle kouluttautuisi – joita ei siis ääneen lausuttu, vaan joiden Brittain sanoi välittyvän heidän energioistaan, mielestä toiseen liikkuvista ajatuksista, muistoista ja mielikuvista.

Itse en saanut häneltä mitään viestiä, mutta ymmärsin ja kuulin, että ne jotka viestejä saivat pitivät niitä aitoina ja oikeina, oikeaan osuvina ja tarkkoina. Hän tuntui tietävän asioita, joita ei millään etukäteisselvittelyllä olisi voinut saada tietoonsa. Toki osa asioista oli varmaankin välittynyt henkilön ulkonäöstä, kehonkielestä ja ilmeistä (esimerkiksi selkäkipu) ja osa välitetyistä viesteistä oli melko ympäripyöreitä, positiivisia eteenpäinmenon ohjeita: ole valmis muutokseen, jatka kulkuasi henkisellä tiellä. 

Brittain kuvasi työskentelyään ja vastasi lopussa osallistujien kysymyksiin. Hän kertoi ikään kuin virittäytyvänsä samalle taajuudelle henkimaailman ja lähestyvän hengen kanssa ja taajuus lukittui siinä vaiheessa kun se läsnäolija, jolle viesti oli tarkoitettu, oli äänellään ilmaissut tuntevansa lähestyjän. Äänellä ja vuorovaikutuksella oli siis merkityksensä.

Viestien Brittain kertoi välittyvän tunteina hengen läsnäolosta, ääninä ja puheena sekä kuvina. Hän näki, miltä henget olivat eläessään näyttäneet. Ne myös näyttivät hänelle esineitä, kuvia tai vaikkapa kävelytyyliään. Välillä hän katsoi sivuun, välillä keskittyi hetken silmät kiinni, mutta muuten tiedon virtaus tai puheen virta oli jatkuvaa.

Tilaisuus oli intensiivinen ja kontaktin saaneiden kohdalla emotionaalinen. Meedion ja tulkin välinen yhteistyö toimi nopeasti ja melko tarkasti. Brittain oli brittiläisen kohtelias, pyysi lupaa puhua ja kysyä sekä kiitti keskustelusta, pyysi lupaa kysyä suoria kysymyksiä. 

Mutta mitä tilaisuudesta pitäisi ajatella? Jälkeen päin keskustelin tilaisuudesta ja sen herättämistä ajatuksista kahden osallistujan kanssa.  Itseäni kiinnosti paitsi meedion kuvaus niistä tavoista, joilla tieto hänelle välittyy, erityisesti siitä, miten ja minkälaisin tuntemuksin osallistujat suhtautuivat tilaisuuteen ja saamiinsa viesteihin. 

Kiinnostavaa on myös selvittää muitten uskontotieteilijöiden näkemyksiä asiasta. Luinkin norjalaisen spiritualismin tutkijan Anne Kalvigin teosta The Rise of Contemporary Spiritualism. Concepts and Controversies in Talking to the Dead (2016), joka kuvaa spiritualistisen liikkeen syntyä, nykypäivän spiritualismin ilmentymiä erityisesti Norjassa mutta laajemminkin länsimaisessa populaarikulttuurissa. Erityisen kiinnostavaa teoksessa ovat hänen omat kokemuksensa tilanteessa, jossa kyse ei enää voi olla asiasta, joka on osallistujien mielessä tai mielikuvissa, vaan joka saa aikaan muutoksia ja tapahtumia materiaalisessa maailmassa – Kalvig kuvaa kokemuksiaan pöytätanssista.

Viime vuosisada alussa niin uskontotiede kuin psykologiakin rajasivat ulkopuolelleen parapsykologiset kokemukset ja ilmiöt ja keskittyivät uskonnollisiin ja mystisiin kokemuksiin. Ann Tavesiin sekä Jeffrey Kirpaliin viitaten Kalvig pyrkii käsitteellistämään parapsykologisia kokemuksia ja ilmiötä.  Onko mielen, aivojen ja kulttuurin ulkopuolella ”jokin”, joka tuottaa psyykkisiä ilmiöitä? Onko kyse opituista taidoista ja tekniikoista?

Viime aikoina on esiin noussut yhä useampia tutkijoita, jotka itsekin tunnustavat kokeneensa jotain outoa ja selittämätöntä, kummaa. Osa näistä tutkijoista pyrkii etsimään selitystä, löytämään teoriaa ja käsitteitä paranormaaleihin kokemuksilleen. Ehkä tarve on, kuten Jeffrey Kirpal ehdottaa, uudelle paradigmalle, uudenlaiselle tavalle ymmärtää maailmaa. Kirpal hakee tukea jo hylätyistä, eliadelaisista tai religionistien näkemyksistä – mutta uusin, tämän päivän lähtokohdin ja näkemyksin. Neurotieteiden ja humanististen tieteiden näkökulmat tulisi hänen mukaansa tuoda vuoropuheluun, samoin kuin ihmisaivojen kaksi tapaa ajatella – rationalistinen ja analyyttinen sekä emotionaalinen ja intuitiivinen – tulisi saattaa yhteen. Ihmisessä ja parapsykologisissa kokemuksissa on molemmat puolet.

Kirpal tarjoaa ratkaisuksi ”mahdottoman hermeneutiikkaa”:


Lopullista vastausta psyykkisiin ilmiöihin ei Kalvig tietenkään teoksessaan löydä. Tärkeää kuitenkin on, että parapsykologisia asioita tutkitaan ja pyritään käsitteellistämään uskontotieteessä. Tutkimusta tehdään osallistumalla, havainnoimalla, kyselemällä ja pohtimalla sekä etsimällä aivan uudenlaisia lähestymistapoja ja niiden yhdistelmiä. Kyse on kulttuurista, kommunikaatiosta ja mielestä, yhdessä kuvittelusta – ja ehkä vielä jostain muustakin. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s