Lukumaraton 8.7.2017

#lukumaraton


Suunniteltu kirjoituspäivä vaihtui lukupäiväksi, kun huomasin tällaisen kirjablogien lukukampanjan. Vaikka blogini ei olekaan puhdas kirjablogi, kirjoitan tässä usein lukemistani kirjoista ja osallistun mielelläni tällaisiin yhteisöllisiin lukusessioihin. Näin yksin tapahtuva lukeminen muuttuukin yhdessälukemiseksi.

Ja koska tänään on kauan kaivattu aurinkoinen ja lämmin päivä, voin lukea riippumatossa ulkona, omenapuiden varjossa. Päivitän vuorokauden mittaisen haasteen aikana blogia aika ajoin. 


Koska tämä maraton tuli niin yllättäen, en osannut varata sitä varten erityistä lukemista. Jatkan siis tabletiltani löytyviä teoksia mielialan ja jaksamisen mukaan.

Aamulla aloitin HS:n digitilaajiille tarjoamaa viikon kirjaa, joka tällä viikolla on dekkari. Peter Jamesin Kuolemaan asti sinun. Se on jo kahdestoista osa rikoskomisario Roy Gracesta kertovasta sarjasta, mutta minulle uusi tuttavuus. Aivan asiallinen teos, mutta ainakaan kirjan alun perusteella en lähtisi innoissani kahlaamaan koko sarjaa lävitse.

Kirjan pääpaikkaansa on Brighton, mutta tapahtumat kuljettavat Alppien hiihtokeskuksesta, ylelliselle laivaristeilylle ja New Yorkissa pienelle karibialaiselle saarelle – jonka kokoa kääntäessään suomentaja on ilmeisesti sekoittanut mittayksiköt, sillä saari on hänen mukaansa 30 metriä pitkä ja kahdeksan leveä. Tähän mennessä olen tänään lukenut 212 sivua tätä kirjaa. [edit. 242 sivua]

— —

Dekkarissa on paljon – ehkä liikaakin – erilaisia juonikuvioita: Gracen nykyinen, onnellinen avioliitto, hänen kadonnut entinen vaimonsa sekä hänen jahtaamansa sarjamurhaaja. Rikkaita miesystäviä metsästävä ja heidät surmaava nuori nainen, hänen traumaattinen lapsuutensa sekä aiemmat murhansa ja erikoinen harrastus kerätä myrkyllisiä eläimiä. Kyseistä naista metsästävä palkkamurhaaja. Vahingossa asiaan sotkeutuva pikkurikollinen. Venäjän julma mafia. Ja mitä vielä. Saa nähdä, solmiutuvatko kaikki langat lopussa yhteen. Luultavasti ei, jos sarjan on tarkoitus jatkua.

Koska en voi lukea koko päivää pelkkää viihdettä, jatkan viime viikolla hankkimani Tanya Luhrmannin teoksen When God talks back -teoksen lukemista. Tosin tämä yhdysvaltalaisia evankelikaalisia käsittelevä etnografia on niin sujuvasti kirjoitettu, että sitä lukee kuin romaania. 


Ole jo oppinut paljon siitä, miten 1960-luvun valtakulttuuri ja hippien Jeesus-liike muokkasi karismaattisen kristillisyyden Jeesus- ja Jumala-kuvaa sellaiseen muotoon kuin se tämän päivän konservatiivisessa evankelikaalisuudessa on: Jumala ja Jeesus ovat kuin ystäviä, heitä voi lähestyä koska tahansa, heiltä voi pyytää mitä tahansa, he ovat läsnä kaikkialla, vaikuttavat aktiivisesti maailmassa ja vastaavat rukouksiin. Jumalaan rakennetaan hyvin persoonallinen suhde ja hän on myös persoonankaltainen: hän näkee, kuulee ja puhuu.

Evankelikaalisuudessa onkin tärkeää oppia kuuntelemaan Jumalan puhetta mielessään ja erottaa se muusta ajatusten virrasta. Mietin tätä oppimisprosessia kuvittelun käsitteen avulla, sillä olen juuri kirjoittamassa kuvittelusta ja uskonnosta. Luhrmann lähestyy asiaa mielen teorian näkökulmasta. (Tätä lukee niin hitaasti, että jaksoin tänään vain kymmenkunta sivua.)

Lukuseuraa

— —

Hesarissa oli tänään kirjailija Eeva Tenhusen kuolinilmoitus. Hänen kirjansa olen kaikki lukenut, osan useaankin kertaan. Niissä on omanlaisensa kevyt mutta uhkaava tunnelma ja dekkarille epätyypillistä huumoria. Hienon kirjailijan kunniaksi hain hyllystä hänen vuonna 1985 ilmestyneen psykologisen jännärinsä Kuolema sukupuussa. 


Romaanissa on klassinen näyttämö: sukukartano. Sitä hallitsee eksentrinen pietarilaissyntyinen Emilia-täti, jonka värikkäästä elämästä kirjan kertoja on kirjoittamassa elämäkertaa. Uhkaa kaiken ylle luo hänen väkivaltainen italialainen puolisonsa, joka ei hyväksy eroa. Ja jännitettä taas kolmen nuoruudenystävän yhteinen rakkaus, Jani, joka on avioitunut yhden kanssa, mutta, jota kaksi muuta edelleen tuntuvat rakastavan.

Kirjassa on pitkälti kyse muistamisesta ja muistelemisesta sekä salaisuuksista ja niiden vaarallisuudesta. Minkä version menneisyydestä kukakin haluaa kertoa ja säilyttää ja minkä version hiljentää ja hävittää. Ei ole olemassa vain yhtä totuutta, eikä yhtä oikeaa kertomusta siitä, mitä tapahtui. Jokaisella on omat muistonsa ja oma näkökulmansa. (232 sivua)

Lukemisen lomassa ehdin vierailla ystävän luona ihailemassa hänen maagista puutarhaansa:

Illalla luin vielä Affinity Konarin Elävien kirjaa. Se on niin ahdistava, että sitä pitää lukea pienissä paloissa. Äärimmäisen pahuuden – Josef Mengelen kokeet keskitysleirillä – ja viattomien lasten – kivuliaisiin kokeisiin varatut identtiset kaksoset – näkökulmien yhdistäminen on tehokas ja vaikuttava. Koska kannessa luvataan, että kirja on kertomus toivosta, uskallan jatkaa eteenpäin. (26 sivua, EDIT. 45 sivua)

— —

Luin kuluneen vuorokauden aikana noin 530 sivua. Se ei ole hirveän paljon, sillä tein myös monenlaisia muita asioita, en vain lukenut. Itselleni tyypillisesti luin montaa eri kirjaa. Niin teen aina, minulla on useita, eri lajityyppiä edustavaa kirjaa kesken. Mielialan ja tilanteen mukaan valitsen lukemiseni. Ja aina välillä voin nopeasti hotkaista helppolukuisen kirjan miltei yhdellä istumalla.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s