Arvioinnin sietämätön keveys

Kirsti Lempiäisen, Olli Löytyn ja Merja Kinnusen toimittamassa artikkelikokoelmassa Tutkijan kirja vuodelta 2008 (Vastapaino) löytyy Marja Jylhän mainio artikkeli ”Hakemustieteen perusteet eli millaisella suunnitelmalla ei ainakaan saa rahaa.” Tein siitä tiivistelmän, jota olen jakanut jatko-opiskelijoille opiksi ja ohjeistukseksi tutkimussuunnitelmien tekoon.

bookcover_978-951-768-277-0.jpg

Artikkeli on kirjoitettu arvioitsijan ja suunnitelmien lukijan näkökulmasta ja se on erittäin valaiseva. Nyt kun olen itse näiden artikkelin julkaisusta kuluneen kymmenen vuoden aikana kirjoittanut lukuisia apurahahakemuksia, mutta myös laskemattoman määrän suosituksia sekä lukenut, kommentoinut ja arvioinut erilaisia hakemuksia ja suunnitelmia, olen kokenut useimmat Jylhän kirjoittamat seikat hyvin todenperäisiksi.

Apurahan hakijan tulisikin ottaa kirjoittaessaan huomioon se tuntematon lukija, joka hänen hakemuksensa lukee.

Jylhä kirjoittaa, että arvioitsijat lukevat lyhyessä ajassa ja kiireessä suuren joukon hakemuksia. Tämä on hakemusta kirjoittavan hyvä pitää mielessä. Samalla tavalla kuin hakemusta kirjoittaessa tulee yleensä kiire, myös hakemusten lukeminen tapahtuu kiireessä, deadlinen häämöttäessä tai ylittyessä.

Käytännössä hakemuksia arvioivan pitää kahlata useita (useita kymmeniä tai jopa toista sataa) hakemuksia (ja hakemus sisältää itse hakemuslomakkeen lisäksi tutkimussuunnitelman, suositukset ja muita liitteitä eli käytännössä toistakymmentä sivua) lävitse nopeassa tahdissa ja tehdä valinta niiden välillä: mitkä hakemukset lähetetään eteenpäin tai otetaan tarkempaan tarkasteluun ja mitkä hylätään suoralta kädeltä. Ja yhtä lailla kiireessä tehdä päätös (yleensä yhdessä muiden kanssa) siitä, mitkä hakemukset lopulta saavat rahoituksen.

Suuri osa hakemuksista hylätään suoralta kädeltä puutteellisuuden, virheellisyyden, muoto-ongelmien, yleisen huolimattomuuden tai epäselvän hakemustekstin vuoksi.

Tämän vuoksi, kuten Jylhäkin painottaa, hakemusten pitää olla muodollisesti oikein. Ne pitää olla tehty juuri ja täsmälleen ohjeiden mukaiseksi – myös liitteet. Tutkimussuunnitelman on oltava juuri niin pitkä kuin ohjeissa sanotaan. Ja siinä tulee olla juuri oikeanlaiset väliotsikot. Muodollisesti virheelliset, vaikka kuinka hyvät hakemukset, on helppo pudottaa jatkosta, kun kaikille hyvillekään ja huolellisesti tehdyille hakemuksille ei voi antaa rahoitusta.

Samoin käy hakemukselle, jonka ilmiasu ja kieli ovat huolimattomia, epäselviä tai epäjohdonmukaisia. Kun erinomaisiakin hakemuksia on liikaa, pienetkin puutteet saavat aikaan sen, että hakemus putoaa tarkemmasta tarkastelusta. On hyvä pyytää jotakuta rehellistä ihmistä oikolukemaan valmis hakemusteksti. Hän voi myös huomauttaa, jos ei ymmärrä jotakin kohtaa tekstissä.

Kaikkein tärkeimmät osat hakemuksessa ovat tiivistelmä – joka saattaa olla ainoa kohta hakemusta, jonka arvioija ehtii kunnolla lukea – ja hakemuksen tai suunnitelman aloitus. Kummassakin tapauksessa ensimmäinen virke on se kaikkein tärkein. Se joko herättää arvioitsijan kiinnostuksen tai latistaa sen.

Älä koskaan aloita ”Tässä tutkimuksessa tutkitaan…”

Tiivistelmän ja tutkimussuunnitelman alun tulisi olla ytimekäs ja ilmaista kiinnostavalla ja ymmärrettävällä tavalla sen, mistä tulevassa tai tekeillä olevassa tutkimuksessa on kyse. Mitä tullaan tekemään, minkälaisella aineistolla ja minkälaisin menetelmin. Minkälaisia tuloksia tutkimukselta odotetaan? Mitä hyötyä tutkimuksesta on? Kenelle? Ja ennen kaikkea: Miksi on tärkeää, että juuri tätä asiaa tutkitaan juuri tällä tavoin?

Eikä kannata kirjoittaa, että tutkimuksen aihe on kiinnostava. Pitää kuvata se tavalla, joka tuo esiin sen kiinnostavuuden.

Hakemuksia arvioiva lukija etsii innovatiivisia suunnitelmia, jotka näyttävät toteuttamiskelpoisilta niille varattuun aikaan nähden ja joiden tekijöillä näyttäisi olevan edellytyksiä toteuttaa suunnitelma. Ei siis kannattaisi sen enempää ali- kuin yliarvioidakaan tutkimuksen edellyttämää aikaa tai omia kykyjään.

Rahoittajat ovat useimmiten säätiöitä, jotka voivat vapaasti määritellä, minkälaisia tutkimuksia ne rahoittavat. Kannattaakin lukea tarkoin rahoittajan toiveista, arvoista ja painotuksista, ja nostaa omasta työstä esiin juuri niitä seikkoja. Olivat ne sitten paikallisuutta tai alueellisuutta, rohkeutta, innovatiivisuutta, monitieteisyyttä, kansallisia arvoja, taiteen ja tieteen välistä vuoropuhelua, suomalaista kulttuuria tai muuta vastaavaa.

Jos oma työ ei vastaa rahoittavan säätiön tavoitteita, rajauksia tai arvoja, pitää miettiä, onko sille ylipäätään järkevä lähettää hakemusta.

Hakemukselle pitää pyytää suosittelijoita. Erityisesti väitöskirjan tekijöille ohjaajien suositukset ovat tärkeitä, mutta kyllä pidemmällekin ehtineiden hakijoiden hakemukset ovat uskottavampia, jos niissä on hyvien suosittelijoiden kirjoittamat hyvät ja perustellut suositukset.

Pitää kuitenkin muistaa, että mikä tahansa suositus ei ole hyvä. Jos ohjaajalla on suositeltavia hakemuksia lukuisia, kannattaa kysyä, mihin kohtaan listassa oma hakemus sijoittuu. Suosittelijat joutuvat nimittäin laittamaan suosituksensa numerojärjestykseen, vaikka se ei aina reilulta tuntuisikaan. Mutta jos hakemus on suosittelijan listan loppupäässä, ei sekään kovin hyvää vaikutelmaa tee.

Kannattaa siis pyytää suositusta joltakulta toiselta – useimmiten ei-professorilta – jonka suositeltavien lista ei ole niin pitkä. Ja, on hyvä muistuttaa suosittelijaa vielä deadlinen lähestyessä. Ei nimittäin ole itsestään selvää, että kaikki, jotka ovat luvanneet kirjoittaa suosituksen, sen tosiasiassa ehtivät tai muistavat tehdä. Eikä näytä hyvältä hakemuksen kannalta, jos siinä nimetään suosittelijat, mutta varsinaiset suositukset puuttuvat. Tosin osa säätiöistä haluaa nimenomaan suosittelijan nimen, ei varsinaista suositusta.

Pitää kirjoittaa selvästi. Vierasperäisten sanojen määrä ei korreloi saadun rahoituksen kanssa. Tutkimuksessa käytettävät teoreettiset käsitteet toki tulee kirjoittaa selväsanaisesti auki, jolloin lukija näkee, että kirjoittaja ymmärtää, mitä käsitteillä tarkoittaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tiedon portaat ovat joskus jyrkät

Pitää myös muistaa, että hakemuksia lukeva ei ole välttämättä juuri samalta tieteenalalta kuin hakemuksen kirjoittaja. Toki säätiöt pyrkivät siihen, että kukin arvioitsija saa luettavakseen osapuilleen oman alansa hakemuksia. Mutta tieteenalat ovat laajoja ja koulukunnat moninaisia. Siksi kannattaa selvästi ilmaista, mitä on tekemässä.

Lukijalle syntyy yleensä vaikutelma, että selvästi kirjoitettu on selvästi ajateltu. Monimutkaisuus ei ole tutkimussuunnitelmissa hyve. Varsinkin tutkimusongelma ja tutkimuskysymykset kannattaa kirjoittaa yksiselitteisesti. Lisäksi on etu, jos suunnitelmassa on jokin yllätyksellinen momentti, jokin koukku, joka jää lukijan mieleen. Yllättävä teoreettinen, metodologinen tai tieteidenvälinen yhdistelmä. Kiinnostusta herättävä aineisto. Uudenlainen tapa kysyä.

Innostuneisuus omasta aiheesta saa näkyä.

Tekstityöpajan kommentteja

Ja muista, että jos et saa apurahaa tällä(kään) kertaa, se ei johdu siitä, että olet ihmisenä huono ja epäonnistunut. Rahoituksen saa vain pieni osa erinomaisistakin hakemuksista. Ei kannata lannistua, vaan luetuttaa hakemus jollakulla kokeneella lukijalla, hioa sitä paremmaksi, ja yrittää uudelleen.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.