Luettua: Nuoruuden esikuva kirjoittaa kirjoittamisesta

Patti Smith 2018. Omistautuminen. Siltala. 126 s. Alkuteos: Devotion. Suom. Antti Nylén

1980-luvun nuorelle punkkaritytölle Patti Smith (1946–) oli tärkeä ja harvinainen esikuva ja malli siitä, millaisia mahdollisuuksia, paikkoja ja ulottuvuuksia naismuusikolla voi olla. Vaikka hän on vanhempieni ikäluokkaa eli selvästi punk-sukupolvea iäkkäämpi, se ei tuntunut silloin missään, eikä tunnu vieläkään.

Vaikka Patti Smith muistetaan nimenomaan 1970-luvulla julkaistuista levyistä – Horses, Radio Ethiopia ja Easter – ja tunnetaan edelleen ahkerasti keikkailevana muusikkona, hän oli jo silloin ja on edelleen ensisijaisesti runoilija ja kirjoittaja.  Avioiduttuaan Fred Smithin kanssa hän oli pitkän aikaa pois julkisuudesta eläen pääosin perhe-elämää, mutta menetti äkillisesti 1990-luvun puolivälissä niin puolisonsa kuin veljensä. Hän muutti lapsineen New Yorkiin ja jatkoi muusikon uraansa ja kirjoittamista.

Nyt Patti Smith toimii mallina siitä, minkälaisia ovat vanhenevan naistaiteilijan mahdollisuudet, paikka ja ulottuvuudet. Hän on esikuva edelleen. Ja koska itse en enää haaveile rocktähteydestä, Smithistä on tullut ennemmin kirjallinen esikuva, malli kirjoittajuudelle.

Smithin muistelmateos Just kids/Ihan kakaroita nuoruuden New Yorkista, bändiuran alusta sekä seurustelusuhteesta valokuvaaja Robert Mapplethorpen kanssa teki hänestä tunnetun kirjailijan. Muistelmia lukiessani mieleen nousivat 1980-luvun porilaiset muusiikkikuviot, joissa tehtiin osin samankaltaisia asioita kuin 1970-luvun New Yorkissa – tosin pienemmässä mittakaavassa ja vaatimattomammin tuloksin.

img_1007
Patti Smith esiintymässä Pori Jazzeilla heinäkuussa 2014

Runoilija Patti Smith on ollut aina. Runollisia ovat myös hänen esseemäiset teoksensa, M Train/Elämäni tiekartta ja nyt käsillä oleva Devotion/Omistautuminen. M Train kuvasi – muun muassa – sitä kaikkea, mitä ihminen elämässään kadottaa, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Siinäkin Smith pohti kirjoittamista sekä  valokuvausta. Tämänkin teoksen kuvista suurin osa on hänen itsensä ottamia.

Digikuvien vyöryn aikana Smith ottaa polaroid-kuvia. Hän matkustaa vaivaa nähden vaikkapa Sylvia Plathin haudalle tai Frida Kahlon kotiin, ottaa yhden kuvan ja lähtee pois. Tässä teoksessa hän käy Simone Weilin ja Albert Camus’n haudoilla.

1d7f9a09-a4c3-46fd-bcdb-70e0429c0898-6097-0000075da692722e_file

Omistautuminen on alunperin Why I write -sarjassa ilmestynyt pienoisteos, kahden esseen ja yhden novellin kokonaisuus.  Se on hitaasti ja maistelemalla luettava helmi, kaunista ja kirkasta kieltä.

Alun essee kuvaa Smithiä lähtemässä kiireellä New Yorkista Pariisiin. Matkalukemiseksi hän nappaa Simone Weilin teoksen. Pariisissa hän tapaa kustantajiaan ja lukijoitaan, kävelee kaupungilla, muistelee sinne sisarensa kanssa tekemää ensivierailua puoli vuosisataa aikaisemmin. Kaiken aikaa hän tarkkailee ympäristöään ja kirjoittaa muistiinpanoja näkemästään, kuulemastaan, lukemastaan ja ajattelemastaan.

Teoksen keskeltä löytyvä novelli, ”Omistautuminen”, kantaakin mukanaan elettyä ja koettua, vaikka se on aivan oma tarinansa – Sveitsissä asuvasta virolaistaustaisesta orvosta Eugeniesta, jolle luisteleminen on elämän tarkoitus ja joka kohtaa vanhemman antiikkikauppiasmiehen, joka puolestaan haluaa omistaa Eugenien –, se heijastaa teemoissaan, rytmissään, tapahtumissaan, jopa muodoissaan Smithin kokemuksia ja muistiinpanoja.

Tällä tekstiparilla Smith tarjoaa lukijalle pääsyn kirjailijan sisään, kirjoittamisen prosessiin, siihen miten kirjailija – taiteilija – kokoaa itseensä vaikutelmia, joiden avulla tuottaa – taiteellisen prosessin myötä – aivan uuden, itsenäisen ja ainutlaatuisen teoksen.

Lopun esseessä, jossa Smith vierailee Albert Camus’n kodissa, hän osoittaa taiteen ja taideteoksen merkittävyyden. Mistä tunnistaa suuren taiteen? “Se sysää meidät liikkeeseen.” Se liikuttaa jotain meissä, joka saa aikaan halun tuottaa itsekin jotain suurta.

Samoin kuin Smithin teos saa aikaan minussa, lukijassaan, paitsi ihailua ja kunnioitusta myös halun kirjoittaa. Teosta lukiessaan pidinkin muistikirjaani aina lähelläni. Smith vastaa myös kysymykseen: Miksi kirjoitamme? “Koska emme voi vain elää.”

Antti Nylénin suomennos tavoittaa teoksen rauhallisen, kiirehtimättömän rytmin sekä kirkkaan, kuulaan kielen. Teos on täynnä ajatuksellisia helmiä, joiden äärelle pysähtyä.

43bec70b-6e0f-42bd-862d-7b435fd3bf62-6097-0000075eb5701818_file


3 thoughts on “Luettua: Nuoruuden esikuva kirjoittaa kirjoittamisesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.