Palautuksen hengessä – Talvadas-projektin tutkijat ja tutkittavat kohtaavat

img_0215

Karigasniemen Sáivu-kylätalon seinille on ripustettu valokuvanäyttely, jonka kuvat ovat minulle tuttuja. Näyttelyn kokosivat folkloristit Marjut Huuskonen ja Pasi Enges monia vuosia sitten. Näyttely oli esillä Tampereella, Turussa ja Tartossa. Tänä kesänä 1960-luvun Dálvadaksen kylän elämästä ja kyläläisistä kertovat kuvat on ripustettu aivan Suomen ja Norjan rajajoen rannalla sijaitsevan pienen punaisen puutalon seinille.

Näyttelyn saamenkielinen nimi, Dálvadasa šurra, šárra ja hurra, kuvaa niitä monenlaisia ääniä, joita arkisessa elämässä ja työnteossa kuuluu – puheensorinaa, hiekkapaperilla hiottavan puun rahinaa ja työskentelyä rytmittävää hyrinää. Puheensorina, šurra, täytti myös kylätalon äärimmilleen. Paikalle oli kerääntynyt talontäysi Dálvadaksen kylän entisiä ja nykyisiä asukkaita, heidän jälkeläisiään ja sukulaisiaan, saamelaisia ja saamelaisesta kielestä ja kulttuurista kiinnostuneita koululaisia, opiskelijoita ja tutkijoita, nuoria, keski-ikäisiä ja jo ikääntyneempiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivän teemana oli palautus – bååstede. Keskustelun kohteena vuonna 1967 aloitettu saamelaisen folkloren tutkimusprojekti (Talvadas-projekti), jossa haastateltiin kaikki aikuiset Dálvadas-kylän asukkaat (ja puhuteltiin myös lapsia) sekä joukko lähikylien (Nuvvus, Aittijoki ja Norjan Porta) ja paikoitellen koko Suomen saamelaisalueiden asukkaita. Hankkeen alkuunpanija oli professori Lauri Honko (1932–2002) Turun yliopistosta sekä Juha Pentikäinen, joka hankkeen alussa oli nuori assistentti ja nyt, kylätalossa, arvostettu emeritus-professori.

Tutkijat ovat saaneet haastateltaviltaan mittaamattoman arvokkaan lahjan: heidän kertomuksiaan, tarinoitaan ja muistojaan. Aineistosta on tehty lukuisia tutkimuksia, artikkeleita ja opinnäytteitä, ja tutkittavaa riittää vielä loputtomiin. Mutta mitä tutkijat ja tutkimus ovat antaneet takaisin lahjan antajille? Keskeistä on luonnollisesti se, että tutkijat ovat tehneet huolellista, kohdettaan kunnioittavaa tutkimusta. He ovat myös kenttämatkoillaan saattaneet osallistua talon töihin – Pentikäinen muistaa tehneensä heinätöitä. Tutkijat ovat lähettäneet kyläläisille valmiita kirjojaan. HKT-arkisto (jota itse seminaarissa edustin) on vuosikymmenet pitänyt huolta aineistoista, digitoinut ääninauhoja ja kuvia, ja tarjonnut niitä tutkijoiden käyttöön – ja myös osallistunut tämän näyttelyn kokoamiseen.  Mutta mitä vielä voitaisiin tehdä?

Päivän seminaarin aikana Juha Pentikäinen ja muut tutkijat kertoivat siitä, miksi ja miten haastatteluaineistoja alunperin kerättiin sekä siitä, miten arvokkaita ja erityislaatuisia aineistot ovat ja mitä niiden ansiosta ja avulla voidaan tutkia ja saada selville. Kuulimme myös toisenlaisen näkökulman. Haastateltavana aikoinaan ollut Piera Guttorm kertoili itse kokemiaan ja isältään kuulemiaan muistoja Dálvadaksen kylässä harjoitetuista luontaiselinkeinoista – poronhoito, metsästys, kalastus, käsityöt ja marjastus – sekä siitä, miten saaduilla ja tehdyillä tuotteilla käytiin kauppaa. Huomasi, että hän oli kertojien sukua.

Päivän aikana ääneen pääsivät myös nuoremmat sukupolvet, jotka olivat eläneet elämänsä poronhoitoalueiden ulkopuolella ja oppineet saamenkielen ehkä vasta aikuisena tai koulussa, mutta joille isovanhempien kertomukset tai arkiston haastattelunauhat olivat avanneet portin menneisyyden elämään ja ihmisiin.

Jos dálvadaslaisia oli jo haastateltu useita sukupolvia, oli myös tutkijoiden sukupolvia ehtinyt kertyä useita. Seminaarissa puhunut ja Talvadas-aineistosta väitöskirjan ”Minä melkein uskon” kirjoittanut Pasi Enges kertoi olevansa kolmatta tutkijasukupolvea ja kiinnostuneensa aineistoista luennoilla. Ensi kosketus dálvadaslaisiin tuli haastattelunauhoja kuuntelemalla, kenttämatkat Dálvadaksen kylään tapahtuivat 2000-luvulla. Nykytutkimuksen tavat tarkastella aineistoja ovat erilaisia kuin ne tavoitteet, joita projektin alussa esitettiin. Engesin väitöskirjassa tarkastellaan kertomuksia yliluonnollisen kohtaamisesta ja kertomusten monenlaisia käyttötapoja. Aivan kaikkea kerrottua ei voi ottaa totena, joskus haastateltavat halusivat höynäyttää tutkijoita, joskus he kertoivat kertomisen ilosta, joskus opettaakseen lapsia, ja joskus kerrotussa saattoi piillä jotain itse koettua.

Tämän päivän alustuksessaan Enges valotti sitä, miksi 1960-luvun tutkijat olivat niin kiinnostuneita nimenomaan saamelaisten uskomuksista ja yliluonnollisista aiheista. Haastateltavat eivät olisi aina jaksaneet niistä puhua, kun tärkeämpiä aiheita olisi ollut.

Projektin yksi alkuperäinen tavoite oli ”pelastaa” arkistoon säilytettäväksi saamelaisperinne, jonka uskottiin häviävän nopeasti. Se haluttiin laittaa talteen. Tutkijoiden mieleen ei vuosikymmeniin noussut ajatus, että koottua tietoa jotenkin pitäisi palauttaa, että saatu lahja edellyttäisi vastalahjaa. Vasta viime vuosikymmeninä on tarkemmin pohdittu aineistojen luonnetta: keille ne on kerätty? kuka niitä saa käyttää ja millä ehdoilla?

Niin Pasi Enges kuin häntä seuraavaa tutkijasukupolvea edustava Taarna Valtonen pohtivat aineistojen uusia käyttömahdollisuuksia. Mikä on aineiston merkitys nykypäivänä? Se osoittaa, miten yliluonnollisten aiheiden merkitys on muuttunut kansanuskosta omaa sukua ja perhettä määrittäväksi ja yhdistäväksi historiaksi sekä kulttuuriperinnöksi. Aineistoja voikin käyttää yhä uusien sukupolvien tutustuttamiseen omiin esivanhempiin ja heidän elämäänsä. Mutta aineistoja voi käyttää myös taiteen ja kirjallisuuden tarpeisiin, kasvatus- ja opetuskäyttöön sekä uudenlaisiin matkailuhankkeisiin – joista Juha Pentikäinenkin puhui. Menneisyyttä ja paikkojen merkityksiä avaavien tarinoiden avulla vieraillut paikat saavat uudenlaista syvyyttä. Olisikin tärkeää, että löytyisi uusia, saamelaistaustaisia tutkijoita ja taiteilijoita, jotka voisivat hyödyntää työssään aineistoja ja kerätä uutta, nykypäivän perinnettä.

Ja näin onkin tapahtumassa. Taarna Valtonen kuvasi muun muassa sitä, miten uskomusperinnettä kartoittavien haastattelujen avulla voi etsiä vastauksia tai tarjota täydentävää tietoa monenlaisiin muihinkin tutkimuskysymyksiin ja eri tieteenaloille. Tutkimusalueita voivat olla vaikkapa paikannimitutkimus, kieli ja sen muutos, alueellinen perinne ja sen historia, arkeologia sekä kansatieteellinen elinkeinojen ja kulttuuriympäristöjen tutkimus. Talvadas-projektin aineisto on merkittävä paikallishistorian ja mikrohistorian lähde, jonka välittämä tieto ulottuu 1700-luvulle asti.

Osa päivän esityksistä pidettiin saamen kielellä, joten en aivan täydellisesti pystynyt seuraamaan niiden antia. Eeva-Kristiina Harlin kertoi Kansallisarkistossa säilytetystä naisen sarvilakista ja siitä, miten tarkan museologisen ja arkistotieteellisen tutkimuksen jälkeen lakin omistajaksi varmistui yhden tutkijanaisen esiäiti. Tutkimuksien avulla on myös onnistuttu rekonstruoimaan lakin valmistuksen tekniikat ja järjestämään työpajoja, joissa naiset voivat valmistaa itselleen sarvilakin.

Itse kerroin kuulijoille siitä, miten Turun yliopiston HKT-arkistossa säilytetään ja huolehditaan Talvadas-projektin aineistoista ja miten sieltä voi pyytää omia esivanhempiaan koskevia aineistoja omaan käyttöön. Palautuksen näkökulmasta kerroin siitä, miten aineistoja on digitoitu, jotta niiden käyttö Turun ulkopuolella olisi helpompaa ja miten arkisto on tehnyt yhteistyötä niin Inarissa sijaitsevan Saamelaisarkiston (joka on seminaarin ja näyttelyn järjestäjä) kuin Oulun yliopiston Giellagas-instituutin kanssa. Palautuksen näkökulma on ollut tärkeä osa arkistotyötä viime vuosikymmenien aikana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuva: Juha Heinonen Saamelaisarkistosta

Itse en ole koskaan tehnyt tutkimusta Talvadas-aineistosta, mutta olen työssäni arkistovastaavana ollut sen kanssa paljon tekemisissä. Olen yhteistyössä muiden kanssa hankkinut rahoitusta aineiston digitointiin, olen kertonut aineistosta ja sen sähköisestä käytöstä eri seminaareissa Suomessa ja ulkomailla. Olen kantanut huolta aineiston säilymisestä. Se on ollut minun lahjani niille haastateltaville ja heidän jälkeläisilleen, joita tänään ensi kerran kohtasin.

Hanna Helander ja Ida-Maria Helandet Saamelaisarkistosta sekä Piera Guttorm
Mainokset

One thought on “Palautuksen hengessä – Talvadas-projektin tutkijat ja tutkittavat kohtaavat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s