Kirjoja joita ajattelen öisin, osa 3

Kun Turun vuoden 2018 kirjamessuihin on aikaa vain muutama päivä, on hyvä kohta kirjoittaa kirjoista: niistä joita olen lukenut, niistä joita olen lukemassa ja niistä joiden lukemista odotan. Tämä kirjamessuviikon kolmas päivitys kertoo kirjasta, jonka olen aloittanut aiemmin ja sain luettua loppuun juuri nyt, messuviikon aikana.

Viv Albertine 2018. To Throw Away Unopened. Faber & Faber.

Luin tai oikeastaan ahmin aikaisemmin kesällä nuoruuden idolini, brittiläisen Viv Albertinen palkitut ja ylistetyt muistelmat, joissa hän kuvasi lapsuuttaan ja nuoruuttaan, punk-aikakautta sekä elämäänsä Slits-yhtyeen kitaristina ja myös sen jälkeen: vaipumista masennukseen bändin hajoamisen jälkeen, kouluttautumista ja uraa elokuvantekijänä, avioliittoa, taistelua hedelmöityshoitojen kanssa, kauan kaivatun tyttären syntymää, syöpään sairastumista ja hidasta toipumista, paluuta taiteen ja musiikin pariin sekä avioeroaan. Yhteen kirjaan oli mahdutettu kahden tai kolmenkin kirjan tapahtumat napakoina, lyhyinä lukuina.

Ostin kirjan Amazonin e-kirjana ja samalla hankin Viv Albertinen tuoreemmat, viime keväänä ilmestyneet muistelmat: To Throw Away Unopened. Nyt syksyllä olen lukenut niitä, hitaasti ja nautiskellen.

Viv Albertinen napakka kieli ja tarkka ympäristön ja tapahtumien yksityiskohtien havainnointi ovat ennallaan. Hän on myös raadollisen rehellinen omista paheistaan, epäonnistumisistaan ja häpeästään. Vielä yli 60-vuotiaanakin hänen asenteensa on edelleen punk.

Uutta näissä tuoreissa muistelmissa on rakenteellinen seikka, jossa jokaisen luvun aloittavassa ingressissä kulkee aavistuksen eri tarina kuin itse luvussa tai tarina, joka johtaa niihin asioihin, joita varsinaisissa luvuissa käsitellään. Itse lukuja on kaikkiaan 59, joten ne ovat edelleenkin melko lyhyitä ja napakoita.

Tarinan keskiössä on Vivianen 94-vuotiaan äidin kuolema. Mitä tapahtui sitä ennen. Mitä kuoleman jälkeen seurasi. Miten Viv tekee surutyötä käymällä lävitse äitinsä vähäistä jäämistöä ja muistelemalla heidän yhteisiä kokemuksiaan ja sitä, mitä ylipäänsä tietää äidistään.

Samalla keriytyy auki Vivin vanhempien raadollinen tarina sekä isän että äidin näkökulmasta kerrottuna – juuri äidin muistot löytyvät kassista, jonka päälle on kirjoitettu: heitetään pois avaamatta.

Punkkaritytär luonnollisesti avaa kassin ja lukee kaiken sieltä löytyvän. Kassi paljastaa asioita Vivin ja hänen äitinsä menneisyydestä, ja naisen asemasta ylipäätään sodanjälkeisessä, miesten hallitsemassa maailmassa. Samaan aikaan Viv hakee käsiinsä aiemmin kuolleen isänsä jäämistöstä löytyneet päiväkirjat, jolloin perheen ja vanhempien parisuhteen tarina aukeaa uudesta näkökulmasta.

Mutta päiväkirjojen ja kirjeiden kertojat ovat paikoin myös epäluotettavia ja samat tapaukset kerrotaan eri näkökulmista ja eri tavoin. Viv joutuu myös pohtimaan omia lapsuusmuistojaan: mitkä ovat aitoja ja koettuja, mitkä kenties lapsen mieleen istutettuja. Joka tapauksessa suhde sekä äitiin että isään avautuu uudella tavalla. Löytyy myös isoveli, jonka äiti joutui hylkäämään avioituessaan Vivin isän kanssa.

Tärkeänä teemana ovat myös sisarusten väliset suhteet. Vivin ainoa sisar on irrottautunut perheestään ja muuttanut Kanadaan. Hän käy tapaamassa äitiään vain harvoin. Sisarusten välinen kuilu on heitä erottavan Atlantin laajuinen ja repeää lopullisesti rikki äidin kuolinvuoteen ääressä käydyssä fyysisessä kamppailussa, jonka Viv voittaa. Hän ja hänen tyttärensä jäävät valvomaan äidin ja isoäidin lähtöä.

Keskeinen teema muistelmissa on äidin ja tyttären suhde, jossa kaduttavaa on aina puolin ja toisin. Vaikka Viv menetti oman äitinsä vasta noin 60-vuotiaana, sekään ei ollut riittävästi yhdessä vietettyä aikaa, aina jää jotain sanomatta tai tekemättä. Koska Viv itse sai tyttärensä vasta yli 40-vuotiaana, hän joutuu väistämättä luopumaan äidistään aikaisemmin. Siksi Viv, samalla kun  hyvästelee äitiään, antaa tyttärelleen Vidalle mallin hyvästellä aikanaan hänet itsensä. Vaikka äidin menetys on surullista, siitä voi selvitä.

Viv pohtii tarkkaan omaa suhdettaan tyttäreensä. Hän miettii, minkälaisen naisen, äidin ja parisuhteen mallin hän on itse saanut – hän ei nuorena kaivannut parisuhdetta tai lasta, ehkä oman perheensä tarjoamasta mallista opikseen ottaneena. Minkälaisen äidin ja naisen mallin hän välittää eteenpäin tyttärelleen?

Näitä kysymyksiä kaikki äidit tavalla tai toisella mietimme. Ja unettomina öinä pohdimme niitä kertoja, kun olemme tiuskineet lapsillemme, väsyneet heihin tai kohdelleet heitä epäoikeudenmukaisesti.

Viv Albertine kuvaa myös yrityksiään ja pyrkimyksiään rakentaa uusia ihmissuhteita eronsa jälkeen. Hän huomaa, miten helposti nainen voi jäädä kiinni väkivaltaiseen suhteeseen, alkoholistimieheen tai hyväksikäyttäjään. Ehkä turvallisin valinta on elää yksin, juuri kuten hänen äitinsä teki. Hän huomaakin pikkuhiljaa muuttuvansa samankaltaiseksi kuin äitinsä – eikä siinä ole mitään pahaa.

Viv Albertinen muistelmat ovat aikuisen ja itsenäisen naisen tilintekoa menneisyytensä kanssa, mutta myös oman identiteetin tutkiskelua, joka ei kai koskaan tule aivan valmiiksi.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.