Vuosi 2018 valokuvina

Vuoden vaihtuessa on tapana summata yhteen menneen vuoden tapahtumia, saavutuksia ja menetyksiä, luettuja kirjoja, katsottuja elokuvia, nähtyjä paikkoja ja tavattuja ihmisiä, vuoden parhaita levyjä, biisejä ja keikkoja.

Ajattelin koota tähän postaukseen monenlaisia tapahtumia kuluneen vuoden varrelta valokuvien avulla. Olen aina pitänyt valokuvauksesta, ensimmäisen järjestelmäkameran hankin jo 17-vuotiaana – vaikka en koskaan oikein jaksanut opetella käyttämään valotusaikoja ja aukkoja. Viime vuodet olen kantanut mukanani pientä Olympus-kameraa sekä siihen kuuluvaa zoomia. Kesällä ostin myös uuden iPhonen, jolla olen myös kuvannut pieniä ja lähellä olevia asioita, kuten ruokia – mutta ruokakuvia pitää katsoa toisesta blogistani.

Heti vuoden 2018 alussa matkustin kuukaudeksi Edinburghiin, WSOY:n kirjailijaresidenssiin. Ensimmäisen viikon seuranani oli ystäväni, ja olimme turisteja kaupungissa, kävimme Harry Potteriin liittyvissä paikoissa, Roslynin kappelissa, Royal Gardenissa ja teimme kiertoajelun Skotlannin ylämaalle, Loch Nessiin asti.

Royal Gardenin kasvillisuutta ja eläimistöä ihmettelemässä. Kuva: Maija Linnala.

Loput kolme viikkoa olin huoneistossa yksin, kirjoittaen ja lukien. Tein kävelyretkiä, istuin teehuoneissa ja kahviloissa, kävin hauskassa lankakaupassa, hautausmailla, näköalapaikoilla ja vietin päivän eläintarhassa.

Viimeisenä iltana kiipesin Calton Hillin näköalapaikalle, jonne oli kiivennyt myös täysikuu.

Kotiin palattuani jatkui kotona arkielämä. Perheen lapset olivat muuttaneet pois, joten talon huoneet voitiin järjestää miten halusimme. Lisäksi vuosien aikana kertyneet huonekalut ja astiat sekä autotalliin ja vinttikomeroihin kertyneet tavarat piti käydä läpi, mitä säilyttää, minne sijoittaa. Tämä puuha vei käytännössä koko vuoden ja tulee jatkumaan alkaneenakin vuotena. Mutta kotimme alkaa nyt olla täynnä mukavia tiloja ja soppia, komeroiden ja kirjojen järjestäminen vie vielä aikansa.

Perittyjen astioiden äärellä käytiin monia pohdintoja. Haluammeko tämän? Minne se laitetaan? Haluaisiko joku lapsista tämän? Minne viedään ne astiat, joita emme tarvitse?

Työpaikalla yliopistolla oli arkisten opetukseen ja hallintoon liittyvien asioiden lisäksi erilaisia tapahtumia. Osllistuin esimerkiksi Suomen uskontotieteellisen seuran Uskontotieteen päivään Helsingissä, sekä Turussa Uuden etsijät -tutkimushankkeen aloitusseminaariin, hakemustyöpajaan ja referee-tapahtumaan, Halloween-luentoon, folkloristiikan läksiäisluentoon, Christianity and the politics -konferenssiin, Temenos-luennolle ja Aboagora-symposiumiin. Lisäksi osallistuin Tommy Ramstedtin, Ruth Illmanin ja Tiina Käpylän väitöstilaisuuteen.

Uuden etsijät -hanke sai vuoden alusta Koneen säätiön rahoituksen. Verkostona alkanut tutkimusryhmä jatkoi työtään todenteolla. Julkaisimme Approaching Religion -lehden teemanumeron, järjestimme avausseminaarin ja uudistimme kotisivut.

Vaikka en aivan hirveästi konserteissa käynytkään, joitain helmiä vuoteen mahtui. Keväällä pääsin näkemään pitkästä aikaa suosikkiyhtyeeni, hollantilaisen Nitsin. Syksyllä taas matkustin Espooseen asti kuuntelemaan nuoruuden idolini Yarin keikkaa Litku Klemetti & Tuntematon numero -yhtyeen kanssa. Käyn mielelläni myös kirkkokonserteissa sekä klassisen musiikin konserteissa. Muutaman musiikkitilaisuuden kävin kuuntelemassa myös Sibelius-museossa.

Nits-yhtyeen päähahmo Henk Turun kaupunginteatterin lavalla.

Toukokussa pääsin puhumaan täydelle salille arvovaltaista juhlayleisöä, kun Sammatissa järjestettiin vuoden 1918 -muistojuhla. Puhuin suomalaisten sisällissotaromaanien kotiinpaluiden kuvauksista. Loppuvuonna puheeseen pohjautuva artikkelini julkaistiin Sananjalka-lehdessä.

Tarja Halonen ja Pertti Arajärvi kuuntelevat (?) kun pidän alustustani. Kuva: Anne Heimo.

Kesäkuussa oli vuorossa vuosittainen eurooppalaisten uskontotieteilijöiden (EASR) konferenssi, joka tällä kertaa järjestettiin Sveitsin Bernissä. Tieteellisten esitysten, oman alustukseni ja kokousten ohella tutustuimme kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin, kuten Albert Einsteinin kotimuseoon. Kävin myös Paul Klee -museossa, jonka pihalta avautui ensi kertaa eteeni näkymä Alpeille. Kokemus oli suorastaan henkeä salpaava.

Ensimmäinen näkymä kaukaa siintävistä Alpeista.

Vuoden 2018 kesä oli uskomattoman lämmin. Helteet alkoivat jo toukokuussa ja jatkuivat (juhannusta lukuunottamatta) läpi kesän. Vedet olivat käsittämättömän lämpimiä. Aloitin uimakauden talviunnilla jo huhtikuussa, mutta toukokuussa pääsi uimaan jo ilman saunaakin. Uintikausi jatkui upeana koko kesän ja vedet pysyivät lämpiminä pitkälle syksyyn. Ensimmäistä kertaa jatkoin uimakautta vuoden loppuun asti. Viimeisen kerran kävin vedessä jouluaaton aattona Littoisten järvellä.

Parhaat kesähetket vietetään aina mökkisaarella.

Vuoteen mahtui monenlaisia ensimmäisiä kertoja. Kävin esimerkiksi ensimmäistä kertaa sirkuksessa. Aivan lähellä, Kustavissa, sijaitsee maailmanluokan ArtTeatro-sirkus, jonka kesäshowta ja taidokkaita akrobatia-esityksiä kävin katsomassa ja ihmettelemässä.

Pauliina Räsänen on maailmanluokan sirkustähti ja myös sirkuksen historian tutkija.

Ensimmäistä kertaa kävin myös myyttisessä Talvadaksen kylässä, josta koottua aineistoa olen arkistotyössäni monet vuodet käsitellyt. Oli upeaa nähdä pohjoisen maisemat, tajuta Suomen laajuus ja tavata Talvadaksen kylän asukkaita ja heidän perillisiään.

Nuvvuksen kylän rukoushuoneen ikkunasta avautuu näkymä Tenojoelle ja Norjaan.

Hankin elokuussa ensimmäisen kerran Museokortin ja aloin hiljalleen hyödyntämään sitä. Kävin Salon Veturitallin museossa, Turun taidemuseossa, Ett Hem -museossa, Aboa Vetus -taidemuseossa, Amos Rex -museossa sekä Taidehallissa Helsingissä. Toivottavasti tänä vuonna korttia tulee käytettyä ahkerammin.

Amos Rex -museoon sai jonottaa pitkään, mutta näyttely oli odotuksen arvoinen.

Vuosi oli täynnä esoteriaa. Syksyllä järjestimme modernia esoteriaa käsittelevän luentokurssin, joka oli hurjan suosittu. Itsekin opin paljon luentoja kuunnellessani ja opiskelijoiden harjoitustöitä lukiessani. Oma luentoni käsitteli esoteriaa ja kirjallisuutta, lempiaihettani. Aiheesta kirjoitin myös Moderni esoteerisuus Suomessa -kirjaan, jonka käsikirjoitus valmistui marraskuussa ja lähti kustantajan vertaisarviointikierrokselle. Tavalliseen tapaan myös luin paljon. Goodreadsiin kirjasin ja arvioin 103 vuoden aikana lukemaani kirjaa – yhteensä 32 477 sivua.

Olen onnekas, kun voin lukea, kirjoittaa ja opettaa aiheesta, josta olen itse niin innostunut.

Osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni luokkakokoukseen. Luvian peruskoulun ala-astetta ja myöhemmin Porissa ylä-astetta käynyt luokkani (tai osa sitä) kokoontui vanhassa koulussamme. Mukaan tuli myös yksi opettajistamme. Jälleennäkeminen oli riemastuttava, vaikka sai myös surullisia sävyjä, kun kävimme hautausmaalla tapaamassa edesmenneitä luokkatovereitamme ja opettajiamme. Vanhoja ystävyyksiä solmittiin uudelleen – ja jatkettiin myös tapaamisen jälkeen – ja perustimme oman ryhmän someen, joten yhteisöllisyys jatkuu.

Opettajamme oli täyttänyt juuri 80-vuotta, suurin osa luokkakavereistani täytti viime vuonna 55 vuotta.

Kirjoittaminen oli tärkeä osa myös vuotta 2018. Kokonainen kirjoituskuukausi Edinburghissa oli ylellisyyttä, kaksi toimitettua artikkelikokoelman käsikirjoitusta puolestaan rankkaa ja välillä ahdistavaakin työtä. Kirjoitin valmiiksi useita artikkeleita, joitain julkaistiinkin. Hauskinta oli vapaa kirjoittaminen ja erityisesti Pienen Kirjapuodin luovan kirjoittamisen aamu- ja iltapäivähetket.

Breakfast Clubissa juodaan kahvia ja teetä sekä kirjoitetaan luovien kirjoitusharjoitusten ohjaamina, esimerkiksi korttien pohjalta.

Jatkoin koko vuoden myös neulomista (tai siis kutomisesta me satakuntalaiset puhumme). Pääosin valmistin villasukkia isoille ja pienille. Loppuvuodesta laajensin valikoimaani ja ryhdyin tekemään myös pipoja. Ja aivan vuoden lopussa aloitin villapaidan tekemisen. Untuvapakkaus-yhteisölle lähetin keskosille tarkoitettuja villaneuleita.

Osallistuin ensi kertaa Tampereen kädentaitomessuille, josta löysin ihania lankoja ja ohjeita, joista riittää neulottavaa tällekin vuodelle.

Suruitta ei vuosi 2018 sujunut. Loppuvuonna puolisoni äiti, anoppini, nukkui hiljaa pois.

Muistopöytä

Jouduimme myös luopumaan kissastamme, miltei 14-vuotiaasta Kleosta, jonka sairaus eteni niin pahaksi. Pieni karvakerä jätti suuren tyhjän tilan kotiimme ja pihamaallemme.

Viimeinen kuva Kleosta, lempipaikassaan.

Pihamaalla kaikki eivät surreet kissan poismenoa. Kun puutarhaamme satoi lumipeite, se täyttyi tassun- ja varpaidenjäljistä, poluista ja kieriskelypaikoista, kun jänikset, linnut, toiset kissat ja mahdollisesti muutkin eläimet valtasivat tyhjäksi jääneen reviirin. Elvytimme myös vanhan lintujen (ja oravan) ruokintaharrastuksen.

Orava tuli heti tarkastamaan tarjontaa. Meillä on talipalloja ja kaksi lintulautaa, jotta kaikille varmasti riittää.

Juuri alkaneelta vuodelta odotan enemmän tai vähemmän samankaltaisia asioita – suruja lukuunottamatta – kuin menneeltäkin vuodelta: matkoja, konferensseja, kirjoittamista ja toimittamista, uimista ja lämpimiä mökkipäiviä, lukemista ja neulomista, ystävien ja läheisten seuraa. Tasavuosien ja valmistuvien väitöskirjojen juhlintaakin on tiedossa.


One thought on “Vuosi 2018 valokuvina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.