Uskonnon ja sukupuolen tutkimuksen nykytilasta

Abby Dayn ja Terhi Utriaisen tutkimukset, joita käytettiin lähtökohtina alustuksissa

Åbo Akademin uskontotieteessä järjestettiin lounasseminaari Religion and Gender: Reflections on the State of Art tiistaina 28.5.2019 puolenpäivän aikaan – tilaisuudessa ei kuitenkaan tarjottu lounasta, vaan kutsun lopussa (kuten juuri huomasin) kehotettiin tuomaan mukana omat kahvit, juomat tai eväät). No, vesipullo ehkä ajoi saman asian. Ja saimmehan me Abby Dayn tuomaa englantilaista suklaata.

Parisenkymmentä osallistujaa kokoontui Åbo Akademin Arkeniin kuuntelemaan ja keskustelemaan.

Professori Abby Day Lontoon yliopistosta kertoi anglikaanisten (Church of England) iäkkäiden maallikkonaisten uskonnollisesta elämästä tekemästään etnografisesta tutkimuksesta, josta olen aiemmin jo kirjoittanutkin. Naiset suljettiin anglikaanisessa kirkossa pitkään kirkon viroista ja virallisista tehtävistä, mutta heillä on ollut ja on edelleen elimellinen osa kirkollista elämää, sen jatkuvuutta ja ylläpitoa: He huolehtivat kirkkojen siivoamisesta ja yleisestä järjestyksestä, asettelevat kukkia ja vievät kuihtuneet pois. He keittävät teetä ja tarjoavat sitä kirkkoon tulijoille. He järjestävät erilaisia tempauksia varojen keräämiseen. Ja ennen kaikkea: he osallistuvat aktiivisesti kirkon tilaisuuksiin. Mitä tapahtuu anglikaaniselle kirkolle, kun he kuolevat?

Abby Day kritisoi etnografian tendenssiä, jonka mukaan ei saa mennä liian lähelle tutkittavia, ”not to go native”, ei saa ystävystyä, ei saa omaksua ajatuksia ja arvoja tutkittaviltaan. Abby Day nimenomaan halusi ”go native”: hän halusi tehdä täsmälleen samoja asioita kuin hänen tutkimansa naiset tekivät, keskustella heidän kanssaan oikeita keskusteluja, kädet tiskivedessä (jolloin ei voinut tehdä muistiinpanoja).

Abby Day ei siis tehnyt varsinaisia ”oikeita” haastatteluja, eikän hän voi saona tiettyä haastateltavien lukumäärää. Toki hänkin oli tutkimuksensa alussa informoinut haastasteltaviaan ja toiminut tutkimuseettisten periaatteiden mukaisesti, mutta varsinaiset perinteiset haastattelut jäivät tekemättä. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että se ei haittaa. Haastattelujen määrä ei ole merkittävä, vaan merkittävää on se informaatio, jota vuorovaikutuksessa syntyy. 

Abby Day osallistuikin useiden vuosien ajan tutkimiensa naisten elämään. Heistä ja toiminnasta kirkon piirissä tuli hänelle tärkeää. Naisista tuli hänen ystäviään. Myös naiset kokivat ystävänä ja hänen panoksensa tärkeänä kirkon toiminnalle. Siksi lähtö kentältä oli vaikeaa. Eikä oikeastaan koskaan onnistunutkaan. Teoretisoi 7 steps of belonging kirjassaan, miksi naiset kaappasivat hänet kirkkoonsa, eivätkä päästäneet irti. Abby Day kertoi käyttäneensä omia ja tutkittaviensa emootioita teoretisointien rakentamiseen.

Tutkimuksen keskeinen tulos on hänen tutkimuksestaan löytyvä seitsenkohtainen lista syistä, miksi kirkot ovat hänen tutkimilleen naisille tärkeitä – samoista syistä hänen itsensä oli vaikea irtautua tutkimuskentästään.

Abby Day: Religious Lives of Older Laywomen (2017)

Monenlaiset emootiot tulisikin hyväksyä – ja tunnistaa – osaksi etnografiaa: tutkittavia kohtaan voi ja saa tuntea läheisyyttä, empatiaa ja rakkautta, mutta myös vihaa ja ärtymystä. Tunteisiin pitää varautua, mutta niissä ei saa jäädä vellomaan, vaan pitää muistaa, että ne tuovat mukanaan tärkeää informaatiota.

Abby Day on mukaansatempaava luennoitsija, jota on ilo kuunnella, vaikka aihe onkin tuttu. Ensimmäisen kerran kuulin hänen puhuvan isoäititutkimuksestaan Tartossa keväällä 2015.

Vielä tutumpaa oli itselleni professori(ni) Terhi Utriaisen enkeli-etnografian kuvaus. Hän julkaisi toimitetut kenttämuistiinpanonsa syksyllä 2017 julkaistussa teoksessaan Enkeleitä työpöydällä – siitäkin olen aiemmin kirjoittanut. On metodologisesti äärimmäisen opettavaista lukea, miten etnografinen tieto ja ymmärrys rakentuvat: vuorovaikutuksessa kentällä informanttien kanssa, kotona aineiston kanssa, tutkimuskirjallisuuden kanssa sekä toisten tutkijoiden kanssa keskustellessa epämuodollisemmin tai muodollisemmin.

Terhi kuvasi omaa tutkijanuraansa uskontoetnografina ja kiinnostuksestaan erilaisista marginaaleista, rajoista – ja naisista. Naiserityinen tai naispainottunut kansanomainen uskonnollisuus on ollut hänen pääasiallinen tutkimuskohteensa.

Terhi Utriainen toi esiin sen, miten etnografisin menetelmin koottu aineisto on niin rikasta, että sitä voi loputtomiin hyödyntää teoretisoinnissa ja lähestyä eri käsittein. Se ei tyhjene. Uudenlaisen tutkimuskirjallisuuden avulla näkee taas uudenlaisia asioita. Tällä hetkellä häntä kiinnostaa erityisesti ”mahdollisuustyön” (possibility working) käsite, jonka avulla hän lähestyy aineistoa. Miten tutkittavat naiset tekevät asioita mahdolliseksi, mahdollistavat asioita enkelten avulla tai niiden kanssa.

Toinen tärkeä näkökulma on myös se, miten kulttuuri katsoo näitä (enkelien kanssa toimivia) naisia: sekä kirkot että sekulaari yhteiskunta näkevät heidät halpana ja heidän uskonsa ja henkisyytensä naurettavana. Mitä kertoo yhteiskunnasta, että sen on mahdollista nauraa näille naisille? Tämä on teema, josta olemme yhdessä kirjoittamassa artikkelia, joten ei nyt sen enempää.

Utriainen nosti esiin tärkeitä teemoja uskonnon ja sukupuolen suhteen: Miten media sukupuolittaa uskonnot? Minkälainen on hyvän uskonnon malli yhteiskunnassa, sekä kirkon että suuren yleisön näkökulmasta? Hän esitteli myös kaksi kiinnostavaa tuoretta tutkimusta: Taantuvan tasa-arvon kirkko -artikkelikokoelma ja siihen liittyvä podcast-sarja sekä Uskonto ja maailmanpolitiikka -artikkelikokoelma.

Terhi Utriainen ja yleisöä

Lyhyiden alustusten jälkeen puhujat ja yleisö keskustelivat päivän teemasta yleisemminkin. Heiltä kysyttiin, miksi molemmat painottivat alustuksessaan metodologiaa & etnografiaa? Molemmat ovat feministitutkijoita, minkä vuoksi he ovat tarkkoja huomioimassa erilaisia valtasuhteita. Terhi toi esiin sen, että hänet on koulutettu etnografiseen tutkimukseen ja sen tarkkaan ja reflektiiviseen metodologiaan. Uskonto on hänelle itselleen ”läheinen Toinen”; on oltava tarkkana, miten sitä lähestyy.

Abby Day korosti vielä, että metodologiaa pitää painottaa, jotta kuulijat ja lukijat eivät luulisi, että aineistonkokoamisessa ja tutkimisessa kyse on jostain magiasta, vaan tunnistavat, että kyse on tarkasta tieteellisestä toiminnasta. Anekdootit ja aineistolainaukset eivät ole tutkimusta. Tutkimus pitää tehdä niin hyvin kuin pystyy, jotta voi perustella oman työnsä ja saamansa (tai anomansa) tutkimusrahoituksen. Humanistista tutkimusta, uskontotiedettä tai sukupuolentutkimusta ja niiden tutkijoita ei useinkaan arvosteta, joten heidän pitää erityisen tarkkaan perustella, että heidän (meidän) tekemänsä tutkimus on hyvin tehtyä, arvokasta ja tärkeää.

Terhi Utriainen, Abby Day ja Peter Nynäs

Yleisöstä nousi kysymys siitä, mitä on tehdä tutkimusta naisena, naisista eli perinteinen insider/outsider-kysymyksenasettelu. Abby Day toi esiin sen, miten ei ensin pitänyt tutkittavistaan, koska he olivat hyvin erilaisia naisia kuin hän itse. On aina pidettävä mielessä se (sukupuolentutkimuksen perusasia) että naise(oletetu)tkin on erilaisia. Kaikilla ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja tuntemuksia. Tutkija on aina eri/erilainen (nainen) kuin tutkittavansa. Mutta voi kysyä, mitä jakaa tutkittaviensa kanssa (ja mitä ei). Vaikka uskonto tai henkisyys voi erottaa tutkittavat tutkijastaan, monenlaiset elämänkokemukset ja -kohtalot, vastoinkäymiset ja ongelmat saattavatkin yhdistää. Kaikkien kanssa löytyy jaettavia ja yhdistäviä asioita.

Tilaisuudessa keskusteltiin myös siitä, miten yhä edelleen monet oppikirjat käsittelevät miesten kokemusta ja tulkintaa miesten uskonnosta – vaikka sitä ei kirjoitetakaan auki. Siksi naisia tutkivat naiset sivuutetaan, ikään kuin kyse olisi jostain marginaalista, jostain ei tärkeästä. Useinhan naisten henkisyyden ei katsota edes ”ansaitsevan” uskonnon nimeä; se määritellään populaariksi, noituudeksi, kansanuskoksi ja monenlaiseksi muuksi ei-uskonnoksi.

Mutta pitäisikö naisten kansanomaisen uskonnollisuuden muodot ja naiset ylipäätään tuoda keskiöön? Nostaa tärkeiksi? Ja mitä se silloin tekisi naisten marginaalille uskonnollisuudelle? Riippuu tietysti kontekstista… Itse mietin, että esimerkiksi länsimaisen esoterian tutkimuksessa, jossa suurin osa tutkijoista on miesoletettuja, jotka tutkivat esoteerisia miehiä esoteeristen naisten esiinnostaminen, näkyväksi tekeminen ja tutkiminen on tärkeä tehtävä ja agenda. 

Lopussa nostettiin vielä pari vaikeaa asiaa. Nyky-yhteiskunnassa on paljon tutkimuksen ja tieteen vastaisuutta, lisääntyvää naisvihaa, vihaa naistutkijoita kohtaan. Se pitäisi ottaa vakavasti, mutta sen ei saisi antaa vaientaa tutkimusta ja keskustelua.

Toinen hankala kysymys koskee rahaa. Mihin raha menee? Se menee useimmiten ”vakaviin asioihin”, joita eivät ole uskonto, naiset tai henkisyys. Sukupuolittuneisuus on sisäänrakennettuna ja piilotettuna monenlaisiin rakenteisiin, myös tutkimusrahoitusjärjestelmiin.

Parin tunnin tiivis keskustelu ei ehkä ratkaissut kaikkea uskontoon ja sukupuoleen liittyviä kysymyksiä, mutta se tarjosi näkökulmia, ajattelemisen aihetta ja agendan. Nyt, juuri tällä hetkellä, voisi asettaa toivonsa juuri nimitettävään hallitukseen, jotta se tekisi tutkimus- ja naismyönteisempää politiikkaa kuin aikaisempi.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.