ja jatkuu…

#EASR2019 25.–29.6.2019 Tartto

Religion – Continuations and Disruptions

Päivä 3

Elvyttävä aamupäivä

Jossain vaiheessa iskee konferenssiväsymys, varsinkin jos joutuu kulkemaan puolikuntoisena, jatkuvasti yskien ja niistäen. Kolmas konferenssipäivä alkoikin aamupalan jälkeen tehdyllä päätöksellä: jään aamupäiväksi huoneeseeni lepäämään sekä valmistautumaan seuraavan päivän sessioihin, joita johdan sekä omaan paperiini, jota pitää vielä viimeistellä ja hioa.

Päätös oli onnistunut.

Selvitin, keitä paneeliini osallistujat ovat, jotta voin esitellä heidät, ja luin heidän lähettämänsä abstraktit. Kävin lävitse oman esitykseni (joka on vielä liian pitkä) sekä powerpoint-diat. Ja sen jälkeen jaksoin reippaasti lähteä kuuntelemaan Lotte Tarkan keynote-esitelmää.

Lotte Tarkan esitelmän aloitussivu

”Kaunis ja syvällinen”

Kun Lotte Tarkka oli päättänyt esityksensä, kuvaili hänet esitellyt Madis Arukask luentoa syvälliseksi ja kauniiksi. Sitä se olikin. Sisältö oli minulle pääosin tuttu, sillä Lotte on kirjoittanut samasta teemasta artikkelin, joka julkaistaan uskontoa ja kuvittelua käsittelevässä teoksessa, jota olen ollut mukana toimittamassa.

Lotte Tarkka

Lotte Tarkka käsitteli vienankarjalaista kansanrunoutta ja sitä, miten niissä on kuvattu ja kuviteltu tuonpuoleista. Hän pohti myös eri tapoja käsitellä ja käsittää kuvittelu. Se on sitä, kun runoudessa ilmaistaan konkreettisilla kuvilla muutoin sanoittamattomia tiloja, kokemuksia, asioita. Se on ihmisen luovuutta, se on metaforien ja figuratiivisen kielen käyttöä, mutta se on myös jotain joka pohjautuu fantasiaan ja yliluonnolliseen.

Saimme kuulla sekä luettuna että laulettuna muutaman runon sekä niiden tulkinnan. Luennon jälkeisessä keskustelussa muutama kuuntelija innostui tekemään omia tulkintojaan, uusista näkökulmista.

Virkistystä puutarhassa

Luennon jälkeen tapasin kahvilassa – Kahvila Werner yliopiston vieressä on ehdoton tapaamispaikka – nuoren tutkijan Hollannista, jonka kanssa keskustelimme esoteriasta, taiteesta, kuvittelusta ja luovasta kirjoittamisesta. Virkistävän keskustelun jälkeen lähdin ystäväni kanssa kävelemään Tarton yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan.

Vaikka vähän sateli, se ei haitannut. Kukat olivat kauniita. Sienet ja sananjalat oudon kiehtovia. Ruusut ja kärhöt hehkuvia, pionit jo vähän lakastumassa, iirikset kukintansa lopettaneet. Pieni sorsanpoikanen esitteli uimataitojaan ja oudonkuuloiset linnut sirkuttivat lehvästöissä.

Sitä vaan ei jaksa pelkkää konferenssia montaa päivää peräkkäin, vaan välillä on etsittävä muuta ohjelmaa, virkistyttävä ja tutustuttava kaupunkiin. Tämä puutarhakävely oli tämän viikon ainoa poikkeama asunnon ja yliopiston väliä kulkeneelta reitiltäni.

Illallinen

Olennainen osa konferenssia on myös illallinen. Se järjestetään jossain tarpeeksi suuressa paikassa, siihen kuuluu alku-, pää- ja jälkiruoka sekä viiniä. Joskus tarjolla on myös ohjelmaa. Illallinen maksaa erikseen, joten kaikki eivät siihen osallistu.

Tarton konferenssin illallinen oli Ruutikellari eli Püssirohukelder-nimisessä ravintolassa, jonka arkkitehtuuri on erittäin omaperäinen. Ravintolan ruokalista vie ajatukset keskiajalle ja oma olut on ilmeisesti erinomaista – itse en ole olutihmisiä. Kuulimme huhuja, että paikassa olisi torstaisin sähkörodeo, mutta tänä torstaina ei sellaista ihmettä näkynyt.

Minkä tahansa paikan akustiikka on koetuksella, kun sinne sijoitetaan satoja akateemisia, jotka puhuvat taukoamatta. Vierustoverin puheesta oli tuossa sorinassa ja hälyssä vaikea saada selvää.

Viime vuosina on EASR-konferenssien odotettuna ohjelmanumerona ollut (läpi yön jatkuva) disko. Niin myös tänäkin vuonna, mutta koska minun piti olla aamuyhdeksältä aloittamassa paneelin puheenjohtaminen, oli parempi mennä suoraan illalliselta nukkumaan ja jättää diskotanssit muille.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.