Haikea loppu

#EASR2019 25.6.–29.6., Tartto

Religion – Continuations and Disruptions

5 päivä

Kun pitkään ja huolellisesti valmisteltu tilaisuus, joka on intensiivisenä ja hektisenä kestänyt aamusta iltamyöhään usean päivän ajan, lopulta päättyy, on olo vähän haikea. Vaikka samaan aikaan konferenssiväsymys on valtava ja olo on helpottunut siitä, että vihdoin pääsee takaisin kotiin.

Viimeisen konferenssipäivän aamuna pitää pakata laukut ja yrittää saada matkalaukku mahtumaan kiinni. Sen voi jättää narikkaan odottamaan lähtöä. Monet ovat lähteneet jo aikaisemmin kotiin, paneeleissa on yhä vähemmän osallistujia ja kahvia ei tarvitse enää jonottaa.

Osallistuin päätöspäivänä yhteen sessioon, jossa käsiteltiin paranormaaleja ilmiöitä ja tarkoituksena oli myös pohtia tieteen ja paranormaalin välistä suhdetta – se jäi kyllä vähemmälle kuin olisin toivonut.

Tarton yliopiston jatko-opiskelija Michele Tita esitteli joitain kuolemanrajakokemuksia (Near-Death-Experience), joille on tyypillistä kokemus ruumiista poistumisesta sekä mielen ja ruumiin erkaantumisesta. Hänen esittelemissään tapauksissa kaikki kuoleman rajalla käyneet olivat tulkinneet kokemansa kristillisestä viitekehyksestä ja määrittelivät kohtaamansa hahmot kristinuskon Jumalaksi tai Jeesukseksi.

Michele Tita

Kuolemanrajakokemus on useille elämää muuttava ja mullistava: monet kuvaavat aiemmin olleensa uskonnottomia ja skeptikkoja tai luonnontieteellisesti ajattelevia. Mutta kokemus saa heidät uskomaan, että jotain muuta sittenkin on olemassa. He kuvaavat havainnoinnin kokemuksen aikana olleen intensiivistä ja erityistä: värit ovat olleet kirkkaampia, äänimaisema intensiivisempää ja he kertovat rauhan ja onnen tunteesta – toki joillakin on myös huonoja ja ikäviä kokemuksia.

Suomessa rajatilakokemuksia ovat erityisesti tarkastelleet uskonnonfilosofi Leo Näreaho teoksessaan Kuolemanrajakokemukset – Tutkimuksista tulkintoihin (2015) ja Mia Kontro Portilla – Suomalaisia kuolemanrajakokemuksia (2018). He ovat perehtyneet huomattavan laajoihin aineistoihin, ja tuovat teoksissaan esiin myös ei-kristillisiä sekä ei-elämää muuttavia kuolemanrajakokemuksia.

Tutkimusnäkökulmasta on kiinnostavaa, miten tarinoita kokemuksista (sekä omakohtaisia että toisten kokemia) kerrotaan ikään kuin objektiivisina todisteina yliluonnollisen tai kuolemanjälkeisen elämän olemassaolosta. Alustuksen pitäjä itsekin kallistui ajatukseen, että kukaan ei voi tietää varmasti, mikä on totuus näiden kokemusten takana.

Tiago Pirest taas käsitteli eksorsismia ja diabolista magiaa Brasiliassa. Hänen tutkimuskohteenaan oli katolisen kirkon virallinen eksorsisti Jose Silverio Horta (1859–1933) ja aineistona hänen omaelämäkerrallinen käsikirjoituksensa, hänestä kirjoitetut elämäkerrat sekä hänen kirjoittamansa kirjeet. Henkien manaaminen oli aiemmin hyvin yleistä, mutta tieteellisen ajattelun vallatessa alaa, käytäntö katosi – palatakseen uudelleen 1980-luvulta lähtien.

Tiago Pirest tarkastelee tutkimuksessaan manausrituaalien kuvauksista löytyviä yliluonnollisia episodeja – sen vuoksi, että niitä on tutkijan niin hankala ymmärtää ja lähestyä. Hän etsii historiallis-kulttuurista näkökulmaa hyödyntäen tapoja ymmärtää, mistä oikein on kyse. Hän ei pohdi tapahtumien ”totuutta” vaan pikemminkin poliittisia ja valtaan kytkeytyviä syitä niiden taustalla, kuten sekularisaatio, uusien uskonnollisten liikkeiden ilmaantuminen sekä 1800-luvun ultramontanismin aika, jolloin pyrittiin vahvistamaan paavin ja kirkon valtaa paikallisseurakunnissa. Toki teema liittyy myös viime vuosisadan taitteen tieteelliseen keskusteluun ja kirkon pyrkimykseen sen voittamiseen.

Paneelin organisoija, Kristel Kivari tarkasteli alustuksessaan ajankohtaista ympäristöteemaa suhteessa paranormaaliin. Hän käytti teoreettisina apuvälineinään semioottista lähestymistapaa, ekokriittisyyden käsitettä (Timo Maran) sekä Veikko Anttosen teoriaa pyhästä, erityisesti hänen tarjoamiaan kognitiivisia perusteita territoriaalisuudelle: erityiset ja poikkeavat luonnonpaikat, kuten erilaiset kukkulat, rinteet tai luolat ritualisoidaan usein pyhiksi paikoiksi, joista on pääsy toiseen todellisuuteen. Myös paikannimet saattavat kantaa mukanaan paikan pyhyyttä, kuten Virosta löytyvät lukuisat Hiiemägi- tai Hiiekallas-nimiset paikat.

Kivari käytti aineistonaan paranormaalin yhteisön järjestämän konferenssin abstraktikirjaa – hän käytti termiä ”Dowsing”, joka suomeksi kääntyy hyvin rajatusti kaivonkatsomiseksi, mutta kyse on laajemmasta ilmiöstä, jossa tarkastellaan tiloja ja paikkoja etsien mitattavia erityislaatuisuuksia – vesisuonien lisäksi erilaisia energiavirtoja tai vaikkapa jälkiä ufojen vierailuista. Kauniisti ilmaistuna kyseessä on luonnon lumotuista ominaisuuksista. Konferenssissa tarkasteltiin erilaisia erityisiä paikkoja tavalla, jossa totuuden ja spekulaation välinen raja oli hyvin ohut,

Session päätyttyä tuntui, että nyt olen kuullut aivan riittävästi yhdelle viikolle, ja lähdimme turistikävelylle. Ensin tutustuimme taidemuseossa järjestettyyn Pallas-taidekoulun 100-vuotisnäyttelyyn.

Sen jälkeen kiipesimme tuomiokirkon mäelle ihmettelemään raunioita ja sen lähellä olevaa uhrikiveä.

Ennen kotimatkan alkua nautin vielä kevyen lounaan ja pirskahtelevan juoman terassilla kuunnellen, kun sinfoniaorkesteri harjoitteli illan konserttia varten. Matka Tallinnan satamaan ja sieltä Helsinkiin sujui mukavasti tuttujen uskontotieteilijöiden seurassa. Mutta puheenaiheet kuten mielikin siirtyivät matkan aikana tieteellisistä jutuista kohti kesää ja lomaa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.