Pitkästä aikaa tarjoutui mahdollisuus puhua ja kuunnella uskonnottomuuteen liittyviä asioita, kun Suomen Kulttuurirahaston Argumenta-hanke Uskontolukutaito järjesti seminaarin ja paneelikeskustelun teemasta Multifaceted non-religiosity / Uskonnottomuuden monet muodot Helsingissä 28.11.2019. Hanketta johtavat professori Tuula Sakaranaho ja tutkija Johanna Konttori. Tilaisuuden koordinaattorina toimi Laura Kokkonen.
Kaksivuotinen hanke järjestää useita tapahtumia eri puolilla Suomea, vaihtelevista teemoista. Nyt keskusteltiin uskonnottomuudesta ja uskonnottomuuslukutaidosta. Keitä ja minkälaisia uskonnottomat ovat? Miten heidät tulisi paremmin ottaa huomioon eri tilanteissa?
Kanadan moniarvoinen kenttä
Päivän pääpuhujana oli professori Lori Beaman Ottawan yliopistosta, Kanadasta. Hän kuvasi Kanadan uskontokenttää, jossa Suomen tapaan noin neljännes ihmisistä on uskonnottomia, ja suurin osa tavalla tai toisella kristittyjä. Uskonnottomien kenttä on moninainen, mutta sama koskee kristittyjä – toki katolilaisuus ja erilaiset protestanttisuuden muodot ovat vahvoja, mutta yhä useampi kristityksi tunnustautuvista ei tee uskontoon liittyen juuri mitään.
Uskontokenttää ja uskontoon liittyvää keskustelua värittävät Kanadassa yhtäältä maahanmuuttajiin toisaalta alkuperäiskansoihin liittyvät keskustelut. Maahanmuuttajien myötä uskonnollinen kenttä on muuttunut monimuotoisemmaksi ja näkyvämmäksi. Mutta maahanmuuttajiin liittyy samankaltainen uskonnollistamisen kulttuuri kuin Suomessakin. Maahanmuuttajilla oletetaan olevan aina jonkinlainen uskonnollinen identiteetti, useimmiten muslimi-identiteetti. Siksi uskonnoton maahanmuuttaja on niin suurelle yleisölle kuin viranomaisillekin vieras kategoria.
Vaikka Suomessa asuu Euroopan ainoa alkuperäiskansa, saamelaiset, heidän uskontoperinteestään hyvin harvoin kuulee mainintoja pohdittaessa Suomen uskonnollisen kentän monimuotoisuutta. Sen sijaan Kanadassa alkuperäiskansojen uskonto on huolenaihe – kansakunnan monikulttuurinen perintö mainitaan jopa perustuslaissa. Kanada tunnistaa oman kolonialistisen historiansa ja sen, että maa on rakennettu alkuperäiskansojen maille.
Kanadan yhteiskunta on moniarvoinen, mikä näkyy useilla eri alueilla. Esimerkiksi kuolevien hoidossa mietitään, minkälaisella käsitteistöllä voidaan puhua kuolemasta – kaikki eivät oleta siirtyvänsä johonkin toisaalle kuoleman jälkeen. Elämän ja kuoleman kysymyksistä keskustellaan pikemmin ihmisoikeuskysymyksinä kuin kristinuskon käsittein.
Ihanat tilastot!
Vaikka en itse osaa tilastotiedettä, lukea ja analysoida tilastoaineistoja tai piirtää graafisia kuvioita, olen valtavan kiinnostunut erilaisista graafeista, pylväistä ja muista kuvioista, joilla kuvataan sitä, miten ihmiset milloinkin eroavat kirkosta tai miten he ovat vastanneet milloinkin uskontoon liittyviin kysymyksiin. Siksi nautin kovasti Teemu Tairan, Kati Tervo-Niemelän ja Roosa Haimilan esityksistä, joista ei grafiikkaa puuttunut.
Teemu Tairan esityksessä oli aineistona yhtäältä Gallup Ecclestiastica 2015 ja toisaalta Helsingin yliopiston graduntekijän Tiina Parkkisen kokoama nuorten, uskonnottomien, milleniaalien (s. 1980–1990) haastatteluaineisto. Tilastojen lisäksi tarvitaan myös etnografista lähestymistä, jotta ihmiset ja heidän ajatuksensa nousisivat tilastonumeroiden takaa näkyviin.
Aikaisempina vuosikymmeninä oli Suomessa iso kynnys ilmoittautua ateistiksi (joillekin se on sitä edelleen), koska käsite kiinnittyi vahvasti politiikkaan, vasemmistolaisuuteen, ja ainakin aiemmin provokatiivisesti esiintyneisiin Vapaa-ajattelijoihin. Mutta milleniaalit ovat ravistaneet nämä painolastit harteiltaan ja voivat määritellä itsensä uskonnottomuuden positiivisena identifikaationa. Uskonnottomuus ja ateismi normaalistuvat nuoremmista sukupolvista alkaen.
Erilaisten tilastojen valossa voidaankin huomata, että nuorten ihmisten uskonnottomuus on lisääntymään päin. Esimerkiksi Nuorisobarometrissä 2018 puolet nuorista ilmoitti olevansa uskonnottomia. Tosin eri kyselyissä on kyselty vähän eri tavoin asiaa, ja siksi uskonnottomien määrä on eri kysymyksissä ja kyselyissä vähän erilainen. Osa kyselyistä mahdollistaa useamman identifikaation ilmaisemisen, jolloin ihminen voi sanoa olevansa sekä uskonnoton että kristitty.
Suuri osa uskonnottomista ja ateisteista on edelleen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Mutta uskonnottomien nuorten pitää selitellä ystävilleen, miksi ovat kirkon jäseniä. He voivat vaikkapa kertoa käyvänsä joulukirkossa sen tunnelman ja perinteiden vuoksi, mutta kiistävät tapahtumassa olevan mitään uskonnollista heidän osaltaan.
Uskonnottomuus ei ole aktiivinen identiteetti, vaan se aktivoituu ja tulee näkyviin vain silloin, kun kohdataan jotain uskonnollista, johon pitää ottaa kantaa tai reagoida. Myös uskonnottomat voivat pitää ateisteja ärsyttävinä ja vasta neuvottelujen jälkeen he itsekin tunnistavat olevansa ateisteja – ihmisiä, jotka eivät usko jumalaan.
Kansalaisuskonnon näkökulmasta näyttäisi puolestaan siltä, että kytkös suomalaisuuden ja uskonnollisuuden/luterilaisuuden välillä olisi murtumassa. Tästä olisi kiintoisaa kuulla tarkemmin.
Professori Kati Tervo-Niemelä esitteli vähän laajemman näkökulman uskonnottomuuteen ja sen muutokseen tarkastellen sitä pohjoismaisen, neljälle vuosikymmenelle ulottuvan aineiston valossa. Kun oletuksena on, että uskonnollisuus on viime vuosikymmeninä muuttunut. Tilastot eivät olekaan aivan samaa mieltä. Lukuunottamatta Ruotsia, jossa uskonnottomien määrä on koko ajan ollut muita suurempi, muut Pohjoismaat ovat uskonnollisuuden ja uskonnottomuuden suhteen pysyneet melko samalla tasolla.
Mutta kun tilastoja katsoo tarkemmin, myös muutosta löytyy. Aiemmin kirkkoon kuuluminen ei ollut kovin merkityksellinen sen suhteen, onko ihminen uskonnollinen vai uskonnoton. Mutta nyt tilanne on muuttunut – niin Suomessa kuin Ruotsissa – ja kirkkoon kuuluvista suurempi osa on uskonnollisia kuin uskonnottomia, ja kirkkoon kuulumattomista taas päinvastoin.
Myös sukupuolella on merkitystä: myös Pohjoismaissa uskonnollisista suurempi osa on naisia, uskonnottomissa jakauma on suunnilleen tasan, ja ateisteista taas suurempi osa on miehiä.
Roosa Haimila puolestaan esitteli tuloksia kansainvälisestä tutkimusprojektista, jossa tarkasteltiin uskonnottomien ateistien uskomuksia ja maailmankuvaa. Kuten Mikko Sillfors väitöskirjassaan ateistisesta henkisyydestä osoitti, myös ateisteilla on henkisyyden kokemuksia, arvoja ja käsityksiä moraalista ja pyhästä – vaikkapa ihmetystä luonnon, taiteen tai rakkauden äärellä.
Haimilan analysoimassa aineistossa suomalaisten ateistien tärkeiksi arvoiksi osoittautuivat tiede, humanismi/ihmisyys, kriittinen epäily/kysymisen ja avoimuuden merkitys, luonnonlait, maapallosta ja toisista ihmisistä huolehtiminen sekä ihmisten välinen tasa-arvo ja sen edistäminen. Eri maiden vastauksissa oli hienoista vaihtelua, mutta tiede ja humanismi nousivat miltei kaikkialla tärkeiksi.
Sukupuolella on edelleen väliä
Olen aiemmin kirjoittanut ja edelleen tietysti säännöllisesti luennoin sukupuolen merkityksestä uskonnollisuudessa ja uskonnontutkimuksessa. Olen myös kirjoittanut uskonnottomuuden sukupuolittuneisuudesta. Nyt kaivoin tätä alustusta varten esiin vanhat tekstini, ja luin myös siitä, minkälaista tuoreempaa tutkimusta tällä kentällä on tehty.
Naisten suurempi uskonnollisuus on asia, joka rutiininomaisesti esitetään, mutta tuoreet tilastot osoittavat, että se koskee erityisesti kristinuskoa. Joissain toisissa uskontoperinteissä, kuten vaikkapa islamissa tai juutalaisuudessa miehet ovatkin uskonnollisesti aktiivisempia.
Naisten suuremman uskonnollisuuden syistä on myös esitetty monia selitysmalleja, jotka yhteenkoottuina varmasti jotain selittävätkin. Marta Tzrebiatowska ja Steve Bruce (2012) uskovat sekularisaatioteesiin ja esittävät, että sekularisaatio on vaikuttanut ensinnä nimenomaan miehiin (jotka käyvät töissä ja muutenkin toimivat julkisuudessa) ja erkaannuttanut heidät uskonnosta, ja kun sekularisaation vaikutukset osuvat vahvemmin myös naisiin, irtautuvat hekin vuorostaan uskontoperinteistä. Osaltaan tämä on osoittautunut oikeaksi, mutta vastaus on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempi.
Koulutetut, työssäkäyvät, nuoret, feministisesti ajattelevat naiset länsimaissa ovat yhä useammin uskonnottomia. Uskonnottomuudesta ja ateismista on tullut länsimaissa viime vuosikymmeninä sellainen identiteetin muoto, joka ei välttämättä aiheuta naisille sosiaalista syrjintää. Joidenkin mielestä kaikkien feministisesti ajattelevien tulisi olla ateisteja.
Mutta ei feministeillä tai naisilla ylipäätään ole välttämättä luontevaa tai turvallista olla kaikissa ateistisissa yhteisöissä, sillä naisvihamielisyyttä, erilaisiin vähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää ja ymmärtämättömyyttä on esiintynyt useilla ateistisilla foorumeilla niin on- kuin off-line.
Marta Tzrebiatowska on kahdessa 2018 julkaistussa artikkelissaan tarkastellut kokoamansa haastatteluaineiston perusteella sitä, miten ateistiksi identifioituvat naiset, jotka eivät kuitenkaan ole ”taistelevia ateisteja” tai kuulu mihinkään uskonnottomien organisaatioon (joista useimmiten etsitään haastateltavat uskonnottomuus-tutkimuksissa) uskovat, ajattelevat ja toimivat. Miten ateismi näkyy heidän arjessaan? Mitä heille merkitsee feminismi?
Haastatteluissa esiin nousseet teemat arkisessa ateismissa liittyivät äkillisiin kohtaamisiin uskontojen ja uskonnollisten ihmisten kanssa, jolloin asiaan piti ottaa kantaa. Se aiheutti neuvotteluja erilaisissa siirtymäriiteissä, esimerkiksi valitaanko uskonnollinen vai maallinen rituaali solmittaessa avioliittoa, juhlittaessa lapsen syntymää tai haudattaessa läheistä vainajaa. Myös vanhemmuus ylipäätään aiheutti pohdintaa ja neuvotteluja: Miten vastata lapsen eksistentiaalisiin kysymyksiin? Miten valita lapsen katsomuskasvatus ja -opetus kotona, päivähoidossa ja koulussa? Tuttuja kysymyksiä itsellenikin.
Marta Tzrebiatowskan haastateltavat pyrkivät olemaan kohteliaita, huomaavaisia ja huomioonottavia näitä kysymyksiä pohtiessaan. He eivät halunneet provosoida ja saattoivat siksi tyytyä vaikkapa solmimaan avioliiton kristillisin menoin, jos se oli heidän puolisolleen tärkeää. Haastateltavat osoittautuivat suorastaan vastakohdiksi vihaisen ateistin stereotyypille.
Eivät he olleet myöskään vihaisia feministejä, vaan näkivät feminismin tarjoavan heille voimaantumista, tukea ja vahvuutta toteuttaa omaa naiseuttaan postsekulaarissa, länsimaisessa yhteiskunnassa.
Lukiessani verkosta löytyvää Secularism and nonreligion -julkaisua huomasin ilokseni myös teeman, johon aiemmin en ollut törmännyt uskonnottomuustutkimuksessa: intersektionaalisen lähestymistavan uskonnottomuuteen. Erityisesti aihetta käsittelevässä teemanumerossa otettiin huomioon niin seksuaali- kuin sukupuolivähemmistöt.
Tilastoaineistoistahan ei löydy tietoa hlbtq-ihmisten uskonnollisuudesta tai uskonnottomuudesta. Vastaajaryhmät jäävät niin pieniksi. Erityisen pieniksi vastaajaryhmät jäävät niiden kohdalla, jotka eivät asetu binääriselle mies/nainen-akselille. Kyselylomakkeet tarjoavat yleensä vain nämä kaksi vaihtoehtoa, jolloin muunsukupuoliset tai ne jotka eivät näihin kategorioihin identifioidu, jättävät vastaamatta kyselyyn tai heidän vastauksiaan ei huomioida. Teemanumerossa nostettiin esiin se tärkeä seikka, että tutkijat eivät välttämättä huomaa omaa cisseksismiään, vaan pitävät ”luonnollisena” vaikkapa aineistojen ja ihmisten jakautumista joko miehiin tai naisiin.
Paneelikeskustelu uskonnottomuudesta Suomessa
Iltapäivän tutkimusseminaarin jälkeen päivä jatkui vielä suomenkielisellä, suurelle yleisölle tarkoitetulla paneelikeskustelulla. Sitä johti professori Titus Hjelm, ja siihen osallistuivat tutkija Kimmo Ketola Kirkon tutkimuskeskuksesta sekä Vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Esa Ylikoski ja Suomen Humanistiliiton puheenjohtaja Irma Peiponen.
Keskustelu oli vilkas ja suuntautui moniin tärkeisiin suuntiin, kuten uskonnottomien järjestöjen toimintaan ja merkitykseen, uskonnottoman ihmisen tapakulttuuriin ja siihen liittyviin ongelmiin ja syrjintään, katsomuskasvatuksen malleihin ja uskonnonharjoituksen läsnäoloon koulumaailmassa. Osin puhuttiin samoista teemoista ja tilastoista kuin iltapäivän seminaarissa.
Uskontolukutaidon kannalta merkittävää oli kertoa niistä asioista, joita uskonnottomien kohdalla tulisi ottaa huomioon. Näitä olivat esimerkiksi uskonnoton tapakulttuuri – vaikkapa joulun vietto ilman uskonnollisia elementtejä –, ihmisoikeusongelmat ja syrjintä eri alueilla yhteiskunnassa, valan/vakuutuksen antaminen (valittaessa joko uskonnollinen vala tai maallinen vakuutus, samalla joutuu paljastamaan jotain omasta katsomuksestaan), siirtymäriitit, kuten uskonnottomat nimijuhlat, avioliittoon vihkiminen ja hautajaiset, sekä koulumaailma.
ProSeremoniat tarjoaa tukea ja puhujia siirtymäriitteihin. Nimijuhlat, tai nimiäiset, useimmat perheet järjestävät omin voimin, ja puheiden pitäjät löytyvät perheen ja ystävien joukosta. Avioliittoon vihkiminen tapahtuu maistraatissa – Vapaa-ajattelijat eivät ole saaneet vihkimislupaa. Uskonnottomien hautajaisten järjestäminen on sen sijaan Suomessa haasteellisempaa. Aiemmin uskonnottomiin hautajaisiin pyydettiin puhumaan vaikkapa puhumaan tottunut alueen kansanedustaja tai ay-liikkeen aktiivi. Nykyään voi puhujan tilata ProSeremonioilta, jos läheisten joukosta ei puhumaan tottunutta löydy.
Toki myös hautajaiset voi järjestää monin eri tavoin ja vainajan oman perheen ja ystäväpiirin voimin, ja vainajan omia toiveita kunnioittaen. Yhä useampi uskonnoton vainaja tuhkataan ilman eri seremonioita, ja muistotilaisuus järjestetään vasta sen jälkeen tai tuhkan sirottelun yhteydessä. Kaikki eivät halua mitään erillistä seremoniaa, vaan toivovat oman tuhkan korutonta sirottelua kotipuutarhaan, tärkeään luontoympäristöön tai mereen.
Ongelma on siinä, että kaikki seurakunnat eivät anna järjestää muistotilaisuutta krematorionsa kappelissa ilman papin läsnäoloa. Eri kaupunkien ja kuntien uskonnottomat ovat siis tässä suhteessa eriarvoisessa asemassa.
Katsomuskasvatuksen nykytila ja tulevaisuus, kaikille yhteinen katsomusaine sekä elämänkatsomustiedon avaaminen kaikille, ovat teemoja, jotka puhuttavat kaikkia uskonnosta, uskonnottomuudesta tai koulumaailmasta kiinnostuneita. Suuri yleisö kiistelee Suvivirrestä ja joulujuhlista, mutta uskontotieteilijät ja uskonnottomat pohtivat teemoja laajemmin ja monipuolisemmin.
Uskontolukutaito-hankkeen toiminnasta voi lukea katsomukset.fi-portaalissa ja sitä voi seurata sosiaalisen median kanavilla: https://twitter.com/ArgumentaU; https://www.facebook.com/ArgumentaUskontolukutaito/ .
Nostetaan teksti pöydälle 