Matka matkalla: Heraklion ja Knossos

Neljän viikon Hanian-matkamme aikana oli hyvä katsahtaa muuallekin saareen. Pääosin olemme tutustuneet ympäristöön kävelemällä. Kerran lähdimme vaellusretkelle paikallisen vuoristokerhon kanssa. Ja koska on sanonta, että jos käy Kreetalla näkemättä Knossosta, se on sama kuin kävisi Egyptissä näkemättä pyramideja – tosin me olemme käyneet Egyptissä näkemättä pyramideja, mutta näimme kyllä Luxorin ja kuninkaiden laakson eli ehkä matka silti lasketaan.

Mutta halusimme siis nähdä Knossoksen. Samalla teimme pienen yön yli -retken Heraklioniin, pitkään matkaan upotetun lyhyen matkan. Loman suorastaan, sillä muutoin olemme työskennelleet ahkerasti. Jätimme tietokoneen majapaikkaan ja hyppäsimme aamubussiin Haniasta Heraklioniin. Hinta 15.10 euroa. Kesto 2 tuntia 45 minuuttia.

Kun joku muu ajaa, voi itse keskittyä katsomaan maisemia, joita matkalla riitti. Ajoimme meren ja vuorten välissä ja lähempänä Heraklionia vuorten välisissä solissa. Bussi pysähtyi matkan aikana useisiin kyliin ja kaupunkeihin; Rethymon näytti kaikkein kiinnostavimmalta, mutta pienet kylät olivat myös kiehtovia. Jos ne sijaitsivat meren äärellä, ne olivat täynnä hotelleja ja turisteille tarkoitettuja liikkeitä – ja kiinni näin tammikuussa.

Jos kylä sijaitsi vuoristoisessa maisemassa, siellä useimmiten viljeltiin oliivipuita, viiniköynnöksiä ja sitrushedelmiä sekä kasvatettiin monenvärisiä lampaita, vuohia ja kanoja. Ne saivat toteuttaa omia luontaisia ja lajityypillisia kuoputtamisen, kiipeämisen ja ruohonmutustelun tarpeitaan eli ne näyttivät – ainakin ohiajavan näkökulmasta – tyytyväisiltä oloonsa.

Lammaslauma vuoristokylässä

Heraklion – sokkeloinen kaupunki

Heraklionia on sanottu rumaksi kaupungiksi, eikä se kovin kauniilta näyttänyt ainakaan läheltä katsoen. Kauempaa katsoen se oli yhtä kaunis ja valkoinen kuin mikä tahansa kreetalainen taajama. Meri Heraklionin edessä oli suuri, rannassa kohosivat venetsialaisten aikoinaan rakennuttamat jykevät muurit, jotka myös kiersivät korkeina vanhaa keskustaa.

Vanhaa ja uutta rakennuskantaa

Vanha kaupunki ei näyttänyt niin vanhalta kuin Haniassa, mikä johtunee siitä, että se oli kärsinyt pahasti toisen maailmansodan pommituksista ja rakennettu pääosin sen jälkeen.

Kaupunki oli sokkeloinen, kadut kulkivat sikin sokin ja jouduimme pitämään puhelimen karttasovelluksen ja reitinopastajan miltei koko ajan päällä.

Mutta huomasi, että kyseessä on opiskelijakaupunki. Keskustassa oli tarjolla paljon kivoja kahviloita. Kaikkialla oli kasvisruokaa ja oli erityisesti luomuun ja vegaaniruokaan erikoistuneita liikkeitä.

Löysimme pienen hotellin, joka oli uusi, siisti ja mukava. Sänky oli ylellinen, kylpyhuoneen pyyhkeet hohtavan valkoiset ja paksut, suihkusta valui vesi kuin sateesta ja pienet purnukat olivat täynnä tuoksuvia shampoita, hoitoaineita ja voiteita.

Pienessä huoneessa oli kaksi parveketta, jotka eivät kuitenkaan avautuneet merinäköalaan, kuten esitteessä oli kuvattu, vaan vastapäiseen taloon. Mutta ei siellä nyt olisi tarjennutkaan istua.

Herkullisesta aamiaisesta pitää aina ottaa kuva

Arkeologinen museo

Kiiruhdimme maailmankuuluun arkeologiseen museoon, joka näin talvikaudella sulkeutui jo kolmelta. Osa museosta oli myös suljettuna, mutta vain modernein osa – viimeiset kolme tuhatta vuotta antiikkia, roomalaisia, venetsialaisia ja ottomaaneja. Me olimme tulleet katsomaan minolaista kulttuuria ja sitä oli runsaasti tarjolla.

Talvikaudella museokäynti on miellyttävä, sillä lippuluukulle ei tarvitse jonottaa, liput ovat kesähintoja alhaisemmat, eikä museoesineiden ja kylttien edessä tarvitse tungeksia, vaan voi kaikessa rauhassa kierrellä vitriinistä toiseen.

Näimme kaiken, mitä odotimmekin: ikoniset ja Mika Waltarin Sinuhe-teoksesta tutut härillä tanssijat, Minos-kuninkaan kultaisen sormuksen, Faistoksen kiekon, jonka sanomaa vain arvaillaan, mustan härän pään kultaisine sarvineen, käärme kädessä tanssivan jumalattaren. Tuhansia vuosia vanhoja esineitä, joiden kaiverrukset piirtyivät esiin terävinä ja värit loistivat kirkkaina.

Ostin kaupasta Knossoksesta kertovan opaskirjan, jotta voisin tutustua paikkaan ennen seuraavan päivän vierailua. Puolisoni oli jo lukenut pitkälle Leonard Cottrellin teosta The Bull of Minos. The Great Discoveries of Ancient Greece vuodelta 1953, joten hän osasi kertoa kiintoisia yksityiskohtia kaivauksista.

Titukselle omistettu kirkko

Museon ja aterian jälkeen kiersimme kaupunkia ja pyörimme sen sokkeloissa (täältäkö se tarina labyrintista on peräisin?) etsien apostoli Titukselle omistettua kirkkoa. Se oli peräisin alunperin jo ensimmäisen vuosituhannen lopusta, välillä se oli ollut moskeija ja nyt taas ortodoksinen kirkko.

Tituksen kerrotaan tulleen Kreetalle jo vuonna 57, yhdessä apostoli Paavalin kanssa. Hän organisoi saarelle kristillisiä seurakuntia Paavalin ohjeiden mukaan. Hänen ruumiinsa oli tuotu tähän kirkkoon, mutta venetsialaiset olivat vieneet sen mukanaan. Ruumis – tai oikeastaan vain kallo – palautettiin vasta vuonna 1966.

Tituksen kallo kullatussa säilytysastiassaan

Kirkon suuri sali oli hämärä ja täynnä maalauksia ja ikoneita. Siellä ei näkynyt turisteja, vaan hartautta harjoittavia ortodokseja, jotka tekivät ristinmerkkejä, suutelivat pyhäinkuvia ja rukoilivat. Eivätkä he olleet vain vanhoja ihmisiä, vaan nuoria, parhaassa iässään.

Pyhimysten kuviin oli kiinnitetty toiveita ja rukouksia.

Pienessä kappelissa, jossa Tituksen kalloa säilytettiin, istui nurkassa vanhempi, valkopartainen mies kasseineen, ehkä ottamassa päivätorkkuja, ehkä lämmittelemässä, ehkä vartioimassa, että kukaan ei tekisi mitään asiatonta.

Knossos

Hyvien yöunien ja herkullisen aamiaistarjoilun jälkeen oli aika jättää hotelli ja etsiytyä Knossokselle. Saimme hotellivirkailijalta kävelyohjeet linja-autoasemalle, josta ostimme bussiliput Knossokselle ja takaisin. Bussin lähtiessä olimme ainoat matkustajat, mutta matkan varrella bussi täyttyi ja ehti tyhjentyäkin, joten Knossokselle tultaessa olimme taas ainoat matkustajat.

Taaskaan ei tarvinnut jonottaa lippuluukulle. Sen sijaan meidän piti ohittaa nainen, joka tarjosi tunnin opastettua kierrosta edulliseen talvihintaan, 60 euroa. Kiitimme ystävällisesti ja jatkoimme matkaa. Meillä oli opaskirja ja olimme jo opiskelleet aikamoisen määrän tietoutta. Halusimme kaikessa rauhassa ja omaan tahtiin perehtyä paikkaan.

Knossos on kukkula, jossa on ollut asutusta monessa kerroksessa.

Opastaulut kertoivat suunnilleen samaa tarinaa kuin opaskirjanikin. Jännittävästi koko ajan kulki rinnan kuin kaksi tarinaa: se, miten paikalla eläneet minolaisen kulttuurin edustajat olivat eläneet ja mitä missäkin tilassa tehneet, ja se, miten alueen merkittävin löytäjä ja vaikuttaja, sir Arthur Evans, paikalla on tehnyt, miten hän on minkäkin tilan tulkinnut ja minkälaiseksi hän ne halusi rekonstruoida.

Ehkä Knossoksessa on joskus ollut tällaista, ehkä ei.

Knossoksessa on siis yllä olevan kaltaisia kiviraunioita, joita arkeologit kaivavat huolellisesti esiin, tutkivat ja arvioivat ja pyrkivät säilyttämään mahdollisimman aitoina.

Lisäksi paikalla on Evansin kuvitelmien ja toiveiden mukaisiksi rakennettuja tiloja: punaisiksi maalattuja pylväitä, taiteilijoiden näkemyksiä muinaisista freskoista. Nykyarkeologit eivät oikein arvosta Evansin tulkintoja ja opastauluissa kerrotaankin välillä, miten asiat nykyisin nähdään.

Paikka on siis myös kiistelty paikka.

Se sijaitsee vuoren juurella, suojaisalla ja hedelmällisellä seudulla. Kukkulan juurella laidunsivat hanhet, kanat ja siat, pellot viheriöivät ja vuoren rinne oli täynnä oliivipuita.

Kuljimme ympäriinsä ja kuvittelimme. Huomautuksena voin sanoa, että kannattaa ottaa kunnon kengät, maasto on epätasaista.

Kirjailijan hauta

Paluumatkalla Knossokselta jäimme bussin kyydistä lähestyessämme kaupunginmuuria. Siellä, jossain korkeuksissa sijaitsi Kreetan tärkeimmän kirjailijan, Nikos Kazantzakisin hautamuistomerkki.

Täytyy sanoa, että sinne oli kyllä hurjan vaikea löytää. Karttasovelluskaan ei auttanut. Kävelimme välillä harhaan ja jyrkkiä portaita ylös alueelle, jossa hauta ei sitten kuitenkaan ollut. Ehkä opaskylttejä olisi voinut olla enemmän.

Muistomerkkiin on kaiverrettu: En toivo mitään. En pelkää mitään. Olen vapaa.

Kazantzakis on tutun Kerro minulle Zorbas -romaanin kirjoittaja. Ja vielä kuuluisamman Viimeinen kiusaus –romaanin kirjoittaja. Kummastakin on tehty tunnettu elokuva. Mutta hän oli myös paljon muuta: filosofi, runoilija, poliitikko, journalisti, levoton matkailija.

Kun hänet tuotiin kotisaarelleen haudattavaksi, häntä ei haluttu päästää siunattuun maahan, ja hautajaisten aikana ihmiset polttivat kirkon ulkopuolella hänen kirjojaan. Häntä pidettiin kirkonvastaisena ja harhaoppineena.

Mutta hän sai hautapaikan hautausmaiden ulkopuolelta, paikalta, josta avautuvat kaikkein kauniimmat näköalat kaupunkiin, vuorille, merelle.

Valkoiset vuoret loistavat auringossa

Nyt olimme nähneet kaiken, minkä halusimme ja palasimme takaisin Haniaan nauttimaan matkamme viimeisistä päivistä.


One thought on “Matka matkalla: Heraklion ja Knossos

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.