Kyllikki Saaren murha ja sodanjälkeisen Suomen huuruinen mielenmaisema

Nuori tyttö katoaa pyöräillessään illalla kotiin. Hänet löydetään vasta kuukausia myöhemmin haudattuna suolle.

Suurin osa suomalaisista tunnistaa, että tässä on kyse Kyllikki Saaren murhasta. Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari (ei sukua) selvittää tässä Gaudeamuksen julkaisemassa tutkimuksessa Kuuluisan kuoleman varjo (2020) sitä, miksi ja miten Kyllikki Saaren murhasta tuli osa suomalaista mentaalihistoriaa. Teoksen alaotsikko kysyy: Miksi Kyllikki Saaren murha ei unohdu?

Saari on käynyt läpi vuonna 2017 julkiseksi tulleen, noin 35 000 sivua käsittäneen tutkinta-aineiston, suurimman osan Saaren murhaa käsittelevää sanoma- ja aikakauslehtiaineistoa sekä murhan inspiroimat kulttuurituotteet, kuten romaanit ja elokuvat. Hän on myös kartoittanut systemaattisesti sitä, miten internetissä on aiheesta viime vuosina keskusteltu. Lisäksi teosta varten on tehty kysely, jossa selviää se, miten suomalaiset tämän murhan muistavat. Tutkimusaineisto on siis massiivinen. Teos on tieteellinen tutkimus, joka on varustettu tarkoin viittein ja lähtein.

Itseäni teos alkoi kiinnostaa luettuani Helsingin Sanomien arvostelun, jossa Simopekka Virkkula nostaa esiin ”sodanjälkeisen Suomen huuruisen mielenmaiseman”, ”sumuisen Suomen” ja ”rationalisoituvan yhteiskunnan irrationaalisen kääntöpuolen” – toisin sanoen unet, enteet sekä spiritualistisissa istunnoissa saatu informaatio, joita kansalaiset lähettivät poliisien tietoon.

Kyllikki Saaren kuolema ja kerrostunut kollektiivinen muisti

Juho Saaren tutkimus tarkastelee Kyllikki Saaren murhaa kerrostuneen kollektiivisen muistin näkökulmasta.

Hän nostaa esiin ne tekijät ja toisiaan seuraavat tapahtumaketjut, jotka tekivät Saaren murhasta tunteita herättävän ja mieleenpainuvan:

Teos on historiallista mikrososiologiaa, jossa ”kiinnostuksen kohteena ovat yksilöiden roolit ja identiteetit pikemmin kuin heidän yksityiskohtainen henkilöhistoriansa”. Tästä näkökulmasta – ja henkilöiden yksityisyyden suojelemiseksi – Saari kirjoittaa henkilöistä heidän rooliensa eli sosiaalisen paikkansa mukaan, eikä tuo esiin kovinkaan monen henkilön nimeä. Tässä tapauksessa ei ole merkitystä sillä, minkä niminen on joku kyläläinen, sukulainen, toimittaja tai poliisi, vaan sillä, mikä heidän roolinsa murhaa seuraavissa tapahtumaketjuissa oli.

Juho Saari kuvaa tiiviisti erilaisia tulkintalinjoja, joista mikään ei johtanut läpimurtoon sekä useita perättömiksi osoittautuneita tunnustuksia ja ilmiantoja. Vaikka poliisilla onkin selvä käsitys siitä, kuka surmateon oli tehnyt, sitä ei voitu koskaan aukottomasti todistaa. Ja nyt ovat kaikki asianosaiset ja heille vääriä alibeja antaneet jo kuolleet.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että vuoden 1953 lainsäädännön mukaan kyseessä ei ollut harkittu ja suunniteltu murha vaan pikaistuksissa tehty tappo, jota kuitenkin seurasi hautarauhan rikkominen, ruumiin hävittäminen ja sen silpominen. Mutta kollektiivisessa muistissa tapahtuma kulkee Kyllikki Saaren murhana.

Kyllikki Saaren katoamista seurasivat mittavat etsintätoimet ja hänen ruumiinsa löytämistä taas ennenkuulumattoman suuret hautajaiset. Hautajaisiin osallistui pienessä Isojoen kylässä yli 10 000 henkeä (täsmällistä osallistujamäärää on vaikea arvioida) – eli ne ovat verrattavissa 1950-luvun suurmiesten, kuten Mannerheimin, Paasikiven ja Sibeliuksen hautajaisiin, ainakin osallistujamäärän perusteella. Kyllikki Saari on yksi 1950-luvun tunnetuimmista ja muistetuimmista henkilöistä Suomessa.

Unia, näkyjä ja muistikuvia

Luku, jota itse odotin kaikkein suurimmalla mielenkiinnolla, käsittelee Hesarinkin arviossa mainittua ”sumuista Suomea”, joka ei toiminutkaan niin rationaalisesti kuin tutkija ennalta oletti.

Kyllikki Saaren murhaa tutkittiin intensiivisesti vuoden verran ja tutkintaa jatkettiin uusien todistuslausuntojen ja vihjeiden myötä. Näin ollen kuulustelluksi tulivat esimerkiksi kaikki Isojoen asukkaat – monet useitakin kertoja sekä lukemattomia muita asiaan kuuluvia ja kuulumattomia henkilöitä. Mitä kauemmin tapahtumista oli kulunut aikaa, sitä vähemmän ihmiset tosiasiassa muistivat asioita, vaan muistikuvat rakentuivat sen mukaan, mitä asiasta oli puhuttu, kuultu ja luettu. Jotkin asiat muistettiin paremmin, jotkut unohdettiin kokonaan – riippumatta siitä, oliko kyse tosiasioista vai huhuista.

Poliisit saivat valtavat määrät puhelinsoittoja ja kirjeitä, joissa annettiin vihjeitä ruumiin sijainnista, ja ruumiin jo löydyttyä, murhaajasta ja murhan tekotavoista. Niitä lähettivät niin tavalliset työssä käyvät kansalaiset kuin sairaalahoitoon tai vankilaan hyvästä syystä määrätyt. Osan ilmiannoista poliisi vain mapitti epäolennaisina, osaan perehtyi tarkemmin.

Kiinnostavaa on myös se, miten paljon katoamista ja murhaa pyrittiin ratkaisemaan meedioiden avulla – ja Saari nostaa esiin ihmetyksensä, miten paljon Helsingin akateemisissa piireissä näytettiin harjoitettavan spiritualismia. Lukuisat selvänäkijät kuvasivat omia näkyjään Kyllikki Saaren viimeisistä hetkistä – mutta osuivat yhtä usein tosiasioiden kanssa ristiriitaisiin tulkintoihin.

Selvänäkijät pääsivät myös lehtien palstoille kertomaan tulkinnoistaan, joita tehtiin psykometrian avulla, jolloin meedio pyrki Saaren käsilaukun avulla paikantamaan sen omistajan viimeisiä hetkiä, hypnoottisessa unessa, telepaattisesti tai heilurin avulla. Selvänäkijät pyysivät usein maksua tiedoistaan ja joillekin myös maksettiin. Huhuista huolimatta poliisi ei ryhtynyt yhteistyöhön selvänäkijöiden kanssa, eikä ryhtynyt toimiin heidän näkyjensä pohjalta.

Oikeastaan tämä ei suomalaisen esoterian tai spiritualismin historiaan perehtyneessä herätä kovin suurta ihmetystä. Meediot olivat vielä 1970-luvullakin hyvin vahvasti esillä suomalaisessa mediajulkisuudessa ja heihin suhtauduttiin vakavasti ja arvostaen, joskin toki myös pilkaten ja halveksuen. Uskonnollisten – kristittyjen – lähettämiä uskonnollisia tulkintoja Saari ei ilmeisesti näe osana sumuista ja irrationaalista Suomea, vaan käsittelee niitä eri luvussa.

Juho Saari nostaa jännittävästi esiin sen, miten paljon suomalaiset näkivät unta Kyllikki Saaresta ja tämän murhasta – 1960-luvulle asti uniin ja niiden mahdollisesti välittämiin viesteihin suhtauduttiin melko myönteisesti, ja saatettiin jopa uutisoida vaikkapa varastetun tavaran löytymisestä uninäyn avulla. Sen jälkeen unien käsittely julkisuudessa on muuttunut, eikä unien välittämiä viestejä juuri yleisessä mediassa käsitellä.

Mutta Saaren murhan aikoihin uniin ja niiden merkityksiin uskottiin laajasti – myös Kyllikki Saaren vanhemmat uskoivat uniin ja näkyihin. Siksi sekä perhe että poliisit ottivat vakavasti ne kirjeet, joissa kerrottiin murhaan liittyvistä unista. Uniin liittyviä dokumentteja on tutkinta-aineistoon tallennettu noin 900 kappaletta. Eikä unien merkitysten pohdinta ole suomalaisilta kokonaan kadonnut 2000-luvullakaan, vaikka aihetta ei lehtien palstoilla niin usein käsitelläkään. Unien käsittely on siirtynyt enemmän yksityisiin keskusteluihin.

Juho Saari näkee uniaineiston merkityksellisenä ilmaisuna Kyllikki Saaren murhaan liittyvästä suomalaisten kollektiivisesta kokemuksesta, joka kanavoitui osaltaan unien näkemiseen. Unet eivät olleet painajaisia vaan näkyjä Saaren kohtalosta, jotka saivat inspiraationsa valveajan uutisoinnista ja keskusteluista. Saari nostaa esiin myös tunteiden tarttumisen – toistensa kanssa tekemisissä olevat ihmiset tuntevat samankaltaisia tunteita, kuten ahdistusta, surua ja vihaa. Nämä tunteet sitten heijastuivat uniin.

Saari analysoi kiinnostavasti tutkimusaineistoon tallennettujen unien rakennetta ja sisältöä. Useimmat uniaan lähettäneet pyytävät anteeksi, että vaivaavat poliisia, mutta kokevat velvollisuudekseen (tai heitä on kehotettu) ottaa yhteyttä heihin. Unennäkijät eivät useinkaan ole käyneet Isojoella, vaan kuvittelevat paikkakunnan ja sen kylät ja tiet. Kaikissa unissa murhaaja tai murhaajat ovat miehiä, jotka ovat paikkakunnalta tai lähiseudulta kotoisin.

Kuvaukset sieppaajista, murhaajista, tekotavoista ja paikoista sekä ruumiin kätköpaikoista sen sijaan vaihtelevat kertojittain. Osa kuvauksista on hyvin yksityiskohtaisia, automerkkeineen ja rekisterinumeroineen tai henkilönnimineen. Osa taas ylimalkaisempia. Jos murhaajia nähtiin olevan kaksi, he muodostivat stereotyyppisen, toisistaan poikkeavan, vastakohtaisen parin: nuori/vanha, tanakka/hoikka, tumma/vaalea. He olivat luihun- tai rumannäköisiä. Tekopaikaksi uneksittiin syrjäinen maalaismaisema.

Uniennäkijöihin Saari suhtautuu myötämielisemmin kuin meedioihin: se on läpeensä inhimillinen ilmiö.

Mutta en ole aivan samaa mieltä Saaren kanssa, että kaikki sumuisuus – tai lumo – olisi kadonnut ja yhteiskunta olisi muuttunut läpikotaisin rationaaliseksi ja suunnitteluun pyrkiväksi. Yhä edelleen on elettävänä epävarmuuden aikoja, joiden kanssa pitää tulla toimeen ja jota esimerkiksi käsitellään juoruilemalla, muistelemalla, näkyjä näkemällä ja uneksimalla.

Kyllikki Saaren materiaaliset jäljet

Suurimmasta osasta menehtyneitä ei jää kovin suurta jälkeä kollektiiviseen muistiin. Sukulaiset ja ystävät muistavat edesmenneen, hän näkyy kellastuvissa valokuvissa, kiertävissä tarinoissa tai ehkä hänestä jää rakennettu talo tai seinälle solmittu ryijy muistoksi. Ainakin useimmat vainajat saavat hautakiven tai vastaavan muistomerkin hautausmaalle. Kyllikki Saaren kuolema jätti jälkensä suomalaiseen kollektiiviseen muistiin ja muutti paitsi hänen perheensä myös koko paikkakunnan sekä tietyssä määrin koko Suomen kollektiivista muistia.

Konkreettisesti Kyllikki Saari on saanut muistomerkin paitsi hautausmaalle myös sen suohaudan paikalle, josta hänet löydettiin surmattuna. Tieltä hautapaikalle johtaa kulunut polku ja viranomaiset ovat tehneet tienvarteen parkkipaikan kiinnostuneelle kävijäjoukolle.

Lehtijuttuja ja reportaaseja on Kyllikki Saaren surmasta tehty vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, jolloin aina uudet sukupolvet ovat tutustuneet aiheeseen ja kiinnostuneet siitä. Aihetta on myös käsitelty useassa tietokirjassa ja siitä on enemmän tai vähemmän peitellysti kirjoitettu useassa romaanissa. Myös elokuvien tai biisien aiheeksi on Kyllikki Saaren kohtalo päässyt – onpa eräässä turkulaista rikosetsivää käsittelevässä romaanissa lanseerattu jopa Kyllikki Saaren suohauta -niminen drinkki.

Missä olit kun kuulit…

Juho Saari nostaa esiin salamavalomuistojen (flashbulb memories) käsitteen eli sellaiset dramaattiset tapahtumat, jotka tarttuvat ihmisten muistiin. Itselleni tulevat välähdyksenomaisesti mieleen ne hetket, jolloin kuulin Sammy Babitzinin kuolemasta autokolarissa (TV-uutiset), Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä (koulun piha), John Lennonin murhasta (koulun jälkeen Centrumin kahvila), Olof Palmen murhasta (bänditreenit), Tshernobylin ydinvoimalan räjähdyksestä (ruokaravintolan keittiö), Estonian uppoamisesta (työpaikka tultuani esikoiseni ultraäänitutkimuksesta) tai syyskuun yhdeksännen hyökkäyksistä (koti, Pikku Kakkosen jälkeen).

1950-luvulla eläneille Kyllikki Saaren murha saattaa olla sellainen tapahtuma, joka on tarttunut lähtemättömästi heidän muistiinsa. Kaikista ihmiselämän dramaattisista tapahtumista ei tule tällaisia pysyviä muistoja, vaan ne haalistuvat nopeasti tai aikaa myöten. Saaren murhassa – ja noissa edellä mainitsemissani tapahtumissa – yhdistyvät yllätyksellisyys, dramatiikka, suuret ja voimakkaat tunteet, uutiset ja monenlainen visuaalinen aineisto sekä erilaiset keskustelut, jotka vahvistavat asian säilymisen muistissa.

Selvittääkseen sen, kuinka suuri osa suomalaisista todella muistaa Kyllikki Saaren ja kuinka moni on kiinnostunut hänen murhastaan, Juho Saari teetti kyselytutkimuksen alkuvuonna 2018. Tutkimusten mukaan muistetaan parhaiten ne asiat, jotka tapahtuivat henkilön ollessa nuori aikuinen, 18–25-vuotias. Saman suuntaisia ovat myös kyselyn tulokset: iäkkäämmät ihmiset muistavat Kyllikki Saaren murhan parhaiten.

Kyllikki Saaren murhasta kiinnostuneita on tietysti huomattavasti vähemmän kuin siitä kuulleita. Hyvin harvat pohtivat murhaa, näkevät siitä unia tai keskustelevat siitä internetissä. Jännästi Juho Saari olettaa, että hänen teoksensa lukija olisi nimenomaan erityisesti kiinnostunut Kyllikki Saaren murhasta. Saattaa näin ollakin, itse tosin tartuin kirjaan tuon ”sumuinen Suomi” -ilmaisun vuoksi.

Luinkin kirjaa erityisen kiinnostuneena niissä kohdin, jossa käsiteltiin kansalaisten näkemiä unia tai meedioiden viestejä. Poliisi sai vuosikymmenten aikana vastaanottaa huomattavan määrän kansalaisten kirjeitä, joissa annettiin vihjeitä murhaajasta ja murhatavasta. Murhaajaksi ehdotettiin poliisinkin tuntemien henkilöiden lisäksi myös esimerkiksi Lemminkäistä. Kyllikki Saaren kohtaloa lähestyttiin myös kristillisestä näkökulmasta ja katsottiin yhtäältä hänen kuolemansa langettavan synnin koko kansakunnan päälle tai toisaalta hänen nähtiin uhrautuneen Suomen kansan pelastukseksi.

Nykyään kirjeiden kirjoittaminen on hiipunut, joten vihjeitä lähetetään ja niistä keskustellaan internetissä, jota Juho Saari on myös systemaattisesti perannut etsien niitä tapoja, joilla Kyllikki Saaren murhasta nykypäivänä keskustellaan ja miten keskusteluissa – tai esimerkiksi Wikipediassa – rakennetaan yhteistä käsitystä siitä, mitä todella tapahtui.

Teoksensa lopussa Juho Saari, kunnon sosiologin tavoin, pohtii oman tutkimuksensa onnistumista: onko hän onnistunut tekemään hyvää tutkimusta, jossa hän on analysoinut tarkastelemaansa ilmiötä systemaattisesti ja luotettavasti. Ainakin hän on tehnyt hyvin läpinäkyviksi käyttämänsä aineistot ja tekemänsä valinnat – oma positio ei kovin vahvasti nouse esiin, vaikka kylläkin tutkijan oma, persoonallinen ääni kuuluu asiallisen tietotekstin lävitse. Saari pohtii myös tutkimusprosessin haasteita: laajan lähdeaineiston tiivistämistä sekä arkistoaineiston ja muistitietoaineiston erilaista luonnetta, mikä aiheutti metodisia haasteita. Lisäksi olemassa olevien aineistojen ulkopuolelle jäi aukkoja, joita tutkija sosiologisen mielikuvituksensa avulla parhaansa mukaan täytti tai jätti avoimeksi.

Mutta kuka murhasi (tai pikemmin tappoi) Kyllikki Saaren? Siihen ei tämä tutkimus anna vastausta, eikä se ollut tarkoituskaan.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.