Luova, tarinallinen vai molempia?

Olen tässä blogissani useaan kertaan innostunut tietokirjoista, jotka on kirjoitettu tarinallisella otteella: Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin sekä Naisia joita ajattelen öisin; Bea Uusman Naparetki; Laurent Binetin HhHH ja Patrick Svenssonin Ankeriaan testamentti. Ehkä mukaan voisi laskea myös Juho Saaren Kuuluisan kuoleman varjon ja Timo R. Stewartin Kadonneen arkin metsästyksen. Kyse on selvästi kasvavasta ja suositusta trendistä kirjamarkkinoilla.

Mia Kankimäki
Naisia joita ajattelen öisin

MiaKankimäki
Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Morten A.Strøksnes
Merikirja

Patrik Svensson Ankeriaan testamentti

Viime aikoina olen myös kuunnellut muutamaa norjalaista, tarinallista ja itsensä tekstin sisään tuovaa kirjoittajaa, jotka kuvaavat suhdettaan vaeltamiseen (Are Kalvø: Helvetillinen vaelluskirja), kävelemiseen (Erling Kagge: Kaikki paitsi käveleminen on turhaa) ja mereen (Morten A. Strøksnes: Merikirja eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana).

Aihe kiinnostaa myös kirjailijoita – sekä minua. Olen yhdessä Emilia Karjulan kanssa toimittanut luovaa tietokirjallisuutta käsittelevän teoksen. Olen myös kuluneen syksyn aikana osallistunut neljään verkkokoulutukseen, jotka tavalla tai toisella liittyvät tarinalliseen/kerronnalliseen/luovaan tietokirjoittamiseen (rakkaalla lapsella on monta nimeä) sekä kirjoittajan läsnäoloon tietokirjatekstissä. Koulutusten järjestäjinä toimivat Suomen Tietokirjailijat ry sekä Long Play.

Yksi kouluttajista kehotti puhumaan omasta, keskeneräisestä kirjaprojektista kaikille, jotka jaksavat sitä kuunnella. Samalla tulee testattua aiheen kiinnostavuus ja jollain tavalla paalutettua aihe itselle. Siksi paljastan tässä, että olen itsekin kirjoittamassa tarinallista tietokirjaa; olen jopa saanut Suomen Tietokirjailijat ry:ltä siihen tarkoitukseen pienen apurahan. Asia on siis virallinen.

Vielä melko varhaisessa vaiheessa olevan tietokirjan työnimenä on Neuloosi. Se käsittelee omaa kutomishistoriaani mutta myös kutomista/neulomista laajemmista ja moneen suuntiin ulottuvista näkökulmista, kuten vaikkapa eettisyyden, yhteisöllisyyden, kaupallisuuden ja hyväntekeväisyyden ulottuvuuksista. Olen valtavan innostunut aiheestani – vaikka se ei suoraan kiinnity omaan työhöni, tai ehkä juuri siksi.

Käsittelen tässä muutamaa koulutuksissa esiin noussutta teemaa, joita olen itse pohtinut tai joista opin jotain erityistä uutta.

Pakkomielle?

Eri koulutuksissa nousi esiin se tosiseikka, että (menestyneen) tarinallisen tietokirjan kirjoittajalla on jonkinlainen pakkomielle – tai vähintäänkin intohimo – aiheeseensa. Esimerkiksi Bea Uusma kouluttautui lääkäriksi voidakseen tarkemmin selvittää, mitä hänen tutkimilleen naparetkeilijöille todella tapahtui. Erling Kagge puolestaan on kävellyt niin Etelä- kuin Pohjoisnavalle sekä Mount Everestille. Jos pakkomielle on näin perustavaa ja koko elämän kestävää ja kattavaa laatua, onko mahdollista jalostaa se useammaksi teokseksi vai onko tuloksena yksi, syvällepureutuva teos? Kagge ainakin on julkaissut useita teoksia kävelyretkiltään navoille sekä siellä vallitsevasta hiljaisuudesta, mutta myös toisesta intohimostaan: nykytaiteen keräilystä.

Useimmiten pakkomielteet ovat vaatimattomampaa lajia, kuten Mia Kankimäen halu selvittää, kuka oli Tyynynaluskirjan kirjoittanut japanilainen Sei. Tämänkaltaisia kiinnostuksen ja innostuksen aiheita – intohimon kohteita – ihmisellä voi olla elämänsä aikana useita, jolloin käy mahdolliseksi kirjoittaa useampi kirja. Kankimäki jatkoi seuraavassa teoksessaan kiinnostustaan erityislaatuisiin naisiin ja intohimoaan matkustamiseen. Kutominen on minulle ollut elämän kestänyt harrastus, ajoittainen intohimo ja jonain aikoina myös maanista toimintaa, mutta kuitenkin vain yksi, vaikkakin tärkeä, kiinnostuksen kohde.

Joskus taas tarinallinen tietokirja syntyy tutkimustyön tuloksena, kuten Timo R. Stewartin tarkastellessa Valter Juveliuksen elämää, tai tutkimustyön sivupolkuna, kuten köyhyystutkija Juho Saaren perehtyessä Kyllikki Saaren murhaan. Itse olen pohtinut esoteerisuuteen liittyvää tarinallista tietokirjaa, mutta se ei ole vielä konkretisoitunut kirjaideaksi. Se kytkeytyisi vahvemmin omaan tutkimukseeni kuin nyt tekeillä oleva kutomiskirja. Mutta ehkä tutkimustyön lomaan on virkistävää kirjoittaa jostain aivan muusta – kirjoittamisessa ja taustatöissä hyödynnän kuitenkin tutkijan ammattitaitoani ja kokemustani.

Ääneen luettavaa tietokirjallisuutta

Usea puhuja toi esiin sen moneen kertaan toistetun ja keskustellun seikan, että äänikirjojen suosio on kasvanut viime aikoina ällistyttävän paljon. Sosiaalisen ja perinteisen median keskusteluissa on noussut puheenvuoroja, joiden mukaan tämä ei ole toivottava kehitys, tai että kirjan kuunteleminen on aivan eri asia kuin lukeminen, ja että äänikirjat tappavat korkeakirjallisuuden. Nämä näkemykset voi jättää omaan arvoonsa, eikä niitä koulutuksissa tuotukaan esiin.

Kirjoja on aina luettu ääneen, joten kyse ei ole totaalisen uudesta käytännöstä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta lukea tekstiä, joten kyse on myös saavutettavuudesta. Lisäksi lukuaikapalveluista ladattavat äänikirjat sekä e-kirjat ovat lisänneet kirjojen kulutusta; aiemmin paljon lukeneet lukevat enemmän ja yhä uudet ihmiset ovat löytäneet kirjojen äärelle. Kirjoja voi kuunnella muun tekemisen lomassa tai vaikkapa kävellessä. Eikö se ole hyvä asia?

Joka tapauksessa kirjoitettaessa on otettava huomioon se, että teos voidaan mahdollisesti julkaista myös äänikirjana. Tietokirjoissa tämä asettaa rajoituksia kuvien ja graafisten elementtien käytölle, sillä ne eivät välity kuulijoille. E-kirjoissa kuvitus kulkee tekstin mukana tai kuvat julkaistaan teoksen lopussa, mutta äänikirjojen kuuntelijat eivät pääse niihin käsiksi. Ehkä aletaankin julkaista samasta teoksesta erilaisille formaateille hieman erilaisia versioita?

Äänikirjaa ajateltaessa tulisi tekstissä välttää kuvien, taulukoiden ja graafisten esitysten lisäksi liiallista numerotietoa, jota on vaikea hahmottaa kuunneltuna – numeeriset asiat voi ilmaista jotenkin konkreettisesti, verrata suuruusluokkia, rinnastaa johonkin tuttuun. Myös tekstin sisäiset viitteet ovat luonnollisesti äänikirjassa mahdottomia – muutoinkin tietokirjoissa suositaan teoksen loppuun sijoittuvia viitteitä.

Kaltaiselleni humanistille numerotietojen ja taulukoiden välttely ei ole ongelma. Viitteet haluan tekstiini lisätä, mutta loppuviitteet käyvät hyvin. Kuvista luopuminen on haasteellisempaa. Blogitekstejä kirjoittaessani olen tottunut lisäämään tekstin joukkoon kuvia lukijoiden houkuttamiseksi, tekstin kuvittamiseksi ja kuvien informaatioarvon vuoksi. Tarinallisessa tetokirjassa tekstin pitäisi itsessään kantaa.

Koska Neuloosi-kirja käsittelee kutomisen monia ulottuvuuksia, myös valmiita neuleita, on kuvituksella merkittävä rooli. Tässä sairaalan vauva- ja keskososastoille kutomiani pieniä sukkia.

Vaikka kirjoittaessaan ei miettisikään äänikirjaa, on kaikelle tekstille hyväksi, että sitä lukee aika ajoin ääneen. Silloin pääsee selville, kulkeeko teksti, onko se sujuvaa ja rytmikästä vai töksähtelevää. Erityisesti tarinalliset tietokirjat tulisi lähtökohtaisesti kirjoittaa niin, että niitä on vaivatonta lukea ääneen. Siksi ne sopivatkin erinomaisesti äänikirja-formaattiin.

Kohtaukset

Luovan tai tarinallisen tietokirjan ominaisuuksiin kuuluu kirjallisten elementtien hyödyntäminen – kirjallisuudellisuus. Se tarkoittaa vaikkapa dialogin käyttöä, ympäristökuvauksia, jännitteen rakentamista, vahvoja tunnelmia, tunteiden kuvauksia ja immersiivisyyttä eli sitä, kun lukija uppoutuu tekstin maailmaan.

Tarinallisessa tietokirjassa – tätä nimitän nimenomaan luovaksi tietokirjoittamiseksi – voi hyödyntää kirjallisuudessa paljon käytettyjä keinoja, kuten toiminnan kuvauksia, takaumia ja muistoja sekä erilaisia tekstilajeja, kuten tajunnanvirtatekniikkaa, kirjeitä, päiväkirjoja, muistilistoja tai muistiinpanoja.

Vaikeinta itselleni – tieteellisen kirjoittamisen konventiot omaksuneena – on ollut omaksua dialogin kirjoittaminen sekä kohtaukset.

Kohtaukset ovat kirjallisuudessa laajasti käytössä olevia, ajallisesti rajattua tapahtumaa kuvaavia tekstijaksoja, joissa jotain muuttuu. Päähenkilö esimerkiksi ymmärtää jonkin asian. Kohtaukset vievät tarinaa eteenpäin ja toimivat siirtyminä. Ne antavat myös mahdollisuuden omakohtaisuuteen – tarinallisessa tietokirjassahan on minä-kertoja, joka ymmärretään kirjoittajaksi. Näin kohtauksessa voi kuvata jotain itselle tapahtunutta, miten esimerkiksi päätyi perehtymään käsiteltävään aiheeseen, miten oppi ymmärtämään aiheestaan jotain erityistä.

Jos ajattelen kohtauksen kirjoittamista kovin teknisestä näkökulmasta, kuten päähenkilössä tapahtuvaa muutosta, se tuntuu hankalalta. En varmastikaan osaa kirjoittaa kohtauksia. Mutta kun mietin jo kirjoittamaani, kohtauksia nouseekin esiin. Olen esimerkiksi kuvannut sitä, kun löysin torin kirjamyyjältä Kersti Bergrothin teoksen, mistä alkoi matkani hänen maailmaansa. Neuloosi-kirjan alkuun olen ajatellut kirjoittaa siitä, kun pikkuisena tyttönä sain kokeilla rukilla kehräämistä mummulassa. Sehän on juuri kohtaus. Vaikka en suorastaan oppinut kehräämään lankaa, opin konkreettisesti ja käsin kosketeltavasti tietämään, miten lanka syntyy.

Monien vaiheiden jälkeen olen siirtynyt kutomaan pääosin eettisesti tuotetuilla, käsinvärjätyillä ja melko hintavilla langoilla. Edelleenkään en itse kehrää.

Dialogin kirjoittamista olen harjoitellut sen jälkeen kun osallistuin pari vuotta sitten turkulaisen Kirjan talon proosan kirjoittamisen kurssille. Tosin dialogini ovat vielä kovin töksähteleviä – mutta ehkä sen voi laittaa porilaisen syntyperäni piikkiin. Proosan kirjoittamisen kurssilla käsiteltiin muitakin romaanin kirjoittamiseen liittyviä seikkoja, kuten fokalisaatiota (keneen katse kulloinkin kohdistuu, kuka on kertoja), tekstin rytmin hidastamista tai nopeuttamista, kertojaratkaisuja, takaumia ja ennakointeja. Niitä voi hyödyntää tarinallisessa tietokirjoittamisessa ja teemoja voi opiskella romaanikirjailijoille suunnatuista kirjoitusoppaista.

Kirjoittajakoulutuksesta

Olen aikaisemmin kirjoittanut luovan kirjoittamisen (verkko)kursseista, joille olen osallistunut. Niissä kirjoittaminen on vapaata, mutta olen voinut hyödyntää kurssitapaamisia omissa kirjaprojekteissani. Näin on yhdessä kirjoittaen syntynyt kohtauksia ja lukuja tekeillä oleviin teoksiin. Nyt käsittelyssä olevat webinaarit tai seminaarit ovat fokusoidumpia, yhteen teemaan keskittyviä – sellainen oli myös elämäkertakirjoittamiseen keskittyvä puolipäiväseminaari, johon osallistuin vuosi sitten – ja niistä voi ammentaa paljon yksityiskohtaisia ohjeita, ideoita tai vinkkejä omaan kirjoittamiseen.

Tietokirjailijat ry:n ja Long Playn järjestämissä tilaisuuksissa kirjoittamisen ja kustantamisen ammattilaiset jakavat kokemuksiaan ja näkemyksiään. Osa esiintyjistä on tottuneempia jäsentämään ajatuksiaan, osa taas enemmän jutustelee ja nostaa esiin hajanaisia ajatuksia ja omia, henkilökohtaisia kokemuksiaan ja tuntemuksiaan. Tilaisuuksien kuulijajoukko koostuu sekin kirjoittamiseen vakavasti suhtautuvista ammattilaisista tai sellaisiksi pyrkivistä. He – tai ainakin minä – arvostavat enemmän jäsenneltyjä esityksiä, mutta kuuntelevat kiinnostuneina myös konkreettisia kuvauksia siitä, miten vaikkapa kirjoitusprosessi on toteutettu. Näin voi saada hyödyllisiä vinkkejä omaankin kirjoittamiseen.

Itse esimerkiksi tajusin yhden koulutuksen kohdalla tarkemmin valokuvien merkityksen. Olen ahkera kuvaaja ja kannan kameraa aina mukanani. Dokumentoin näkemääni ja käytän kuvia kirjoittamisen tukena ja muistamisen välineenä. Lisäksi olen kirjoittanut (myös toisten ottamista) kuvista. Tätä kuvilla dokumentointia ja kuvista kirjoittamista päätin ryhtyä tekemään ja hyödyntämään jatkossa systemaattisemmin. Neuloosi-projektia varten ajattelin myös hyödyntää vanhempieni valokuva-albumeita, joista ehkä näen muistikuviani selvemmin jotain olennaista siitä, mitä kutominen on minulle milloinkin merkinnyt.

Tässä muutaman vuoden ikäisenä autan äitiäni kerimään lankaa vyyhdistä keräksi. Tämä oli tärkeä ja keskittymistä vaativa tehtävä, joka jatkui läpi lapsuuteni.

One thought on “Luova, tarinallinen vai molempia?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.