Vuoden 2020 luetut ja kuunnellut kirjat

Minulla on tapana kirjata Goodreads-palveluun kaikki kirjat, jotka luen tai kuuntelen. Yleensä asetan tavoitteeksi lukea vuodessa sata kirjaa, sillä viime vuosina olen tullut lukeneeksi suunnilleen sen verran. Esimerkiksi vuonna 2016 luin tuon sata kirjaa. Vuosi 2020 oli kuitenkin poikkeuksellinen, joten kirjasaldoksi tuli muhkeat 133 kirjaa. Luetut kirjat voi nähdä täältä Goodreadsin sivulta.

Keskimääräistä suurempaan kirjasaldoon on varmaankin kaksi selitystä. Ensinnäkin, niin minun kuin monen muunkin kirjanystävän kohdalla äänikirjat tekivät läpimurron vuonna 2020. Olen aikaisemminkin kuunnellut kirjoja, mutta en niin intensiivisesti kuin tänä vuonna. Kuuntelin kirjoja niin päivittäisillä kävelyretkillä, autoa ajaessani kuin kotitöitä tehdessäni.

Toinen syy on vuoden 2020 poikkeuksellinen luonne. Etätöihin siirryttyäni ja monenmoisten tapahtumien peruunnuttua, aikaa lukemiseen on yksinkertaisesti ollut enemmän. Lisäksi olin keväällä yhteensä viisi viikkoa sairaslomalla, jolloin oli normaalia enemmän aikaa lukea, kun kovin paljon muuta ei jaksanutkaan.

Kun katson lukemieni kirjojen nimikkeitä, huoman helposti, että kyse on pääosin melko kevyestä kirjallisuudesta. Kevyttä, juonivetoista kirjaa on helpompi kuunnella ilman, että putoaa kärryiltä. Lukemani tieteelliset tekstit ovat useimmiten artikkeleita, harvoin tulee luettua kokonaista tieteellistä teosta kannesta kanteen – lukuun ottamatta tietysti arvioitavia opinnäytteitä tai tutkimuksia. Ja tieteellisten tekstien vastapainoksi kaipaan vapaa-ajan lukemiseltani keveyttä.

Suomenkielistä tietokirjallisuutta toki luin. Osa lukemistani kirjoista – niin tieto- kuin kaunokirjallisuuden osalta – liittyi myös tavalla tai toisella työhöni. Rajaa työnteon ja vapaa-ajan välillä on akateemisessa tietotyössä ajoittain vaikea vetää.

Tietokirjaksi määriteltäviä kirjoja luin 18 kappaletta. Osa niistä liittyi kiinteästi työhöni, kirjoitin niiden pohjalta arvioita tai lausuntoja tai valmistelin opetusta, kuten mormonismia, ortodoksisuutta tai antiikin Kreikan uskontoa käsittelevät teokset. Osa luetuista teoksista liittyi tutkimuksentekoon ja kirjoittamiseen, kuten Gallénin veljekset, Spiritistinen istunto tai Päiväkirjojen jäljillä. Ruotsalaista esoteriaa käsittelee Per Faxneld Det ockulta sekelskiftet -teoksessaan ja keskiajan ja Keski-Euroopan esoteerisuuten taas vei Hullun keisarin hovissa -teos. Aivan omaksi ilokseni luin kaksi Krista Launosen taidehistoriaa, surua ja kuolemaa omakohtaisesta näkökulmasta tarkastelevaa teoksta Ofelian suru ja Hymyn salaisuus.

Tietokirjan ja esseekirjallisuuden välillä ei kai ole mitään rajaa, mutta haluan nostaa esiin kaksi tärkeää feminististä esseekirjaa, jotka luin. Emily Pinen Tästä on vaikea puhua sekä Anu Silfverbergin Sinut on nähty, jossa ruoditaan meetoo-liikkeen jälkeistä aikaa ja katsotaan erityisesti elokuvia uusin silmin.

Ainakin viisikymmentä kirjoista voi lukea tavalla tai toisella kevyeksi kaunokirjallisuudeksi, tiiliskivimäisiä lukuromaaneja, teräväkynäisiä chick lit -kirjoja tai cosy crime -luokkaan sijoitettuja dekkareita. Ne auttavat irrottautumaan arjesta, niiden äärellä lepää ja joskus voi oppia jotain. Kevytkin romaani voi olla hyvin kirjoitettu ja erinomainen lajityyppinsä edustaja.

Viihteellisen ja vakavastiotettavan romaanin välinen raja on veteen piirretty. Mutta mahtui vuoteen myös korkeakirjallisuutta, kaunokirjallisia elämyksiä, kuten Hilary Mantelin Thomas Cronwellia käsittelevä trilogia – Susipalatsi, Syytettyjen sali ja Kuningashuone, joka on vielä vähän kesken. Myös Ken Follettin historialliset, keskiaikaan sijoittuvat romaanit – tuoreeimpana Tuli ilta ja tuli aamu – ovat upeita lukea. Vertailun vuoksi luin myös hänen varhaisen menestysdekkarinsa Neulansilmä. Aivan vuoden lopussa löysin Raija Orasen Maan aamu -sarjan, joka kuvaa kansalaisyhteiskunnan syntyä 1900-luvun taitteesta alkaen.

E-kirjat ja äänikirjat tarjoavat välillä myös uuden elämän aiemmin julkaistuille teoksille, mikä on hieno asia. Löysin lukuaikapalvelusta Porin 1700–1800-lukujen historiaa kuvaavan, eläköityneen historianopettaja Leila Tuuren kirjoittaman, Weberin kauppiassuvun historiaa tarkastelevan sarjan, jota kuuntelin useamman osan.

Vuoden kirjallisia kohokohtia edustivat Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet, Selja Ahavan Nainen joka rakasti hyönteisiä, Rachel Cuskin Kunnia sekä Sally Rooneyn Normaaleja ihmisiä. Omaelämäkerralliset kirjat kiinnostavat minua aina. Tämän vuoden löytö oli ruotsalainen Alex Schulman, jonka äitiä, isää ja isovanhempia käsittelevät teokset veivät mukaansa Ruotsin 1900-luvun kulttuurielämään ja rankkoihin perhekuvioihin. Erityisen koskettava oli Karin Stolpen elämää ja rakkautta käsittelevä Bränn alla mina brev // Polta nämä kirjeet.

Dekkariosastolla innostuin lukemaan kaikki Kate Atkinsonin Jackson Brodieta käsittelevät dekkarit (ja tilasin hetkeksi myös Ruutu+ -kanavapaketin, jotta näin kirjoista tehdyn televisiosarjan). Britanniaan sijoittuvat myös arkeologi Ruth Gallowayta käsittelevät Elly Griffitsin dekkarit, jotka kuuntelen sitä mukaa kun niitä suoemennetaan. Uutuutena cosy crime -osastolla on kanadalaisen Louise Pennyn tuotanto. On virkistävää lukea välillä aivan uudelle seudulle sijoittuvaa kirjallisuutta.

Minulla on koko ajan luettavana useita kirjoja ja vielä useampi on kesken. Siksi alkaneen vuoden lukusaldo tullee olemaan yhtä kirjava kuin tänäkin vuonna. Ehkä suunnittelemiini kirjaprojekteihin liittyen tulen lukemaan vähän eri tavalla painottuneita tietokirjoja, ehkä saan kirjoitettua jotain itsekin.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.