Naiskirjailijat esoteerisuuden jäljillä

Aikaisempiin julkaisuihin perustuva alustus Päivälehden museossa järjestetyssä verkkotapahtumassa Esoteeriset iltamat 14.1.2021. Museossa avattiin samalla näyttely Uuden ja salaperäisen edessä. Kirjailijat ja esoteria modernisoituvassa Suomessa.

Näyttelyn mainos Päivälehden museon ulkoseinässä

Kirjallisuus ja esoteria

Esoteerisuus, okkultismi ja henkisyys tuottavat paljon kirjallisuutta. Kirjakaupoista ja kirjastoista löytyy niihin liittyviltä hyllyiltä monenlaista aineistoa: lehtiä, tietokirjoja, romaaneja, omaelämäkerrallisia henkisen kehityksen ja kasvun kertomuksia, viisauskirjallisuutta ja opaskirjoja. Myös tämän päivän populaarikulttuuri, esimerkiksi televisiosarjat, pursuaa esoteerista tai okkulttista sisältöä, kuten kummituksia, taikuutta tai toisia todellisuuksia.

Vaikka henkisyyden kentän kaupallistuminen ja popularisointi ovat pääosin viimeisten vuosikymmenien ilmiöitä, niin 1800–1900-lukujen taitteessa kehittyneet liikkeet ja virtaukset, kuten teosofia, antroposofia ja spiritualismi, ovat olleet pitkälti kirjallisia ilmiöitä, vaikka toki niihin kuuluu erilaisia käytännön sovelluksia. Mutta tekstien kautta on esoteerista tietoutta sekä levitetty että siihen on initioiduttu. Yhteisöillä on ollut omat lehtensä, kirjastonsa ja lukupiirinsä. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet keskeinen osa henkisyyden harjoittamista.

Esoteeristen liikkeiden perustajat, kuten vaikkapa Helena Petrovna Blavatsky, Annie Besant, Aleister Crowley, Rudolf Steiner tai suomalainen Pekka Ervast, ovat kirjoittaneet niin viisauskirjallisuutta, tietokirjoja, romaaneja kuin omaelämäkerrallisia tekstejä. Liikkeiden jäsenet ovat lukeneet näitä kirjoja ja keskustelleet niistä keskenään. Kirjailijat – sekä liikkeiden sisällä että ulkopuolella toimineet – puolestaan ovat saaneet näistä eri teksteistä vaikutteita, virikkeitä ja inspiraatiota romaaneihinsa.

Mutta millaisia ne virikkeet sitten voivat olla? Minkälaista on esoteerinen kaunokirjallisuus?

Kaunokirjallisuudessa voi olla vaikkapa esoteerisia aiheita, kuten alkemia, astrologia, magia ja kabbala. Siinä voi olla ruusuristiläisiä teemoja, kuten näkymätön tai salainen järjestö, elämän eliksiirin tai viisasten kiven etsintä, tunnetun tieteen rajojen ylittäminen, maagikko-tieteilijä tai poliittinen, sosiaalinen ja henkinen muutos. Faust-motiivi on myös yleinen. Aivan tuoreista, Heikki Kännön Sömnö– ja Runoilija-romaaneista näitä teemoja voi helposti löytää.

Esoteeristen romaanien henkilöhahmot voivat olla salaisia mestareita, maagikoita, näkijöitä, henkioppaita tai heillä on hallussaan erityisiä voimia tai he kokevat erikoisia, arjen ylittäviä kokemuksia. Vähän vanhempi romaani, Eino Krohnin Hiljainen piiri on tällaisesta romaanista hyvä esimerkki.

Teemoja voidaan myös soveltaa moneen suuntaan, kritisoida tai parodioida tai käyttää vain kiinnostavana koristeena, kuten esoteeristen yhteisöjen ulkopuoliset kirjailijat usein tekevät. Mutta esoteerisen maailmankatsomuksen omaksuneet kirjailijat voivat romaaneissaan myös pyrkiä välittämään esoteerisia ajatuksia ja maailmankuvaa laajemmalle yleisölle. He voivat käsitellä vaikkapa ajatusta karman laista ja jälleensyntymästä, ihmisen henkistä kehitystietä asteelta toiselle, ympärillä olevaa henkistä maailmaa tai sitä, että ihminen voi tahdollaan vaikuttaa ympäröivään maailmaan ja toisiin ihmisiin. Kuten esoteerisuuden luonteeseen kuuluu, on se usein piilotettua ja epäsuoraa ja sen havaitseminen edellyttää sitä, että tuntee oikeat symbolit ja ideat.

Esoteerisia naiskirjailijoita

Uuden ja salaperäisen edessä -näyttelyssä voi tutustua moniin kirjailijoihin ja taiteilijoihin. Esittelen lyhyesti muutaman heistä: esoteerisuudesta inspiroituneita, 1800-luvun loppupuolella syntyneitä suomalaisia naiskirjailijoita.

Edith Södergran (1892–1923) muistetaan erityisesti modernin runouden edelläkävijänä, mutta harvemmin muistetaan sitä, että hän elämänsä viimeisinä vuosina luki ahkerasti antroposofian perustajan Rudolf Steinerin kirjoituksia. Ennen Steinerin löytämistä Södergran oli perehtynyt saksalaiseen idealismiin, ja Friedrich Nietzschen filosofiaan. Hän oli erityisen innostunut Nietzschen yli-ihmisen käsitteestä ja Zarathustran hahmosta. Kun Södergran oli nietzscheläisen kautensa huipulla, hänen naapurissaan asunut antroposofi esitteli hänelle Steinerin ajatuksia. 

Södergran ei ryhtynyt antroposofiksi, mutta Steinerista tuli hänelle mentori ja opas. Södergran pyrki kehittymään henkisesti noudattamalla säännöllisesti Steinerin mietiskelyharjoituksia ja jopa kirjoitti Steinerille ja pyysi päästä tämän oppilaaksi. Södergranille Steinerin hengentieteestä tuli polku todelliseen kristinuskoon, ja sen avulla hän rakensi siltaa hengen ja luonnon välille. Steinerin ajatuksien vaikutuksia voi nähdä Södergranin viimeisien vuosien lyriikassa. Esimerkiksi vuonna 1922 Södergran kirjoitti runon Månen eli Kuu. Hän kertoi kirjoittaneensa runon verellään, kuten aina kun käsitteli runoissaan korkeampia asioita. Runossa luonnosta tulee ainoa oikea suunnannäyttäjä ja opettaja.

Edith Södergran. Kuva: Wikimedia Commons.

Södergranista ei koskaan tullut antroposofia, eikä hän edes saanut Steinerilta vastausta kirjeeseensä. Mutta hänen aikalaisensa Olly Donner (1881–1956) tutustui puolisonsa Unon kanssa henkilökohtaisesti Rudolf Steineriin Lontoossa keväällä 1913. Sen jälkeen tämä kosmopoliittinen pariskunta, joka aiemmin oli matkustellut ympäri Eurooppaa hotelleissa ja kylpylöissä, alkoikin matkustaa Steinerin perässä kuunnellen hänen luentojaan. He ystävystyivät toisiin antroposofeihin ja viettivät paljon aikaa Sveitsin Dornachissa, jonne Steiner perusti antroposofisen seuran päämajan Goetheanumin. 

Uno toimi aktiivisesti antroposofisessa liikkeessä johtajana ja rahoittajana. Olly toteutti antroposofista kutsumustaan kirjailijana. Hän julkaisi yli 30 teosta: runoja, romaaneja sekä lastennäytelmiä. Kirjoittaminen oli Olly Donnerille syvien totuuksien pohdiskelua. Hänen mukaansa kirjailija ”yrittää löytää avainta olemassaolon salattuun”. Tällöin ”sen selvittämisestä, mikä on piilossa illuusion takana, tulee jännittävä seikkailu”. Olly Donner käsitteli teoksissaan antroposofisia teemoja, vaikka yhtymäkohdat ovatkin usein moniselitteisiä ja vaikeasti ymmärrettäviä. Kriitikot eivät aina ymmärtäneetkään Ollyn romaaneja mutta taiteilija- ja antroposofiystävät kiittelivät niitä.

Olly Donner. Kuvalähde: Museovirasto. Finna.fi

Olly Donner on pitkälti unohdettu kirjailija – mutta tilanne korjaantunee, kun Jasmine Westerlundin hänestä kirjoittama elämäkerta ilmestyy. L. Onervan (Hilja Onerva Lehtinen, 1882–1972) nimen tuntevat kaikki, mutta hänet muistetaan useimmiten Eino Leinon rakastettuna ja elämäkertakirjurina, ja hän on jäänyt kirjailijana ja runoilijana tämän varjoon. Leinon kiinnostuksesta esoteriaan ja ystävyydestä Pekka Ervastin kanssa on paljon keskusteltu ja kiistelty. Mutta harvemmin tuodaan esiin sen, että hän toimitti teosofisesti suuntautunutta Sunnuntai-lehteään nimenomaan yhdessä L. Onervan kanssa. Onerva ei kiinnittynyt mihinkään esoteeriseen liikkeeseen, vaan haki teosofiasta inspiraatiota. Onerva oli kiinnostunut totuuden etsinnästä ja ihmisen henkisestä kehityksestä, sellaisella tavalla, jossa päämääränä on nimenomaan etsiminen itsessään, ei löytäminen. Onervaa voisikin kuvata nykypäivän henkisyydestä tutulla etsijä-käsitteellä. Hänellä on jopa Etsijä-niminen runo vuodelta 1908.

L. Onervaa kiehtoi nietzscheläinen filosofia, sama ajatus yli-ihmisestä, joka kiinnosti myös Södergrania. Yli-ihmisestä tuli Onervan runoissa naispuolinen tai androgyyni etsijä. Hänen tuotannossaan on teosofisia teemoja, kuten hunnutetun tai kätketyn salaisuuden ja totuuden etsintä, sekä hahmoja, kuten erakko ja tietäjä. Onervassa on vielä paljon tutkittavaa tästä näkökulmasta. Tämän työn on aloittanut kirjallisuudentutkija Viola Parente-Capková, jonka ajatuksiin tässä tukeudun.

L. Onerva. Kuva: Wikimedia Commons.

Jos Onervan suhde esoteriaan on kätketty ja epäsuora, Helmi Krohn (1871–1967) oli avoimesti ja näkyvästi spiritualisti. Hän oli suomalaisen spiritualistisen liikkeen perustaja ja keskeinen toimija. Helmi Krohnille kirjoittaminen oli paitsi ammatti myös tärkeä osa spiritualistista toimintaa. Hän levitti tietoa spiritualismista ilmiönä kirjoittamalla tietokirjoja ja romaaneja sekä suomentamalla kansainvälisiä spiritualistisia teoksia.

Helmi Krohnin kohdalla oli erityistä esimerkiksi se, että merkittävä osa hänen spiritualismiin liittyvää tuotantoaan on kirjoitettu automaattikirjoituksella eli kanavoimalla. Nämä teokset hän julkaisi henkioppaansa Isphanin nimellä. Henkikirjoittaminen oli suosittu käytäntö jo 1800-luvun spiritualistien keskuudessa. Monet meediot kirjoittivat pitkiä, monimutkaisia viestejä tiedostamattomasti ja jopa heille itselleen vieraalla kielellä.

Helmi Krohn. Kuva: Wikimedia Commons.

Kersti Bergroth

Kersti Bergroth on kirjailija, jonka elämään ja tuotantoon olen itse lähemmin perehtynyt. Hän syntyi tunnettuun pappissukuun ja kasvoi Viipurissa pietistisessä perheessä, mutta irtautui nuorena vanhempiensa uskonnosta ja ryhtyi ateistiksi. Hän kiinnostui henkisistä asioista vasta, kun hänen puolisonsa sairasti pitkään tuberkuloosia ja lopulta kuoli siihen. Bergroth sai tuttavaltaan luettavakseen teosofista kirjallisuutta ja  tajusi lukiessaan, että maailmalla on sekä materiaalinen että henkinen puoli. Tämä asia varmistui hänelle yliluonnollisen kokemuksen myötä, jossa maailman henkinen puoli tuli hänelle hetkeksi näkyville. Bergroth kuitenkin hylkäsi teosofian tutustuttuaan Rudolf Steinerin kirjoituksiin. Sieltä hän löysi etsimänsä ja hänestä tuli antroposofi lopuksi elämäänsä. 

Kersti Bergroth. Kuva: Kuvasiskot. Museovirasto. Finna.fi

Bergroth oli ammattikirjailija ja hän kirjoitti lukuisia eri tekstilajeja eri nimimerkkejä käyttäen, kuten pakinoita, kolumneja, nuorisoromaaneja, viihdekirjallisuutta ja näytelmiä. Taiteelliset romaanit, essee- ja matkakirjallisuuden sekä muistelmat hän kirjoitti käyttäen omaa nimeään, viihdekirjoja ja pakinoita nimimerkeillä. Mary Marck -nimellä hän julkaisi tunnettua Eevan luokka -nuorisokirjasarjaa. Bergroth myös julkaisi ja toimitti Sininen kirja ja Päiväkirja -kausijulkaisujajoissa käsiteltiin pääosin eurooppalaista kirjallisuutta, mutta varsinkin Päiväkirjassa myös antroposofisia teemoja.

Eevan luokasta kertovaa kirjasarjaa on luettu paljon. Uusia painoksia otettiin vielä 1980-luvulla.

Bergroth yritti aktiivisesti käännyttää lähipiiriään antroposofiaan, mikä käy selville vaikkapa kirjeistä. Mutta romaaneissaan ja muistelmissaan hän kirjoittaa suoraan antroposofiasta hyvin vähän. Bergroth itsekin kiisti kirjoittavansa ideologista kirjallisuutta. Mutta kun hänen tekstejään lukee tarkemmin, voi niistä löytää antroposofialle ominaisia teemoja, kuten sen, että sielut syntyvät tähän maailmaan useita kertoja tai että elämää ohjaa syyn ja seurauksen eli karman laki. Hänen romaaneissaan ihmiset kehittyvät henkisesti kohdattuaan ensin vastoinkäymisiä. Tämä koskee myös nuoriso- tai viihderomaaneja. 

Bergroth toimikin kirjailijana noudattaen Steinerin ajatusta siitä, että taiteilija välittää taiteessaan totuuksia henkisestä maailmasta. Antroposofiaan kuuluukin ajatus siitä, että jokaisen ihmisen tulisi toiminnassaan tehdä antroposofian virikkeitä tunnetuksi.  Kirjailijana ja julkisuuden henkilönä Bergrothilla oli erinomaiset mahdollisuudet välittää antroposofian ideoita, vaikka ne useimmiten olivatkin verhotussa muodossa. Aivan viimeisissä muistelmissaan, Alkusoitto ja Löytöretki, hän vasta kirjoittaa avoimesti antroposofiasta.

Bergrothin viimeiset teokset olivat muistelmat Alkusoitto ja Löytöretki sekä aforismikokoelma Meidän elämämme täällä.

Olen kirjoittanut Kersti Bergrothista elämäkerran Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa. Otsikko viittaa esoterian keskeiseen oppiin, vastaavuus- eli korrespondenssioppiin: niin ylhäällä kuin alhaalla. Ajatus löytyy niin Emanuel Swedenborgilta kuin Rudolf Steinerilta. Bergroth itse viittasi usein ajatukseen saksaksi, Goethen Faust-runoelman viimeisestä säkeistön sanoin: ”Alles vergängliche ist nur ein Gleichnis”. Itselläni kesti pitkään, ennen kuin tajusin, miten merkittävä tuo ajatus oli paitsi Bergrothille ja hänen tuotannolleen, koko esoteerisuuden virtaukselle.

Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa -teoksen kansi.

Lähteet

Jan Häll 2006. Vägen till landet som icke är. En essä om Edith Södergran och Rudolf Steiner. Skrifter utgivna av Atlantis.

Nina Kokkinen, Tiina Mahlamäki, Maarit Leskelä-Kärki 2020. Esoteerisuus taiteessa ja kirjallisuudessa. Teoksessa Tiina Mahlamäki & Nina Kokkinen (toim.) Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa. Vastapaino.

Tiina Mahlamäki 2017. Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa. Kirjailija Kersti Bergrothin elämäkerta. Partuuna.

Viola Parente-Capková 2019. Seekers of Secret Worlds in Finland’s Early Twentieth Century Literature. Elephant & Castle. Laboratorio dell’immaginario.

Jasmine Westerlund & Tiina Mahlamäki 2020. Antroposofian taidekäsitys. Teoksessa Nina Kokkinen & Lotte Nylund (toim.) Hengen aarteet. Parvs.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.