Luettua: Työtä ja rakkautta Ina ja Tito Collianderin elämässä

Annina Holmberg & Olli Löytty 2020. Ina ja Tito. Kohtauksia Collianderien taiteilijaliitosta. Helsinki: Kirjapaja. 246 sivua.

Ina ja Tito Colliander olivat aikuisiällä ortodoksisuuteen kääntynyt taiteilijapariskunta, jonka elämänvaiheita, taiteilijuutta, avioliittoa ja perhettä – sekä niihin liittyviä säröjä ja murtumia – kirjailija Annina Holmberg ja kirjallisuudentutkija Olli Löytty kuvaavat ja asettavat yhteiskunnalliseen, kulttuuriseen ja historialliseen kontekstiinsa. Teoksen kertojan ääni on yhtenäinen, rauhallinen ja toteava, mutta tekstin fragmentaarisuus ja hyppelehtiminen hämmentävät ajoittain lukijaa.

Kaksi elämää – yksi liitto

Ina Colliander (os. Behrsen ) (1905–1985) ja Tito Colliander (1904–1989) olivat aikuisiällä ortodoksisuuteen kääntynyt taiteilijapariskunta, jonka elämänvaiheita, taiteilijuutta, avioliittoa ja perhettä kirjailija Annina Holmberg ja kirjallisuudentutkija Olli Löytty kuvaavat. Sekä Ina että Tito syntyivät Pietarissa. Ina kävi koulua Saksan Jenassa ja Tsarskoje selossa, opiskeli kuvataidetta Moskovassa ja Petrogradiksi nimetyssä synnyinkaupungissaan ennen perheen emigroitumista Suomeen vuonna 1923. Ina jatkoi opintojaan Helsingin Taideteollisuuskeskuskoulussa ja työskenteli WSOY:n graafisena taiteilijana.

Tito puolestaan asui lapsuutensa Pietarin lisäksi Helsingissä, Viipurissa ja Terijoella, josta perhe muutti ensimmäisen maailmansodan syttyessä takaisin Petrogradiin. Vuonna 1918 Tito lähetettiin sodan jaloista sisarensa kanssa Suomeen, jonne muu perhe seurasi saman vuoden lopulla. Tito opiskeli kuvataidetta Helsingin Ateneumissa ja työskenteli piirustuksenopettajana sekä kehyslista-asiantuntijana. Äitinsä kuoltua hän matkusteli boheemisti Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa ennen vuonna 1930 tapahtunutta esikoisteoksen julkaisua. Sen jälkeen Tito oli leimallisesti kirjailija.

Vuonna 1929 Ina ja Tito tapaavat toisensa. He kihlautuvat ja solmivat seuraavana vuonna siviili-avioliiton. Vuonna 1931 pariskunnan esikoistytär, Maria syntyy. Tämän jälkeen he saavat vielä toisen tyttären (Kati, s. 1939) sekä pojan (Sergei, s. 1949). Koko elämänsä ajan he työskentelevät ahkerasti kuvataiteen ja kirjallisuuden parissa, muuttavat usein paikkakunnalta toiselle ja matkustelevat yhdessä ja erikseen. Lapset kasvavat siinä sivussa.

Erityisen merkittävä vaihe Ina ja Tito Collianderin elämässä on 1930-luvun loppu, jolloin he asuvat Viron Petserissä. Siellä Ina ja Tito liittyvät ortodoksiseen kirkkoon ja vihitään kristilliseen avioliittoon ortodoksisin menoin. Tämän jälkeen ortodoksisella hengellisyydellä ja mystiikalla on tärkeä osa heidän elämässään ja taiteessaan. Tito jopa aloittaa teologian opinnot, mutta ei kuitenkaan hanki pappisvihkimystä vaan toimii uskonnonopettajana eläköitymiseensä asti.

Pariskuntaa kuvataan boheemeina, materiaan kiintymättöminä, omaan taiteeseensa keskittyvinä ihmisinä, joiden elämää varjostivat lapsuuden traumaattiset kokemukset Venäjän vallankumouksen vyöryissä sekä ambivalentti suhde venäläisyyteen, jota he ihailevat ja Neuvostoliittoon, jota he vieroksuvat. 

Teoksessa on runsaasti lainauksia Titon muistelmista. Yksi lainaus kuvaa elävästi sitä, miten lapsuudessa koettu kärsimys, epävarmuus, pelko ja nälkä vaikuttavat koko elämänasenteeseen:

Lapsi käsittää kärsimyksen pysyväksi. Lapselle on joka hetki yhtä kuin aina. Hän on täydellisesti sidoksissa vallitsevaan olotilaan ja se muovaa häntä. Lapsen käsitys normaalista ja ei-normaalista rakentuu ympäristön vakaalle tai huojuvalle maaperälle, sen turvallisuudelle tai epäluotettavuudelle. Lapselle, joka on kokenut kaiken näennäisesti kestävän petollisuuden ja kaiken varman kyseenalaisen varmuuden, ei voi opettaa eikä hän itse voi omaksua muuta näkemystä elinehdoista kuin tämän: varmaa on ainoastaan epävarmuus. (S. 45.)

Jumalanpalvelukseen kutsuvat kellot ortodoksisessa kulttuurikeskus Sofiassa

Murtumia ja kehyksiä

Olli Löytyn ja Annina Holmbergin käsittelyssä kuva toisilleen ja taiteelleen omistautuneesta pariskunnasta ja heidän rakkaudestaan saa myös säröjä. Tito paljastuu tuurijuopoksi, joka häipyy usein viettämään iltojaan kapakoissa. Molemmilla on myös läheisiä ystävyyssuhteita toisen sukupuolen edustajiin. Tito on mustasukkainen Inan miespuolisille ystäville. Ina suree sitä, miten perso Tito on nuorten naisten imartelulle ja ihailulle. 

Ina ja Tito Collianderista rakentuu kuva hyvin erikoisina ja outoina ihmisinä: He kuljettavat spriikeitintä kaikkialle, jotta voivat tehdä ruokaa ja keittää teetä missä ja milloin haluavat. He asuvat, ainakin pariskunnan viimeisessä ja pitkäaikaisimmassa asunnossa, eri huoneissa ja tuntuvat muutoinkin elävän hyvin erilaisia elämiä. Ina syö karun yksinkertaista ruokaa, mutta Tito syöttää ja juottaa ihmisiä ravintoloissa. Ina viihtyy kotona, Tito hummailee kaupungilla. Mutta kumpikin haluaa matkustaa: Italiaan, Pariisiin, Valamoon.

Taiteilijoiden koti on hyvin karusti sisustettu, eikä sen seinillä tai pinnoilla ole juurikaan taidetta. Vaikka he rakastavat lapsiaan, he tuntuvat jättävän heidät suorastaan heitteille. Varsinkin nuorin lapsi, Sergei, jää isosiskonsa kasvatettavaksi. Vaikka pariskunnan taitelijaliitto kuvataan hyvin tasa-arvoiseksi, poikalapsesta odotetaan kuitenkin enemmän kuin tyttäristä. Hänelle suunnitellaan uraa ortodoksisessa kirkossa, sovitellaanpa hänen hartioilleen jopa arkkipiispan viittaa. Tito vaikuttaakin kohtuuttoman pettyneeltä Sergein luopuessa munkin elämästä ja avioiduttua – jopa niin pettyneeltä, ettei edes osallistu poikansa vihkiäisiin.

Teoksessa ei tyydytä vain kuvaamaan kohdehenkilöitä, vaan heidät ja heidän elämänsä asetetaan yhteiskunnalliseen, kulttuuriseen ja historialliseen kontekstiinsa. Esimerkiksi Titon lapsuusvuodet antavat aiheen pohtia kansallista identiteettiä, kieltä ja kuulumista, kotiseutua tai kotimaata. Niistä mikään ei ole yksinkertainen asia sellaiselle, joka on elänyt lapsuuttaan useassa eri maassa – valtioissa, jotka ovat jo lakanneet olemasta –, oppinut puhumaan ja kirjoittamaan useita kieliä ja jonka lähisuku on hajaantunut eri maihin ja joka ei tunne minkäänlaista yhteenkuuluvaisuutta ”omaan” kansaansa, suomenkielisiin suomalaisiin. Kielellisen, kulttuurisen ja uskonnollisen taustansa vuoksi sekä Ino että Tito Colliander ovat ”toisia” suomalaisessa yhteiskunnassa, vaikka heistä toki elämänsä loppupuolella tulee juhlittuja ja arvostettuja – osin juuri eksoottisen toiseutensa vuoksi.

Vakavaa uskonnollisuutta

Ina ja Tito Colliander ovat niin leimallisesti ortodokseja, että heidän elämäänsä aiemmin tuntemattomalla lukijalle tulee vähän yllätyksenä se, että he kääntyivät ortodoksiseen uskoon vasta yli 30-vuotiaina, asuessaan Viron Petserissä. 

Kirjoittajat kuvaavat kauniisti ja oivaltavasti sitä mysteeriä, joka ihmisessä tapahtuu hänen kokiessaan kääntymyksen – aihe jota konversiotutkijat ovat paljon pohtineet:

Sitä, mitä ihmisessä tapahtuu, kun tämä päättää kääntyä Jumalan puoleen ja ryhtyä ”uskovaiseksi” (tai miksi tuota uutta identiteettiä sitten kutsutaankaan) on ulkopuolisen vaikea ymmärtää, jos itsellä ei ole vastaavanlaisia kokemuksia. Jotain käänteentekevää joka tapauksessa tapahtuu ihmisen tavassa olla maailmassa ja ymmärtää itseään. Muutoksen myötä olemisen edellytysten perusta saa selityksen, jos kohta osan siitä on tarkoituskin säilyä mysteerinä: ihminen ei yksinkertaisesti kykene ymmärtämään Jumalan järjestystä.  (S. 173–174.) 

Aivan kokonaan toisenlaisiksi ihmisiksi Ina ja Tito eivät kääntymyksensä jälkeen muutu. Vaikka he jakavat saman uskon, he toteuttavat ortodoksisuutta itselleen ominaisin tavoin. Petserissä Ina osallistuu lyhyisiin, kirkon ympäri kulkeviin ristisaattoihin, kun Tito vaeltaa kylästä toiseen, päiväkausia jatkuvissa ristisaatoissa. Inalle ortodoksisuus on arjen uskontoa, jatkuvasti mukana kulkevaa rukousta. Tito taas uppoutuu syvälle mystikkojen ja kirkkoisien ajatuksiin ja suunnittelee jopa pappisuraa. Ina toteuttaa uskoaan taiteessa – hänen värilliset enkelinsä lensivät grafiikanlehtinä lukemattomien suomalaisten koteihin. Tito taas jättää vuosikausiksi syrjään kirjailijantyönsä ja ryhtyy kääntämään ortodoksisia tekstejä, kirjoittamaan oppikirjoja ja opettamaan ruotsinkielisiä ortodoksilapsia ja -nuoria.

Sodanjälkeisessä Suomessa ortodoksisuus on poishiipuvaa uskonnollisuutta. Siksi perheen pojan, Sergein, uraan ortodoksisessa kirkossa suhtaudutaan odottaen ja vakavasti – ja siksi hänen luopumisensa munkin lupauksesta koetaan niin raskaasti. Mutta Ina ja Tito Collianderin perhe toimi sodanjälkeisessä Suomessa ortodoksisuuden ääninä ja kasvoina; he tekivät ortodoksista uskontoa tunnetuksi hyvällä tavalla ja toimivat kirkon ja uskon tärkeinä ylläpitäjinä ja eteenpäin viejinä.

Rukoushuone ortodoksisessa kulttuurikeskus Sofiassa

Kaksi kirjoittajaa – yksi ääni

Ina ja Tito -teoksen kertojan ääni on – kahdesta kirjoittajasta huolimatta – yhtenäinen, rauhallinen ja toteava. Se ottaa kantaa, arvioi, arvailee ja olettaa – etenkin Inan kohdalla, jolta ei ole jäänyt sellaista elämäkerrallista tekstivarantoa kuin Titolla, joka julkaisi yksityiskohtaiset, moniosaiset muistelmansa. 

Kertoja on tarkkaileva ja kuvaileva. Se tuo näkyviin haastatteluissa kuultua mutta paljastaa myös sen, että kirjoittajat ovat tehneet kenttätyötä. He ovat käyneet paikoissa, jotka ovat oleet Inalle ja Titolle tärkeitä. Tällöin kuvaus kutsuu lukijaa mukaan tilaan, kuvittelemaan yhdessä kirjoittajien kanssa: 

Tunnelma Vanhassa kirkossa on yhä pysäyttävä. Nykykävijä havaitsee heti ulko-ovelta sisään katsoessaan karujen maalaamattomien lautaseinien ja lehtikullalla silattujen ikonien välisen voimakkaan kontrastin. Kynnyksen yli astuessa on helppo kuvitella siirtyvänsä kokonaan toiseen todellisuuteen. Matala kirkkosali tuntuu pysähtyneen ajassa: vaikka maailma sen ympärillä jatkaa liikettään, se vaikuttaa pysyvän hievahtamatta paikallaan kuin ikikalliolle pystytetty majakka. Toisin kuin museo, jossa historia on ihmisen vasiten sommittelemaa rekonstruktiota, Valamon Vanha kirkko sijaitsee ajankulun syklisessä poimussa. (s. 170.)

Lyhyessä Jälkeen-otsikolla nimetyssä teoksen II-osassa kumpikin kirjoittaja kertoo erikseen tiestään Collianderin pariskunnan ääreen. Kirjallisuudentutkija Olli Löytty pohtii myös lyhyesti Tito Collianderin paikkaa suomalaisen kirjallisuuden historiassa. Luku on kiinnostavaa ja tärkeää pohdintaa elämäkerran kirjoittamisesta, elämäkerrallisuudesta ja omaelämäkerrallisuudesta. Annina Holmbergin teksti on henkilökohtaisempi, sillä hän on kasvanut ortodoksiperheessä ja hänen vanhempansa – Ritva ja Kalle Holmberg – olivat Collianderien ystäviä.

Kahden erilaisen kirjoittajan tuottamassa, kahta taiteilijaa tarkastelevassa teoksessa on oivaltava kansikuva: Siinä kietoutuvat kauniilla tavalla toisiinsa Ina Collianderin vesiväriteos ja Tito Collianderin muistiinpanoteksti – kuva ja sana, kaksi elämää. Mika Tuomisen toteuttama ulkoasu on kauttaaltaan kaunis. Kirjan tekstejä kuvittavat mustavalkokuvat ja katkovat lainaukset Tito Collianderin muistelmista, mutta Ina Collianderin värikkäät vesivärikuvat ja enkelihahmo saavat näkyvän paikan teoksen sisäkansissa ja kansilehdellä.

Kronologiaa rikkova kerronta 

Teoksen alaotsikkona on ”Kohtauksia Collianderin taiteilijaliitosta”. Se ei siis lupaakaan tarjota kahden henkilön elämäkertaa. Teoksessa kuitenkin edetään löyhän kronologisesti – alkupuolella Ina ja Tito ovat lapsia, loppupuolella he ovat vanhoja – ja heidän elämästään rakentuu fragmentaarinen kokonaisuus. Mutta teksti kokonaisuudessaan ei etene millään muotoa kronologisesti vaan hyppelehtii sinne tänne, niin ajassa, näkökulmissa kuin teemoissa – kohtauksittain. Kaikki kohtaukset eivät kuitenkaan tapahdu Collianderin taiteilijaliiton sisällä. 

Kokonaisuudessa teoksen kohtaukset tarjoavat pääsyn pariskunnan elämän keskeisiin teemoihin: lapsuuden traumoihin, unelmien tärkeyteen, boheemiuteen, levottomuuteen, pasifismiin ja ortodoksisuuteen. Lukujen alkuun on lisätty ingressi helpottamaan lukijaa pysymään mukana, mistä milloinkin kerrotaan. Lukujen sisällä liikutaan ennen- ja nyt-ajassa, jolloin nyt-aika liittynee luvun sisäiseen kronologiaan – miten sama teema kehittyi myöhemmin tai miten pariskunnan lapset siitä haastatteluissa kertovat. Mutta nämä lukujen sisäiset aikahypyt hämmentävät lukukokemusta. On vaikeaa muistaa, kuka milloinkin on äänessä ja mitä aikaa eletään. 

Varsinkin alkupuolella Inan ja Titon tarinat kulkevat erillään, jolloin kertomusta on haasteellista rakentaa yhtenäiseksi. Avioliiton ajoilta on olemassa lapsien ja yhden lapsenlapsen – Baba Lybeckin – kertomuksia ja ajoittain tarina siirtyykin kuvaamaan heidän ajatuksiaan tai edesottamuksiaan. Esimerkiksi tytär Katin Kökariin pysähtynyt Afrikan-matka tai Maria-tyttären perintörahoilla ostama talo – jota Tito-isä syvästi paheksuu – tuntuvat menevän vähän ohi tarinan. Mutta ne ovat kirjoittajille merkityksellisiä, sillä niihin palataan aina uudelleen.

Moniin muihinkin asioihin palataan aina uudelleen. Esimerkiksi siihen, miten Tito matkusti natsi-Saksaan ja oli ilmeisen selvä natsien ja Hitlerin ihailija. Mutta kun matkaan palataan uudelleen, on näkökulma muuttunut ja Titon kerrotaan luovan natsien ihailijoihin kriittisen katseensa.

On hienoa ja kunnianhimoista rikkoa perinteinen elämäkertojen kronologia ja rakentaa kaksoiselämäkertaa. Mutta ehkä vähemmälläkin rikkonaisuudella oltaisiin selvitty. Esimerkiksi ortodoksisuutta käsittelevässä luvussa perheen nuorimmainen, ainoa poika, ensin luopuu munkkiudestaan, sitten vasta kääntyy ortodoksisuuteen ja lopussa viitataan lyhyesti hänen uraansa ja elämäänsä aviopuolisona ja perheenisänä, mutta sekin Titon ärtymyksen kautta. Kuvio on melko mutkikas.

Teoksen lopusta löytyvä aikajana asettaa rinnan Inan ja Titon elämät sekä niitä koskettaneet historialliset kontekstit ja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden muodostaa yhtenäinen tarina pariskunnan elämistä. Tai ehkä teoksen rakennetta voisikin ajatella ortodoksisen kirkon ympäri pientä kehää kulkevana ristisaattona, joka ympyrän kierrettyään palaa aina uudelleen samaan kohtaan ja jossa kävelijä kulkee samanaikaisesti sekä nykyisyydessä että menneisyydessä, sekä tämänpuoleisuudessa että tuonpuoleisuudessa.

Kreetalaisen vuoren huipulle rakennettu pieni ortodoksinen rukoushuone, jonne päästäkseen on vaellettava jyrkkää vuoristopolkua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.