Liskokuninkaan muisto

Tyttö ja Poika istuvat hämärässä huoneessa. He kuuntelevat maanisesti kolkuttavaa musiikkia hiljaa ja keskittyneesti. Kun levy loppuu ja neula jää rahisten pyörimään sen keskelle, Poika alkaa penkoa päättäväisesti levyhyllyään. ”Sun pitää kuunnella tämä myös”, hän toteaa ja nostaa hyllystä uuden levyn. ”Jos tykkäät Joy Divisionista, sun on pakko tykätä myös Doorsista”, hän jatkaa. ”Doors on Joy Divisionin tärkeä esikuva”. Hän asettaa kiekon levysoittimeen, nostaa äänivarren paikalleen ja ojentaa Tytölle levyn kannet.

The Doors -levyn kansikuva.

Tyttö katsoo levyn kansikuvaa tarkasti. Tummalta pohjalta tunkevat esiin keltaiset kirjaimet ja neljän miehen kasvot ja intensiivisesti tuijottavat silmät. Kolme on kuvattuna kauempaa, yläviistosta; yhden kasvot tulevat katsojaa lähelle. Tyttö tuijottaa levyn miestä. Hän ei ole koskaan nähnyt ketään kiinnostavampaa.

Ensimmäinen kappale alkaa hypnoottisesti. Laulajan ääni on sekä pehmeä että raaka. Tyttö haluaisi olla yksin kuuntelemassa, antautumassa äänen viettelylle. Hänestä tuntuu kuin hän olisi löytänyt kotiin, eksynyt erämaahan, noussut kattojen ylle ja katsoisi horisonttiin. Hän ei osaa sanoa mitään, kysyy vain: ”Äänitätkö tän mulle niin voin kuunnella sitä kotona?” On vuosi 1981. Jim Morrisonin kuolemasta on kulunut 10 vuotta.

Jerry Hopkins & Danny Sugerman: No one here gets out alive oli teos,
joka rakensi Jim Morrisonin ympärille muotoutuvaa myyttiä
mutta myös formaatin, jolle tulevat rocktähtien elämäkerrat rakentuivat.

Viisi vuotta myöhemmin, kun Tyttö osaa ulkoa kaikki bändin levyt ja on lukenut koirankorville laulajan elämäkerran, No one here gets out alive, hän kävelee ystävänsä kanssa Pariisin Père-Lachaisen hautausmaalla etsien Jim Morrisonin hautaa. Etsintä ei ole vaikeaa, sillä marmoriset hautapaadet on kirjottu nuolin, jotka osoittavat oikeaa reittiä, ja JIM-huudahduksin.

Tyttö ei katso kuuluisien runoilijoiden, kirjailijoiden, taiteilijoiden tai laulajien hautamonumentteja. Hänelle on vain yksi oikea runoilijan ja laulajan hauta. Pieni hautapaikka löytyykin. Matala kivi, jonka päällä on irvokkaasti maalattu patsas, joka esittää Morrisonin päätä. Haudan ympäristö on sotkettu graffitein. Haudalle on tuotu kukkia, savukkeita, jointteja ja viinipulloja. Joka puolella istuu nuoria juomassa ja polttelemassa. Joku soittaa nauhurilla Doorsin biisejä, toinen tapailee samoja kappaleita kitarallaan. Tyttö istuu muiden joukkoon ja kaivaa kassista pullon halpaa viiniä ja tupakat.

Jim Morrisonin hauta ympäristöineen Père-Lachaisen hautausmaalla kesällä 1986.

Kun Tyttö aloittaa yliopisto-opinnot, hänen haaveissaan on kirjoittaa väitöskirja Jim Morrisonin sanoituksien kuolema-tematiikasta. Hän kuvittelee itsensä mustassa minihameessa ja kärpässienipampuloilla kiinnitetyissä leteissä puolustavan tutkimustaan. Mutta pian hän kuulee, että Jim Morrisonista on jo tekeillä väitöskirja – Stig Söderholmin tutkimus Morrisonin haudan ympärille kehittyneestä kultista – ja ajatus väitöskirjasta ja Morrisonin sanojen tutkimisesta hautautuu opiskelukiireiden alle.

Stig Söderholm tarkasteli väitöskirjassaan Morrisonin haudan ympärille kehittynyttä kulttia. Hän havainnoi, osallistui ja kuvasi sitä kaikkea, mitä haudan ympärillä tehtiin.

Liskomies kiemurtelemassa lavalla mustissa nahkahousuissaan. Shamaani, joka uskoo kuolevan intiaanin sielun siirtyneen itseensä. Nuori jumala, joka leikkauttaa hiuksensa Aleksanteri Suuren patsaan mallin mukaiseksi, joka haluaa olla runoilija ja joka tavoittelee pääsyä toiselle puolelle, mutta joka hukkuu alkoholiin, kuolee 27-vuotiaana ja muuttuu legendaksi. Jim Morrison on kiehtonut minua siitä asti, kun 17-vuotiaana kuulin Doorsia ensimmäisen kerran. Tänä kesänä, 3.7.2021, hänen kuolemastaan on kulunut 50 vuotta.

Kaivoin esiin oman levykokoelmani Doors-levyt.

Jim Morrison on yksi monista 27-vuotiaana kuolleista tähdistä. Heitä on tullut hänen jälkeensä useita, joku oli ehtinyt jo ennen häntä: Jimi Hendrix, Janis Joplin, Kurt Cobain ja Amy Winehouse tulevat ensimmäisinä mieleeni. Suosio, mielenterveysongelmat ja päihteet aiheuttivat heidän ennenaikaisen kuolemansa. Vaikka en muista, että Morrisonin kohdalla olisi kirjoitettu mielenterveysongelmista, mutta ei hän nykynäkökulmasta aivan terveeltä ja tasapainoiselta vaikuta.

Ne sanoitukset ja runot, jotka nuorena kuulostivat valtavan syvällisiltä, ovat ehkä menettäneet jonkin verran hohtoaan. Mutta elämäkertaa (uudelleen) lukiessani muistan hänen lukeneisuutensa: hän oli ennen rocktähdeksi ryhtymistään lukenut valtavan paljon. Siksi hänen sanoituksissaan vilahtelevat taustatekstit – William Blake, Aldous Huxley, ranskalaiset symbolistit – ovat edelleen kiinnostavia.

Tämä kuva löytyy An American Prayer -runolevyn sisäkannesta. Ja se roikkui pitkään julisteena seinälläni.

Jim Morrison oli kiinnostunut elokuvista ja teatterista. Hän opiskeli elokuvantekoa ja sovelsi Antonin Artaudin oppeja lavaesiintymisissään. Muusikkovuosina hänessä tapahtui nopea muutos kauniista pojasta vähän tukevaksi ja parrakkaaksi bluesmieheksi, joka tavoitteli toisia todellisuuksia alkoholilla ja huumeilla. Morrisonin kerrotaan halunneen irtautua rock-jumalan roolistaan ja keskittyä kirjoittamaan runoja, ehkä romaania. Hän halusi olla vakavasti otettava runoilija. Sitä silmällä pitäen hän matkusti Pariisiin, jossa hän kuoli epämääräiseksi jääneissä olosuhteissa. Jos Morrison eläisi, hän täyttäisi ensi vuonna 80 vuotta.

Viimeisenä syntymäpäivänään Morrison luki runojaan äänitysstudiossa. Hänen kuolemansa jälkeen the Doors äänitti runojen taustalle musiikkiaan.

Kuluneiden vuosikymmenten aikana on Morrisonista ja The Doors -yhtyeestä julkaistu lukemattomia elämäkertoja, muistelmia ja muita teoksia. Kuoleman 50-vuotispäivän kunniaksi Morrisonin kootut tekstit, laululyriikat, runot ja muistiinpanot on julkaistu Collected Works -nimekkeen alla. Ilmeisesti kaikki, mitä hän koskaan tuli kirjoittaneeksi, on nyt kiinnostuneiden saatavilla. Myös hänen lyriikoistaan on tehty tieteellistä analyysiä (löysin muutaman englanninkielisen, joissa keskityttiin William Blake -vaikutteisiin), sekä ei-akateemista tulkintaa, joissa hänestä rakennetaan muun muassa hengellistä tiennäyttäjää.

Minua kiinnostaisi – nyt vuosikymmenten jälkeen – lähestyä Morrisonin tekstejä esoterian ja okkultismin näkökulmasta. Nopealla vilkaisulla niistä löytää viitteitä korkeampaan tietoisuuteen, magiaan ja Gurdjieff-vaikutteisiin. Tuttuja ovat myös Morrisonin kytkökset okkultismiin: hänen kuvataan avioituneen wiccalaisten häärituaalien mukaisesti, monissa häntä esittävissä valokuvissa on nähtävissä niin sanottu Horuksen silmä, miltei kaikkien kappaleiden sanoituksista löytyy outoja rivejä ja runoissa vaikeasti avautuvaa symboliikkaa. Varsinaista kriittistä, tieteellistä tutkimusta esoterian ja okkultismin näkökulmasta en ole ainakaan vielä onnistunut löytämään. Olisiko tässä yksi polku kuljettavaksi?

Väitöskirja on jo tehty, mutta olisiko nyt aika vastata sen yliopisto-opinnot aloittaneen nuoren tytön haaveeseen ja ryhtyä tekemään tutkimusta Jim Morrisonista?


One thought on “Liskokuninkaan muisto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.