Autofiktiivinen romaani suhteesta omaan ruumiiseen ja toisiin

Hanna Brotherus 2021. Ainoa kotini. WSOY

Hanna Brotherus Ainoa kotini -romaanin kansi

Naistenviikon nimipäiväsankari, tanssitaiteilija ja koreografi Hanna Brotherus kirjoitti esikoisromaaninsa vasta 50 vuotta täytettyään. Teos on autofiktiivinen eli se perustuu kirjoittajan omaan elämään mutta sisältää myös kuvittelua, fiktiivisyyttä. Melko tyypillistä esikoiskirjailijalta.

Mutta tyypillistä ei ole, vaan kertoo nimenomaan kirjoittajansa kypsyydestä, että teos on hyvin itsekriittinen, intiimi, raadollinen ja paljastava elämä naisen elämästä. Intiimiyttä ja koskettavuutta alleviivasi se, että kuuntelin teoksen äänikirjana kirjailijan itsensä lukemana. Näin kaikesta sanotusta tuli ikään kuin totta – tai ainakin enemmän totta.

Brotherus kuvaa naisen elämän eri vaiheita nimenomaan suhteessa toisiin: hän kuvaa lapsuudenkotiaan ja suhdettaan äitiinsä ja isäänsä – erityisesti äitisuhde on tärkeä ja siihen palataan teoksen eri vaiheissa. Hän on isän tyttö, eikä koskaan tunnu saavan tarpeeksi rakkautta tai hyväksyntää äidiltään. Tärkein ihmissuhde on suhde sisareen, jonka kanssa hän jakaa miltei kaiken. He ovat me, tytöt, eikä Brotherus osaa mieltää itseään täysin siskostaan erillisenä.

Suhde sisareen on traaginen. Ensin sisko sairastuu anoreksiaan ja miltei kuolee. Myöhemmin sisar sairastuu rintasyöpään, johon hän sitten menehtyy. Menetys on niin läpikotainen, että se saa aikaan kokonaisen elämänmuutoksen Brotheruksen elämässä.

Brotherus kertoo myös suhteistaan kahteen elämänsä mieheen: lapsiensa isään ja nykyiseen puolisoonsa. Vaikka välit lapsien isään eivät eron jälkeen ole parhaat mahdolliset, kuvaa Brotherus tätä arvostaen ja ymmärtäen. Hän on paras mahdollinen isä heidän lapsilleen. Nykyisen puolison ja heidän rakkautensa kuvaamiseen eivät enää sanat tahdo riittää, niin tuore ja erityinen se on.

Kirjailijan (tai romaanin minä-kertojan) elämän ja identiteetin tärkein asia on äitiys. Hän on neljän lapsen äiti ja hän on pyrkinyt olemaan kaikin tavoin maailman paras äiti. Nyt, lasten jo aikuistuttua ja itsenäistyttyä, on aika löytää oma, lapsistaan ja puolisostaan erillinen, oma identiteetti, ja myös arvioida omaa äitiyttään. Tätä korostavat läpi romaanin kulkevat jaksot, jossa kirjoittaja viettää kevättä Pariisissa, yksin, käyden läpi elämäänsä ja minuuttaan, ja kirjoittaen.

Romaanissa kuvataan lapsia pääosin ryhmänä, laumana, johon kuuluu kolme poikaa ja tytär. Erityistä huolta aiheuttavat yksi pojista, joka joutuu huumekoukkuun, sekä tytär, joka sairastuu syömishäiriöön.

Tärkeänä teemana onkin paitsi äiti-tytär-ketjut myös suhde ruumiiseen ja ruokaan. Syömishäiriö on läpi teoksen jotain, jota sisko tai tytär sairastavat. Aivan teoksen lopussa minäkertoja havahtuu myös siihen, että hän on itsekin sairastanut syömishäiriötä läpi elämänsä.

Syömishäiriön kuvaus ja sen ylisukupolvisuuden pohdinta olivat teoksessa niitä osia, jotka itseäni koskettivat vahvimmin. Syömishäiriöisen lapsen vanhemmuus on raskasta ja se herättää pohtimaan myös omaa ruokasuhdetta – syömishäiriöisten lasten vanhemmille tarjotaan myös keskusteluterapiaa tueksi sekä itselle että sairastavan lapsen hoitoon. Hoidon kuvaus on hyvin samastuttava ja herätti raskaita muistoja.

Kuolema ei ole koskaan kovin kaukana tässä romaanissa. Sen minäkertojan kaksi lasta ovat sairastaneet kuolemanvakavaa sairautta; hänen siskonsa on menehtynyt sairauteensa. Ikääntyessä ja erityisesti katsoessaan ikääntyvää äitiään, myös kertoja itse lähestyy omaa kuolemaansa.

Tanssijan ja koreografin kirjoittamassa teoksessa ruumiillisuudella, ruumiilla, sen koolla, liikkeillä, tunnulla on tärkeä rooli kerronnassa. Teksti on vahvaa ja runollista, ajoittain kuin proosarunoa toistoineen ja listoineen. Ajoittain maalailu ehkä vähän vieraannutti. Mutta ennen kaikkea romaani kosketti. Se pysähdytti ja nostatti kyyneleet silmiin. Äitiyteen liittyvät pohdinnat olivat ajoittain kovin tunnistettavia, vaikka itse en koskaan täydelliseksi äidiksi pyrkinytkään.

Kun kirjoittaa itsestään, kirjoittaa samalla myös toisista. Se koskee kaikkia kirjoittajia. Tämänkin teoksen sisällä on tähän liittyvää pohdintaa ja todennäköisesti teksti on myös luetutettu näillä läheisillä. Mutta jokaisella on oikeus omaan elämäänsä ja siitä kertomiseen.

Lainaus Hanna Brotheruksen teoksesta
Naistenviikon 2021 lukuhaasteen organisoi Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.