Huomioita kaninkoloista

Salaliittoteorioista on viime vuosina puhuttu ja kirjoitettu paljon. Salaliittoteorioita ovat levittäneet niin niitä keksivät, niihin uskovat tai niitä kannattavat, niiden taustalla vaikuttavaan ideologiaan uskovat, niiden käsittelemästä teemasta kiinnostuneet, niistä pöyristyneet, niitä tutkineet kuin niiden avulla yleistä hämmennystä ja sekasortoa levittämään pyrkineet.

Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu erityisesti QAnon-ilmiöstä, koronaan, koronarajoituksiin ja koronarokotteisiin liittyvistä salaliittoteorioista sekä ns. ”Putinin trolleista” eli venäläistaustaisista tai venäläismyönteisistä sosiaalisen median toimijoista, joiden keskeisenä tavoitteena on saada aikaan kaaosta läntisessä maailmassa.

Salaliittoteorioita synnytetään erityisesti internetin reunamien verkkoyhteisöissä, joissa saatetaan kilpailla siitä, kuka keksii päättömimmän rakennelman. Suuren yleisön tietoisuuteen ja keskustelunaiheeksi teoriat nostaa useimmiten perinteinen media. Salaliittoteorioista uutisoiminen – ja näiden uutisten pöyristynyt jakaminen sosiaalisessa mediassa – on siis myös salaliittoteorioiden levittämistä.

Salaliittoteorioita on aina ollut, mutta nyt internetin aikakaudella ne leviävät aiempaa nopeammin ja tehokkaammin. Myös salaliittoja on aina ollut, useimmat niistä arkisia ja harmittomia (kuten vanhempien liittoutuminen keskenään uskottelemaan lapselle epätosia näkemyksiä vaikkapa joulupukista), mutta osa myös laajoja ja paljon vahinkoa aiheuttaneita (kuten Volkswagenin toteuttama dieselautojen päästömittausten manipulointi). Tämän vuoksi raja uskottavan ja mahdollisen sekä epätoden ja mahdottoman salaliiton välillä on joiltain osin sumea.

Vuoden 2021 loppupuolella ja 2022 alkupuolella julkaistiin suomeksi ainakin kolme aihetta perkaavaa ja aiheen kokonaisnäkemystä tavoittelevaa teosta: Filosofi Juha Räikän Salaliittoteorioiden filosofiaa (Gaudeamus, 2021), toimittaja Markus Tiittulan Taistelu totuudesta (WSOY, 2022) ja toimittaja, tutkija Pasi Kiviojan Salaliittoteorioiden ihmemaassa (Docendo, 2022). Olen nyt lukenut ja/tai kuunnellut ne kaikki sekä myös Johanna Vehkoon toimittaman Valheenpaljastaja-podcastin 6-osaisen ohjelmasarjan Salaliittoteoriat, joka löytyy YLE Areenasta.

Tutkija tarkkailee kaninkoloa ja sinne sukeltavia

Turun yliopiston käytännöllisen filosofian professori Juha Räikän Salaliittoteorioiden filosofiaa perustuu tutkijan pitkään kokemukseen sekä aiheen syvälliseen tuntemiseen. Teos on ilmestynyt tiedekustantamo Gaudeamuksen julkaisemana. Se tarjoaa asiallista ja kiihkotonta, lähdeviitoitettua, tutkittua tietoa. Tiittulan ja Kiviojan teoksista poiketen Räikkä ei haastattele ketään, eikä juurikaan esittele yksityiskohtaisesti erilaisia salaliittoteorioita. Hänen teostaan ei voi siis käyttää kaninkoloon sukeltamiseen, eikä sitä voi myöskään syyttää salaliittoteorioiden levittämisestä.

Räikän teoksen alaotsikko – Temppeliherroista liskoihmisiin – on varmaankin lisätty myyntiä vauhdittamaan samoin kuin tunnettuja salaliittoteorioita luetteleva takakansiteksti. Teos käsittelee kuitenkin pääosin salaliittoihin ja salaliittoteorioihin liittyviä käsitteellisiä, tieto-opillisia, eettisiä ja moraalisia sekä totuusväittämiin ja niihin uskomiseen liittyviä kysymyksiä. Teos tarjoaa filosofista pohdintaa sellaisessa muodossa, että filosofiaan perehtymätönkin sen ymmärtää.

Räikkä lähtee liikkeelle salaliiton ja salaliittoteorian käsitteistä ja niiden määrittelemisestä. Arkikielessä yleensä jaetaan yhteinen ymmärrys siitä, mitä salaliittoteorioilla yleensä tarkoitetaan, mutta filosofin pitää olla tarkempi. Salaliittoja on ihmiskunnassa aina ollut. Osa niistä on historiallisesti todistettuja tosiasioita, joista osa on tehty hyvää tarkoittavin, moraalisin perustein, osa rikollisesti tai hyötytarkoituksessa. Mikä milloinkin on rikollista tai moraalista, vaihtelee tietysti eri aikoina ja eri paikoissa. Salaliitoissa, Räikän kuvauksen mukaan, jokin ryhmä ihmisiä pyrkii salaa suunnittelemaan tai toteuttamaan sellaista, joka on ristiriidassa heidän velvollisuuksiensa kanssa tai yleisesti vallitsevien tapojen ja sääntöjen vastaista. Lisäksi suunniteltu teko tai tapahtuma ei kuulu siitä sopivien tehtäviin tai velvollisuuksiin. Toiminta on myös tahallista; salaliitot eivät synny vahingossa.

Salaliittoteoriat puolestaan ovat sellaisia tapahtumien selityksiä (tai oikeastaan selitysyrityksiä), joissa selityksen perusteena on nimenomaan salaliitto. Selitykset ovat ristiriidassa sen kanssa, miten tapahtuma vallitsevan käsityksen mukaan selitetään. Lisäksi salaliittoteorioiden näyttökynnys on alhaisempi kuin vaikkapa silloin kun tapahtumia selitetään historiantutkimuksessa tai yhteiskuntatieteessä. Salaliittoteorioissa esitetään vaihtoehtoisia selityksiä niille selitysmalleille, joita yleiset tiedolliset auktoriteetit kuten riippumaton media, asiantuntijoiden selvä enemmistö tai tieteellinen tutkimus tarjoavat. Joissain tilanteissa – kuten vaikkapa juuri nyt Venäjällä – on kuitenkin aivan perusteltua olla uskomatta kaikkea, mitä lehdistössä tai televisiossa kerrotaan. Salaliittoteoriat voivat siis joissain tapauksissa osoittautua todenperäisiksi.

Kysymys salaliittoteorioista ei siis ole kovin yksinkertainen. Räikkä nostaa esiin ajatuksen näyttökynnyksestä. Salaliittoteorioiden esittelemä selitysmalli nojautuu useimmiten tavallista alhaisempaan näyttökynnykseen. Jos kannattaa salaliittoteoriaa ja luottaa sitä levittävään tahoon, ihminen ei ehkä tarvitse tai halua sen enempää perusteluja tai todisteita. Usein salaliittoteoriat ovat niin yleisiä, että niiden olemassaolemattomuutta on mahdotonta todistaa. Tai teoriaan voidaan uskoa niin vahvasti, että mikään määrä perinteistä todistusaineistoa ei riitä kumoamaan näkemystä sen olemassaolosta. Yksi salaliittoteorian määritelmä onkin, että salaliittoteoriaa ei voi edes periaatteessa todisteilla kumota.

On olemassa ihmisiä, salaliittoideologeja, joiden näkemyksen mukaan salaliitot selittävät suurimman osan maailman tapahtumista ja ovat yleisempiä kuin kukaan olettaisi. Salaliittoideologian omaksunut henkilö voi tulkita kaikki maailman tapahtumat, niistä kertovat uutiset ja niitä kommentoivat keskustelut merkiksi tai osoitukseksi siitä, että salaliittoja on kaikkialla: niiden syytä ovat niin onnettomuudet, sodat kuin pandemiatkin. Salaliittoteorioiden kaninkoloon vajonnut voi nähdä – Kaunis mieli -elokuvan mieleltään järkkyneen tiedemiehen tavoin – ympärillään salaliittojen olemassaolosta todistavien merkkien ja symbolien tiheän verkoston.

Useimmat salaliittoteorioihin uskovat eivät kuitenkaan usko kaikkiin eteensä tuleviin salaliittoteorioihin, mutta jos uskoo yhteen salaliittoteoriaan, on todennäköisempää, että uskoo myös toiseen. Sosiaalipsykologisten tutkimusten mukaan viehtymys salaliittoihin liittyy kognitiivisiin vinoumiin. Joidenkin mielestä salaliittoteorioihin uskominen olisi jopa merkki irrationaalisuudesta – joskin kognitiiviset vinoumat ovat universaaleja, kaikki ihmiset kärsivät niistä jossain määrin. Tutkimuksissa on osoitettu, että salaliittoteorioiden kannattajat kärsivät intentionaalisuusharhasta keskivertokansalaisia useammin. He siis näkevät tarkoituksellista ja tahallista toimintaa, suunnittelua ja aikomuksia sekä toimijuutta silloinkin, kun sitä ei ole. Iso osa maailman tapahtumista tapahtuu kuitenkin sattumalta.

Koska salaliittoteoriat kumpuavat yleensä yhteiskunnassa tai ihmisryhmien välillä vallitsevasta epäluottamuksesta sekä epäoikeudenmukaisuuden kokemuksista, salaliittoteorioiden leviämistä voisi torjua lisäämällä ihmisten luottamusta ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Koulutuksen lisäksi myös medialukutaidon lisääminen voisi olla avuksi. Pilkka ja vihamielisyys eivät vähennä salaliittoteorioita tai käännä salaliittoteoreetikoiden mieltä.

Toimittaja sukeltaa kaninkoloon ja katsoo ympärilleen

Markus Tiittulan Taistelu totuudesta. Mikä Salaliittoteorioissa koukuttaa? Ja miksi ne pitää ottaa vakavasti? sekä Pasi Kiviojan Salaliittoteorioiden ihmemaassa julkaistiin keväällä 2022. Ne muistuttavat toisiaan siinä mielessä, että kumpikin on asiansa osaavan ja sujuvasanaisen toimittajan työtä ja perustuu paitsi kirjallisuuteen ja verkkoaineistoihin myös sekä salaliittoteorioita tutkineiden että niihin uskovien ja niitä levittävien ihmisten haastatteluihin.

Markus Tiittula on asunut Yhdysvalloissa vuosina 2016–2021, joten hänellä on omakohtaista kokemusta ja läheinen tuntuma Donald Trumpin presidenttikaudella läpi lyöneisiin salaliittoteorioihin. Tiittula tuo esiin myös salaliittoteorioiden ja uskonnollisten uskomusten yhtymäkohtia ja eroja.

Tiittula kertoo teoksensa tarkoitukseksi esitellä valikoituja moderneja salaliittoteoreetikkoja ja heidän ajatteluaan. Hän uskaltautuu suoraan kaninkoloon haastattelemaan monia henkilöitä, jotka ovat edelleen sisällä salaliittoteorioiden maailmassa mutta myös heitä, jotka ovat sieltä irrottautuneet. He saavat melko vapaasti kertoa näkemyksistään ja kokemuksistaan, mikä on ajoittain hyytävää kuunneltavaa ja luettavaa. Tiittulan teesinä on, että populistisen politiikan ja sosiaalisen median nousu ovat sekä muovanneet salaliittoteorioita että tehneet niistä näkyviä, suosittuja ja samalla myös potentiaalisesti vaarallisia.

Tiittula esittelee yksittäisiä teemoja käsitteleviä salaliittoteorioita, kuten litteän maan teoria, syyskuun yhdennentoista päivän tapahtumiin liittyviä teorioita sekä koronavirukseen liittyviä salaliittoteorioita. Sen jälkeen hän siirtyy tarkastelemaan pitkäkestoisempia teorioita, joista pitkäikäisin liittyy juutalaisiin kohdistuvaan vainoon ja sen perusteluihin. Aihe on ajankohtainen, sillä antisemitismi on jälleen kerran kasvattanut suosiotaan ja näkyvyyttään Euroopassa. Juutalaisten lisäksi on olemassa salaliittoteorioita jonkinlaisista maailmanhallituksista, jotka ehkäpä yhdessä ulkoavaruuden olentojen kanssa hallitsevat maailman tapahtumia.

QAnon syntyi ja levisi nimenomaan Trumpin Yhdysvalloissa, mutta sai näkyvyyttä ja kannattajia muuallakin maailmassa, myös Suomessa. QAnon on vaikeasti hahmotettava, sosiaalisen median välityksellä leviävä ilmiö, joka Tiittulan mukaan on samanaikaisesti ”henkilökultti, leikki, arvoitus ja väkivaltainen poliittinen liike”. Vaikka Q lopetti viestittelynsä Trumpin hävittyä vaalit, siihen kytkeytyvät ajatukset leviävät edelleen verkossa ja lukemattomat ihmiset ”tekevät omaa tutkimustaan” päätyen mitä oudompiin näkemyksiin.

Teoksen loppupuolella Tiittula pohtii yleisemmällä tasolla sitä, miksi salaliittoteorioihin uskotaan, miksi niitä levitetään ja miksi ne ovat niin koukuttavia. Hän antaa myös neuvoja siihen, miten auttaa kaninkoloon tipahtanut lähimmäinen ylös.

Tilastoilla kaninkoloja päähän

Tutkijataustainen Pasi Kivioja tuo teoksessaan esiin haastattelujen, verkkoaineistojen ja tutkimustiedon lisäksi tuoreita tutkimustuloksia suomalaisista salaliittoteoriauskomuksista. Hän on toiminut Turun yliopistossa osana salaliittoteorioita psykologian näkökulmasta tarkastellutta tutkijaryhmää. Hänellä on käytössään kyselyaineisto, johon suomalaiset vastaajat ovat kertoneet, mitkä salaliittoteoriat ovat heille tuttuja ja mihin salaliittoteorioihin he itse uskovat. Eli kun Kivioja esittelee yksittäisiä salaliittoteorioita, hän myös mainitsee niiden keskeisimmät levityskanavat (elokuvat, lehdistö, radio, sosiaalinen media), siitä kuulleiden ja siihen uskovien suomalaisten määrät sekä salaliittoteorian esiintymiskäyrät Google-hauissa. Kiviojan teoksesta käy siis selville vaikkapa se, milloin ja miten salaliittoteoriat ovat syntyneet ja levinneet sekä se, miten paljon niihin liittyviä hakuja milloinkin on tehty.

Sekä Tiittula että Kivioja esittelevät yksityiskohtaisesti ja monipuolisesti keskeisimmät salaliittoteoriat: temppeliherrat, vapaamuurarit ja illuminati, juutalaisten valtaan ja holokaustin kieltämiseen liittyvät salaliittoteoriat, John F. Kennedyn murha, salassa pidetyt ufokontaktit ja liskoihmiset, 9/11-teoriat, Estonia-laivan uppoamiseen liittyvät teoriat, QAnon ja Pizzagaten sekä siihen kytkeytyvät pedofiilisalaliitto ja adrenokromiteoria, uuteen maailmanjärjestykseen (NWO) ja Bilderbergiin liittyvät salaliittoteoriat, Big Pharmaan ja koronaan liittyvät salaliittoteoriat sekä USAn vaaleihin liittyvät teoriat (Barack Obaman syntymätodistus, Hillary Clinton ja Trumpin ”varastetut vaalit”). Aiheita lähestytään niin niihin uskovien kuin niitä tieteellisesti tutkineiden näkökulmasta.

Sosiaalipsykologian näkökulmasta salaliittoteoreetikoita tarkasteleva Kivioja tuo esiin sen, että monen salaliittoteorioihin uppoutuneen henkilön taustalta löytyy henkisesti tai fyysisesti traumaattisia kokemuksia tai syvä elämänkriisi. Aiemmmista tutkimuksista on käynyt ilmi se, että samanlaisia taustoja on usein myös ihmisillä, jotka kokevat paranormaaleja kokemuksia, tulevat uskoon tai liittyvät uskonnolliseen tai henkiseen yhteisöön.

Traumaattisen kokemuksen, kuten vaikkapa läheisen menetyksen tai vakavan sairauden yhteydessä ihmisen suojakuori on hauras ja huokoinen. Kun elämänhallinta on kadoksissa, voi maailma näyttää turvattomalta ja näköalattomalta. Tällaisissa tilanteissa ihminen saattaa olla vastaanottavaisempi suurille ja jämäköille kertomuksille maailmasta, joiden mukana seuraa tukea tuova yhteisö sekä ajatus siitä, että taistelee oikean asian puolesta. Tämä selitysmalli kaipaa vielä tarkempaa tutkimusta.

Pasi Kivioja tuo teoksensa lopussa vielä esiin tapoja, joilla tunnistaa perättömät salaliittoteoriat eli lyhyen johdatuksen lähdekritiikkiin. Erityisen ansiokkaasti lähdekriittistä ajattelua on esitellyt ja opettanut toimittaja Johanna Vehkoo Valheenpaljastaja-podcastissaan ja samannimisessä teoksessaan.

Mustavalkoinen kani Vatikaanin museossa

Taiteen ja kulttuurin kaninkolot

Salaliittoteorioilla ja populaarikulttuurilla on vankka keskinäinen riippuvuussuhde. Esimerkiksi termit kaninkolo sekä sininen ja punainen pilleri nousevat nimenomaan populaarikulttuurista. Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa -teoksessa Liisa juoksee valkoisen kanin perässä ja putoaa kaninkoloon, jossa hänelle tapahtuu monenlaisia kummallisia asioita ja jossa hän ei voi luottaa keneenkään. Hänen kohtaamansa hahmot puhuvat mitä sattuu ja suhtautuvat totuuteen hyvin suurpiirteisesti. Liisa suorittaa pelotta omia ”tutkimuksiaan”. Hän syö ja juo kaikkea eteensä tulevaa ja kokee sen vuoksi erilaisia muodonmuutoksia.

Toinen, vähän tuoreempi populaarikulttuurin tuote, josta salaliittoteoreetikot ja heitä tutkivat ammentavat, on vuonna 1999 julkaistu elokuva Matrix. Itse en ole elokuvaa (vieläkään) nähnyt, mutta kyse on siitä, voiko havaittavaan todellisuuteen luottaa, mikä on oikea todellisuus ja haluaako ihminen kohdata todellisuuden kaikkinensa. Valinta tehdään pillereiden avulla: päähenkilö valitsee sinisen ja punaisen pillerin välillä. Samaa kehottavat tekemään salaliittoteoreetikot.

Salaliittoteorioita on myös kehitetty ja keksitty osana taiteellista ilmaisua. Joskus salaliittoteoriat ovat irtautuneet fiktiivisistä juuristaan ja lähteneet leviämään laajemmin yhteiskuntaan. Yksi esimerkki tällaisesta on Oliver Stonen elokuva JFK – avoin tapaus (1991), jossa esitetään, että presidentti Kennedyn salamurhan takana oli yksin toimineen Lee Harvey Oswaldin (yleisesti tunnustettu selitysmalli) sijaan poliittinen salaliitto.

Itselleni rakkain fiktiivinen salaliitto löytyy Umberto Econ romaanista Focault’n heiluri (1988), jossa koko keski- ja uuden ajan historia paljastuu yhdeksi suureksi salaliitoksi. Econ romaanissa temppeliherroilla on suuri rooli, ja temppeliherrat ylipäätään ovat (ruusuristiläisten ja illuminatin ohella) tärkeitä historiallisten salaliittoteorioiden toimijoita. Suurimmat painos- ja katsojamäärät on saavuttanut temppeliherroihin ja illuminatiin liittyvistä salaliittoteorioista ammentanut Dan Brown teoksillaan Da Vinci -koodi (2003) sekä Enkelit ja demonit (2000).

Populaarikulttuurin salaliittoteoriakuvastosta voisi puhua ja kirjoittaa loputtomiin.

Kaninkolot henkisyyden kentällä

Itseäni on kiinnostanut se, että salaliittoteorioita on levitetty ja kannatettu myös uushenkisyyden ja hyvinvointitoimijoiden kentällä. Yhtäältä tämä voi johtua aiemmin mainitusta intentionaalisuusharhasta, jossa toimijuutta nähdään ympärillä sellaisissakin asioissa, joissa ei aktiivista toimijaa tosiasiassa ole. Uushenkisyyden ja rajatiedon kentillä löytyy laajasti uskoa erilaisiin yliluonnollisiin tai näkymättömiin toimijoihin, jotka työskentelevät ja vaikuttavat ympärillämme, joilla on suurempia suunnitelmia ihmiskunnalle ja jotka puuttuvat ihmisten elämänkohtaloihin joko hyvin tai vahingollisin aikein. Voidaan myös uskoa vaikkapa karman lain toimintaan arjessa ja nähdä, että mikään ihmisen kohtaama tai hänelle tapahtuva ei ole sattumaa vaan seurausta vaikkapa aikaisempien elämien tapahtumista.

Saattaa olla, että tällöin voi olla helpompi omaksua myös usko siihen, että erilaiset kansainväliset toimijat tekevät salaista yhteistyötä tai että yllättäviltä tuntuvien tapahtumien taustalla onkin suunnitelma tai että yhteiskuntia hallitsee salassa pysyttelevä toimijoiden verkosto. Taipumus uskoa näkymättömiin toimijoihin voi joissain tapauksissa lisätä taipumusta uskoa salaliittoteorioihin.

Uushenkisyyden ja esoteerisuuden kentällä kyse saattaa olla myös muista asioista. Yhtenä tekijänä on se, että niin esoteeriset liikkeet kuin koko uushenkisyyden ja rajatiedon kenttä asemoituu ja on asemoitu vastakulttuuriseksi, valtavirran yhteiskunnasta, kulttuurista ja erityisesti kristillisyydestä poikkeavaksi. Vallitsevan kulttuurin vastaisessa tai sille vaihtoehdon tarjoavassa asemassa voi olla hyväkin positio. Ihmiset, jotka valitsevat vaihtoehtoisia hoitomuotoja tai henkisyyksiä, kokevat olevansa itsenäisiä, tekevänsä itse omat valintansa ja päätöksensä. Ehkä he voivat kokea tekevänsä myös parempia valintoja kuin ne, jotka kulkevat muiden tallomia polkuja sen kummemmin pohtimatta.

Auktoriteetit ja lähteet poimitaan uushenkisyyden ja esoterian kentillä oman yhteisön keskuudesta, omilta ohjaajilta, guruilta, opettajilta ja muilta yhteisön arvostamilta tai esittelemiltä auktoriteeteilta. Luotetaan esimerkiksi tuttujen tai tunnettujen henkilöiden kokemuksiin tai omiin tuntemuksiin ja vaikkapa siihen, että oma keho pystyy suojautumaan tai korjaamaan itsensä omin kyvyin tai luonnonmukaisiksi ymmärrettyjen hoitomuotojen avulla. Tällöin voidaan kieltäytyä turvautumasta lääketieteen tarjoamiin hoitomuotoihin ja vaikkapa rokotuksiin. Valtavirran tarjoamat lähteet ja selitysmallit tuntuvat tällöin puutteellisilta tai väärään suuntaan ohjaavilta.

Olen seurannut esimerkiksi erään esoteerisen liikkeen arvostetun toimijan julkisia päivityksiä, joista näkee, miten hän aiemmin herätti epäluuloa koronan vaarallisuutta kohtaan, piti koronarajoituksia kohtuuttomina, vastusti koronarokotuksia ja on nyt siirtynyt vastustamaan Natoon liittymistä ja pitää Venäjää kohtaan asetettuja pakotteita ”kiusaamisena”. Kaikki tämä kehystettynä pohdiskelulla henkisyydestä. Nämä päivitykset ovat linjassa niin sanotun Pastelli-Q:n kanssa eli siinä, miten uushenkisyys ja hyvinvointi kietoutuvat osaksi äärioikeistolaista salaliittoretoriikkaa.

Suomalaisessa jooga- ja meditaatiopiireissä levinneen, rajoituksia ja rokotteita vastustaneen toiminnan nosti esiin joogaohjaaja Mia Jokiniva, joka esiintulonsa vuoksi sai kokea paljon vastustusta, vihapuhetta ja trollausta. Kiviojan teoksessa nousee esiin vahvana se, että jooga- ja hyvinvointipiireissä on ilmapiiriltään hyvin toksisia alueita, kuten vaikkapa politiikkaan pyrkivä kristallioikeisto.

Henkisyyden ja salaliittoteorioiden kytkös ei ole mikään uusi havainto. Sen ympärillä on tehty jo yli kymmenen vuotta tieteellistä tutkimusta, jota voi etsiä vaikkapa hakusanalla conspirituality.

Kuvan jänis ei liity salaliittoteorioihin mitenkään.

Venäläisvalmisteiset kaninkolot

Tiittulan ja Kiviojan teoksien sanoma asettuu aivan uuteen kontekstiin nyt, kun Venäjä sotii Ukrainassa. Trumpin levittämät salaliittoteoriat tuntuvat jo vähän lapsellisilta ja triviaaleilta, kun niitä vertaa Venäjän hallinnon levittämiin salaliittoteorioihin – ja toisaalta hyytävältä, kun ajattelee venäläistaustaisten trollien vaikutusta yhdysvaltalaiseen politiikkaan ja vaaleihin.

Venäläinen vaikutus erilaisten salaliittoteorioiden leviämiseen on ollut suuri. Harva sosiaalisen median vaikuttajahahmo tuo esiin omat Venäjä-kytköksensä niin avoimesti kuin vaikkapa Johan Bäckman, Jarmo Ekman tai Janus Putkonen sekä heitä yhdistävä Magneettimedia ja MV-julkaisu, mutta Tiittulan ja Kiviojan teosten mukaan heitä on paljon. Aikaisempina vuosina trollaus kytkeytyi maahanmuuttovastaisuuteen, viime aikoina taas koronapandemian kieltämiseen sekä rajoitusten ja rokotusten vastustamiseen.

Venäläistaustaiset tai -myönteiset salaliittoteoreetikot pyrkivät yhtäältä vaikuttamaan venäjämyönteisyyden ja Nato-vastaisuuden lisääntymiseen Suomessa (mikä tällä hetkellä on hyvin haasteellinen tehtävä) ja toisaalta disinformaatiota levittämällä luomaan yleistä kaaosta ja sekasortoa sekä herättämään epäluuloa, pelkoa ja vihaa yhteiskunnassa.

Sodan kaoottisissa olosuhteissa erilaiset tulkinnat, teoriat, informaatio ja disinformaatio leviävät hallitsemattomasti, siksi medialukutaidolle, mediakritiikille ja faktantarkistustaidoille on entistä enemmän tarvetta. Tukea salaliittoteorioihin liittyvien ilmiöiden ymmärtämiseen saa kaikista kolmesta edellä tarkastelemastani teoksesta sekä Johanna Vehkoon salaliittoteorioita käsittelevästä radio-ohjelmasta.


One thought on “Huomioita kaninkoloista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.