Johanna Venho 2021. Syyskirja. Wsoy.
Kun saaressa kulkee eteenpäin, päätyy väistämättä veden ääreen, kuten elämässä surun.
Johanna Venho 2021: Syyskirja, s. 137.
Monet muistavat, millainen on jonkin merkittävän tilanteen tai tapahtuman ensimmäinen kerta, mutta viimeinen kerta saattaa tapahtua huomaamatta. Tässä Johanna Venhon biofiktiossa, elämäkertaromaanissa, Tove Jansson ja hänen elämänkumppaninsa Tuulikki Pietilä – Tove ja Tooti – viettävät viimeisiä päiviä Kolvharun saaressa. Heistä on tullut liian vanhoja selviämään yksin saarella, jossa he ovat viettäneet liki 30 kesää. Nyt saari pitää hyvästellä.
Siivotessaan, järjestellessään ja pakatessaan pienessä mökissään romaanin Tove käy lävitse elämäänsä, erityisesti suhdettaan äitiinsä, Hamiin. Hän myös käy mielessään lävitse oman elämänsä keskeiset tapahtumat sekä pohtii omaa kirjoittamistaan; näin muutamaan elokuiseen päivään sijoittuvaa romaania lukiessa tulee tutustuneeksi koko Tove Janssonin elämäään – siksi teoksessa on paljon tuttua meille, jotka olemme lukeneet hänestä kirjoitettuja elämäkertoja.
Toven ja teoksen toisen päähenkilön, Marian, välille rakentuu jännitteinen suhde, vaikka he eivät varsinaisesti kohtaakaan. Tove löytää tytöltä aikaisemmin saamansa kirjeen, johon hän sommittelee mielessään vastausta. Maria on kirjeessään ihailemalleen kirjailijalle kysynyt vaikeita:
Kerro vielä, miten sinusta tuli sinä, miten osasit kaiken minkä teit. Haluaisin myös kuulla, miten sinunkaltaisesi kokenut ihminen on selvinnyt äitinsä kuolemasta. Miten siitä voi selvitä? Millaista on elää maailmassa ilman äitiä. Olen kaksikymmentävuotias.
Johanna Venho 2021. Syyskirja, 23.
Kirjeen kirjoittaja, biologian opiskelija Maria, asuu teltassa saarta vastapäätä ja miettii omaa lyhyttä elämäänsä, rakkaussuhdettaan linkolalaiseen Atteen, jolle aate on tärkeämpi kuin ihmiset, ja erityisesti syöpään sairastunutta äitiään ja sitä, miten tulisi selviämään tämän kuolemasta.
Marialle Tove Janssonin tekstit ovat aina olleet kaikkein tärkeimpiä, kaikkein viisaimpia – niissä tärkein on piilotettu rivien väleihin.
Kirjoittaminen kiinnittyy aina paikkoihin: ensin kuvitellaan paikka, sitten sinne tarina, ja kuviteltu paikka kuten tarinakin ovat monilla solmuilla todellisuudessa kiinni.
Johanna Venho 2021: Syyskirja, s 149
Romaani rakentuu luvuista, joissa toisissa keskitytään Marian elämään ja toisissa Toven puuhasteluun saaressa. Pääosin Maria seuraa Janssonin elämää kaukaa, mutta kerran heidän katseensa kohtaavat: Maria pääsee mukaan biologien retkelle, jossa rantaudutaan Klovharuun, Tove tarkkailee saaresta näytteitä keräävää Mariaa – ja Maria unohtaa hämmennyksissään reppunsa saareen. Vastarannan teltastaan Maria tarkkailee saarta ja Toven elämää siellä, ja suunnittelee, miten hakisi reppunsa takaisin.
Romaanissa käyvät vuoropuhelua alussa oleva elämä, joka kokee monia asioita ensimmäistä kertaa ja lopussa oleva elämä, jossa joutuu luopumaan itselle tärkeistä, tärkeimmistä, asioista. Tove joutuu luopumaan elämästään saaressa, mutta Mariakin joutuu luopumaan syöpään sairastuneesta äidistään.
Surressaan äitinsä sairastamista Maria tukeutuu Janssonn teksteihin, analysoi niitä, hakee niistä viestejä ja neuvoja. Hän myös kirjoittaa itse, ainakin muistikirjaansa.
Romaani kertoo myös siitä, että on elettävä oma elämänsä itse, ei etsittävä vastauksia toiselta, eikä asetettava toisen hartioille suuren ihailun taakkaa.
Nuorena täytyy eksyä, jotta löytää jotain omaa, mutta jos eteen ei osu oikeita suunnanäyttäjiä, voi joutua hukkaan.
Johanna Venho 2021: Syyskirja.
Romaani on täynnä helmiä, sitaatteja, jotka haluaa kirjoittaa ylös ja maistella. Se on myös täynnä merta, tuulta, suolaisia pärskeitä ja lopussa olevan kesän ja lopussa olevan elämän haikeutta.
#naistenviikko2022
Nostetaan teksti pöydälle 