Karin Erlandsson 2022. Sininen lanka. Mitä tiedän neulomisesta. Alkuteos: Det Blå Garnet: en bok om att sticka. Käsikirjoituksesta suomentanut Ulla Lempinen. S&S.
Koska olen itse juuri viimeistelemässä neulomisesta kertovan teoksen käsikirjoitusta, tartuin hyvin jännittyneenä tähän kirjailija Karin Erlandssonin teokseen – tai no en suorastaan ”tarttunut”, sillä kuuntelin teoksen lukuaikapalvelussa. Tätä tekstiä varten olen ladannut teoksen e-kirjana, jotta hahmotan paremmin sen kokonaisuuden ja voin perehtyä myös lähdeluetteloon.
Karin Erlandsson on Pohjanmaalla syntynyt ja Ahvenanmaalla asuva, palkittu toimittaja ja kirjailija, joka on tullut tunnetuksi nuortenkirjasarjastaan Taru Silmäterästä. Hän on kirjoittanut myös ”aikuisille” ja erityisen kiinnostava on aiemmin tänä vuonna julkaistu teos Koti, joka tarkastelee Ahvenanmaan historiaa naisten ja lasten näkökulmasta.
Sininen lanka tapahtuu pitkälti myös Ahvenanmaalla. Se on, teoksen suomenkielisen alaotsikon mukaisesti, henkilökohtainen ja omaelämäkerrallinen kertomus neulomisesta ja sen merkityksestä kirjailija-kertojan elämässä. Mutta kertomus laajenee käsittelemään myös neulomisen historiaa, ilmenemismuotoja ja merkityksiä erityisesti ahvenanmaalaisesta, suomenruotsalaisesta ja pohjoismaalaisesta näkökulmasta. Mutta toki neulominen on yleismaailmallinen ilmiö: kaikkialla ja kaikkina aikoina ihmiset ovat tarvinneet suojaa luonnonvoimilta ja jossain vaiheessa ensin opittiin kehräämään lankaa ja myöhemmin tuottamaan kestävää ja joustavaa neulepintaa puikkojen avulla.
Erityisen tarpeellista neulominen on ollut tuulisilla saarilla ja pohjoisilla seuduilla. Vielä tänäkin päivänä, sähkökatkoksiin ja ”kriisitalveen” varautumisessa eräänä keskeisenä niksinä tarjotaan villasukkia. Erlandsson keskittyy teoksessaan enemmän villaisiin neulepaitoihin, jotka ovat olleet välttämättömiä ja ohittamattomia merellä, saarissa ja rannikoilla. Erilaisten merten rannoilla onkin syntynyt erilaisia tapoja valmistaa ja koristella neulepaitoja, kuten Irlannin aran-neuleet palmikkokuvioineen (joilla kaikilla on omat merkityksensä) sekä islantilaiset kaarrokeneuleet ja norjalaiset kirjoneulepaidat. Välttämättömyydestä valmistetuissa neuletöissä ovat neulojat voineet toteuttaa itseään ja omaa luovuuttaan.
Luovuus on kirjailija Erlandssonilla tärkeä teema myös neulomisessa. Hän aloittaa teoksen kertomalla, miten neuloi nuorena tyttönä ensimmäisen villapaitansa aivan itse, ilman mitään ohjeita tai kysymättä keneltäkään neuvoja. Edelleen hän vieroksuu ohjeita tai ainakin ohjeiden kirjaimellista noudattamista ja muokkaa niistä omannäköisensä ja itselleen sopivamman. Tähän liittyy Erlandssonin näkemys, että neulojia on kahdenlaisia: niitä, jotka tekevät mallitilkkuja ja niitä, jotka eivät tee. Itse kuulun Erlandssonin kanssa jälkimmäiseen ryhmään, mistä on seurauksena se, että välillä joutuu purkamaan neuletta valittuaan vääränlaisen langan tai puikot tai huomatessaan, että oma käsiala on ohjeeseen nähden liian tiukka tai löysä.
Erlandsson painottaa erityisesti kirjoittamisen ja neulomisen samankaltaisuutta – kuten myös säveltämisen ja neulomisen. Ehkä on niin, että me neulojat katsomme maailmaa puikkojen takaa, neulomisen näkökulmasta. Itse näen, että neulomista ja kirjoittamista yhdistää kuvittelun ja kurinalaisuuden yhteenkietoutuminen. Kirjoittaja ja neuloja voivat kuvitella mitä tahansa ja pyrkiä sitten sanoin tai langoilla toteuttamaan kuvittelemansa. Mutta toteuttaminen edellyttää kurinalaisuutta: pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä sekä sopeutumista tietynlaisiin rajoihin ja rajoitteisiin, jotta neuleesta tai tekstistä tulee tarkoituksenmukainen; että neule sopii käyttäjälleen tai että teksti ylittää julkaisukynnyksen.
Koska olen tänä vuonna paljon pohtinut neulomista ja kirjoittanut siitä, on hauskaa huomata, miten eri tavoin ja eri ulottuvuuksia painottaen aihetta voi lähestyä. Vaikka neulomiseen liittyy paljon yhteisiä ja yhdistäviä näkökulmia, jokainen katsoo neulomista omasta henkilöhistoriastaan ja kokemusmaailmastaan käsin. Erlandsson nostaa näkyviin itsellenikin tärkeitä teemoja, kuten neulomiseen liittyvän huolenpidon ja rakkauden sekä ystävyyden, eikä hän unohda myöskään feminististä ja poliittista näkökulmaa neulomiseen. Koskettavaa on lukea hänen ajatuksiaan syömishäiriöstä. Itselle nousivat silloin mieleen suurien villapaitojen alle piiloutuvat ja suojautuvat langanlaihat tytöt.
Erlandsson siirtyy lyhyissä luvuissaan sujuvasti omista kokemuksistaan kirjallisuuteen, arkeologisista neulelöydöistä Harry Potter -neuleisiin, tutkimuskirjallisuudesta neuleohjekokoelmiin, sananparsista feminismiin.
Erlandssonin teos tuokin hienosti näköpiiriini ruotsiksi kirjoitettua neulekirjallisuutta, ruotsinkielisen lastenkirjallisuuden neuleita (Peppi Pitkätossun valtavan pitkä kaulahuivi ja raidallinen villapaita!) sekä suomenruotsalaisen neulomisen, tapojen ja sanontojen erityislaatuisuuksia. Lukiessa heräsi myös ehdottomasti tarve päästä käymään Maarianhaminassa, ja siellä sijaitsevassa Thereses broderi och garn -liikkeessä!
Liikkeestä Karin Erlandsson ostaa teoksensa alkupuolella itselleen syntymäpäivälahjaksi valikoiman sinisiä lankoja ja koettaa koko teoksen ajan saada niistä syntymään unelmiensa neulepaitaa. Miten hän siinä onnistuu? Sen voi saada selville lukemalla tai kuuntelemalla teoksen.
Nostetaan teksti pöydälle 