Huomioita kaninkoloista

Salaliittoteorioista on viime vuosina puhuttu ja kirjoitettu paljon. Salaliittoteorioita ovat levittäneet niin niitä keksivät, niihin uskovat tai niitä kannattavat, niiden taustalla vaikuttavaan ideologiaan uskovat, niiden käsittelemästä teemasta kiinnostuneet, niistä pöyristyneet, niitä tutkineet kuin niiden avulla yleistä hämmennystä ja sekasortoa levittämään pyrkineet. Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu erityisesti QAnon-ilmiöstä, koronaan, koronarajoituksiin ja koronarokotteisiin liittyvistä salaliittoteorioista sekä … More Huomioita kaninkoloista

Luettua: Kultalintu, mustasulka

Silja Vuorikuru 2021. Kultalintu, mustasulka. Kustannus Aarni. Keväällä 1986 olin parikymppinen, nuori aikuinen. Opiskelin ravintola-alalle, soitin tyttöbändissä ja biletin. Kuulin Olaf Palmen perjantaisesta murhasta vasta sunnuntain bänditreeneissä. Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta sain tiedon radiouutisista kuoriessani perunoita lounasravintolan keittiössä, jossa tein työharjoitteluani. Muistan kummatkin hetket tarkkaan. Silja Vuorikurun Kultalintu, mustasulka -romaanin päähenkilö, kahdeksanvuotias Iiris, elää aivan toisenlaista kevättä: … More Luettua: Kultalintu, mustasulka

Tähtiin kirjoitettu

Janica Brander 2022. Astrologiaa epäilijöille. Helsinki: Like. Viime aikoina, aina kun olen keskustellut, lukenut tai ollut haastateltavana uushenkisyyteen liittyvistä teemoista, esiin on noussut se, että astrologiaan törmää kaikkialla: kiinnostus horoskooppeihin on kasvussa ja etenkin Instagramissa ja TikTokissa astrologiaan törmää koko ajan. Ihmettelin muiden tavoin: Mistähän se kertoo? Muistin oman nuoruuteni 1980-luvun alkupuolella, jolloin tein ennustuksia … More Tähtiin kirjoitettu

Äiti, mitä oli punk?

Kimmo Miettinen 2021. Suomipunk 1977–1981. Like Minusta tuli punkkari eräänä iltapäivänä vuoden 1979 alussa, kun koulusta kotiin tullessani, etsiessäni jääkaapista syötävää, pysähdyin kuuntelemaan erästä biisiä. Radiosta tuli siihen aikaan muutama ohjelma, jotka oli pakko kuunnella: Härmärock, Viikon pop-LP ja Matkalla maineeseen. Ehkä oli maanantai-iltapäivä ja Härmärockin aika, kun Pelle Miljoona & N.U.S esitti kappaleen “Häpeän … More Äiti, mitä oli punk?

Luettua: Tarinoiden voimasta

Maria Lassila-Merisalo 2020. Tarinallinen journalismi. Vastapaino. Maria Mäkelä, Samuli Björninen, Ville Hämäläinen, Laura Karttunen, Matias Nurminen, Juha Raipola & Tytti Rantanen (toim.) 2020. Kertomuksen vaarat. Kriittisiä ääniä tarinataloudessa. Vastapaino. Mikko T. Virtanen, Pirjo Hiidenmaa & Jyrki Nummi (toim.) 2020. Kertomuksen keinoin. Tarinallisuus mediassa ja tietokirjassa. Gaudeamus. Vuosi 2020 oli myös tarinoiden ja kertomusten, niitä tuottavien … More Luettua: Tarinoiden voimasta

Naistenviikon lukuhaaste: Rauni-Leena Luukanen

Rauni-Leena Luukanen 1982. Kuolemaa ei ole. Weilin & Göös. Olen hiljalleen tutkimuskentällä siirtymässä 1970–1980-luvuille, jolloin paranormaali oli nykypäivää normaalimpaa. Ufoista keskusteltiin ja kirjoitettiin, ja niitä nähtiin Suomenkin taivaalla. Televisiossa näytettiin suorana lähetyksenä Uri Gellerin lusikantaivutteluja, joita tarkkaili arvovaltainen raati. Kirjoitettiin kirjoja henkiparannuksesta, meedioista ja jälleensyntymästä. Perustettiin lehtiä, yhdistyksiä ja tapahtumia. Paranormaaleja ilmiöitä käsiteltiin valtakunnan julkisuudessa, … More Naistenviikon lukuhaaste: Rauni-Leena Luukanen

Naistenviikon lukuhaaste: Hilma af Klintin arvoitus

Pirkko Kotirinta 2021. Hilma af Klintin arvoitus. Taiteilija henkien, tieteen ja luonnon maailmassa. Tammi. Helsingin Sanomien toimittaja Pirkko Kotirinta on kirjoittanut paljon taiteen ja esoterian teemoista – myös Uuden etsijät -hankkeesta, jossa itse olen ollut mukana. Tässä, keväällä 2021 julkaistussa teoksessaan – jota voi kai kuvata tarinalliseksi tietokirjaksi – hän kuvaa matkaansa ruotsalaisen taiteilija Hilma … More Naistenviikon lukuhaaste: Hilma af Klintin arvoitus

Autofiktiivinen romaani suhteesta omaan ruumiiseen ja toisiin

Hanna Brotherus 2021. Ainoa kotini. WSOY Naistenviikon nimipäiväsankari, tanssitaiteilija ja koreografi Hanna Brotherus kirjoitti esikoisromaaninsa vasta 50 vuotta täytettyään. Teos on autofiktiivinen eli se perustuu kirjoittajan omaan elämään mutta sisältää myös kuvittelua, fiktiivisyyttä. Melko tyypillistä esikoiskirjailijalta. Mutta tyypillistä ei ole, vaan kertoo nimenomaan kirjoittajansa kypsyydestä, että teos on hyvin itsekriittinen, intiimi, raadollinen ja paljastava elämä … More Autofiktiivinen romaani suhteesta omaan ruumiiseen ja toisiin

Naistenviikon lukuhaaste: Tove Ditlevsen

Tove Ditlevsen 2021 (1967). Lapsuus. Alkuteos Barndom. Suomentanut Katriina Huttunen. Kustantamo S & S. Tanskalainen kirjailija Tove Ditlevsen (1917–1976) julkaisi 1960–1970-lukujen taitteessa Kööpenhamina-trilogian nimellä tunnetun, omiin, rankkoihin elämänkokemuksiinsa perustuvan romaanisarjan, joka on kohotettu tanskalaisen kirjallisuuden kaanoniin. Suomessa tai muualla maailmassa sitä ei ole juurikaan tunnettu, ennen kuin tänä vuonna. Ditlevsenin koko elämä oli rankkaa. Lapsuusperheen … More Naistenviikon lukuhaaste: Tove Ditlevsen

Naistenviikon lukuhaaste: Suurteoksia

Saara Turunen & Petra Maisonen (toim.) 2021. Suurteoksia. Tammi. Kirjailija Saara Turunen – tämän päivän nimipäiväsankari tässä naistenviikon lukuhaasteessa – on yhdessä Tammen kustannustoimittajan Petra Maisosen kanssa toimittanut Suurteoksia-nimisen kirjan, joka on kokoelma kirjailijoiden esseitä itselleen merkittävistä kirjoista – kirja kirjoista. Useimmiten tällaisissa kokoelmissa mieskirjailijat kirjoittavat toisista mieskirjailijoista – erityisesti kun teoksen otsikko viittaa suurteoksiin. … More Naistenviikon lukuhaaste: Suurteoksia