Huomioita kaninkoloista

Salaliittoteorioista on viime vuosina puhuttu ja kirjoitettu paljon. Salaliittoteorioita ovat levittäneet niin niitä keksivät, niihin uskovat tai niitä kannattavat, niiden taustalla vaikuttavaan ideologiaan uskovat, niiden käsittelemästä teemasta kiinnostuneet, niistä pöyristyneet, niitä tutkineet kuin niiden avulla yleistä hämmennystä ja sekasortoa levittämään pyrkineet. Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu erityisesti QAnon-ilmiöstä, koronaan, koronarajoituksiin ja koronarokotteisiin liittyvistä salaliittoteorioista sekä … More Huomioita kaninkoloista

Kyllikki Saaren murha ja sodanjälkeisen Suomen huuruinen mielenmaisema

Nuori tyttö katoaa pyöräillessään illalla kotiin. Hänet löydetään vasta kuukausia myöhemmin haudattuna suolle. Suurin osa suomalaisista tunnistaa, että tässä on kyse Kyllikki Saaren murhasta. Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari (ei sukua) selvittää tässä Gaudeamuksen julkaisemassa tutkimuksessa Kuuluisan kuoleman varjo (2020) sitä, miksi ja miten Kyllikki Saaren murhasta tuli osa suomalaista mentaalihistoriaa. Teoksen … More Kyllikki Saaren murha ja sodanjälkeisen Suomen huuruinen mielenmaisema

Tähyilyä taivaalle ja vähän muuallekin

Jaakko Närvä & Jussi Sohlberg (toim.) 2020. Arvoituksia avaruudesta. Näkökulmia ufouskomuksiin. Gaudeamus. On 1970-luvun alku. Kävelen pimeänä talvi-iltana kylätietä, joka sekin on pimeä. Katuvalot eivät valaise kulkuani, ainoat valonlähteet tulevat läheisistä taloista, kirpeässä pakkassäässä hohtavasta hangesta sekä kirkkaana loistavasta tähtitaivaasta. Kävelen kotiin tuijottaen samalla tiukasti taivaalle etsien jotain erityistä, jotain muusta poikkeavaa, jotain liikkuvaa. Taivaanrannalla … More Tähyilyä taivaalle ja vähän muuallekin

Alkemiaa ja astrologiaa Prahassa

Pekka Valtonen 2020. Hullun keisarin hovissa. Alkemisteja, tähtitieteilijöitä ja taiteilijoita Rudolf II:n Prahassa. Gaudeamus. Olen viettänyt muutamia päiviä Prahassa ennen ja jälkeen uskontotieteilijöiden Brnossa järjestettyä konferenssia syksyllä 2008. Praha oli helteinen ja ruuhkainen. Kävelimme vanhassa ja uudessa kaupungissa, näimme jälkiä Prahan keväästä, mutta myös varhaisemmista aikakausista: vanha, juutalainen hautausmaa ja suuri synagoga, jossa kerrotaan valmistetun … More Alkemiaa ja astrologiaa Prahassa